Kannattajatoiminnan lieveilmiöt ja häiriökäyttäytyminen

Tuota käytetään vain paikallispeleissä, eikä ole kannatuksesta pois kun normaalipeleissä siinä kohdassa on "hei hei hei hei!". Sillähän näitä aina perustellaan "miksi ei kannusteta omia vaan haukutaan toista?"

Mouhot helvettiin chantti on sitten eri asia. Mutta parempi tuokin kuin muiden joukkueiden käyttämä "Porin Ässät haistakaa vittu!" tai "Tampereen Ilves haistakaa vittu!".
Entä FC Lahti haistakaa vittu? :D Aijjai 25.7. Tammelassa pääsee tämänkin klassikon jälleen kajauttamaan.
 
Kyllä siellä ihan järjestyslakia rikotaan, eli voi tehdä rikosilmoituksen.

Edit. Lisään tähän pykälät joita ainakin todistetusti rikottiin:

2 lukuJärjestyksen ja turvallisuuden vaarantaminen sekä häiriön aiheuttaminen​

3 §Yleisen järjestyksen häiritseminen ja turvallisuuden vaarantaminen​

Yleisen järjestyksen häiritseminen tai turvallisuuden vaarantaminen yleisellä paikalla on kielletty:

1)
metelöimällä ja muulla vastaavalla tavalla;
2)
toistuvilla uhkaavilla eleillä, hyökkäävillä liikkeillä, suullisesti esitetyillä uhkailuilla ja muulla vastaavalla, pelkoa herättävällä uhkaavalla käyttäytymisellä;
3)
ampumalla, heittämällä esineitä tai muulla vastaavalla tavalla.
Edellä 1 momentissa tarkoitettu toiminta on kielletty myös muualla kuin yleisellä paikalla, jos toiminnan vaikutus ulottuu yleiselle paikalle.

4 § (15.7.2005/582)Päihdyttävän aineen nauttiminen​

Päihdyttävän aineen nauttiminen on kiellettyä yleisellä paikalla taajamassa, rajavartiolaissa (578/2005) tarkoitetulla rajanylityspaikalla ja julkisessa liikenteessä olevassa kulkuneuvossa.

Mitä 1 momentissa säädetään, ei koske erityisen luvan tai ilmoituksen mukaista anniskelualuetta taikka yksityisessä käytössä olevan kulkuneuvon sisätilaa. Se ei liioin koske alkoholijuoman nauttimista puistossa tai muulla siihen verrattavalla yleisellä paikalla siten, että nauttiminen sekä siihen liittyvä oleskelu ja käyttäytyminen ei estä tai kohtuuttomasti vaikeuta muiden oikeutta käyttää paikkaa varsinaiseen tarkoitukseensa.
Nämä rikoslain tötöilyt, reikäpäiden uhkailut ja känniääliöinti jne olisi juuri niitä, mihin ei jo valmiiksi vajaiden poliisivoimien tarvitsisi tässä maassa käyttää enää yhtään enempää aikaa. Tämänkin lauantaisen ylimenneen kiekon..eikun ylilyönnin maksoi....me veronmaksajat!
 
On vain sellainen kuolemanspiraali päällä, että jo puoliammattilaisetkin olisi laittaneet jo tänään päivällä ulos tiedotteen:
- missä lauseella pahoitellaan,
- toisella tuomitaan tapahtumat ja
- kolmannella kerrotaan, minkä konkreettisen kanssa tullaan ulos myöhemmin.

Vaikeneminen ei todellakaan ole nyt kultaa.
Asiaa voisi auttaa myös se jos saataisiin täällä pientä epävirallisempaa anteeksipyyntöä aktiiveilta ennen virallista tiedotetta, mutta sen sijaan ollaan päästy nauttimaan hiljaisuudesta :)

Mainitsin asiasta jo kerran, mutta tälläisellä toiminnalla voi kyllä unohtaa keski-Euroopan kokoiset päädyt suurella kasvulla. Vain harva oikeasti nauttii Koulukadun tyyppisistä perseilyistä.
 
Vaikeneminen ei todellakaan ole nyt kultaa.
Vaikka kaikki tämä menee Osaston piikkiin ja ainakin osittain ihan ansaitusti, niin kun yhdistys nyt kuitenkin on seuran katsomokannustamisen kokoava sateenvarjo, niin en haluaisi kaiken tuon palavan raunioiksi. Silloin menetetään hyvääkin paljon. Liikaa.

Jos täälläkin viritellään edes ajatuksen tasolla jotain buuaamista Osaston chänttien päälle, niin merkit eivät ole hyvät. Jos vaikeneminen ja pään pensaaseen painaminen on joskus auttanutkin näissä kohuissa, niin nyt ei ole se hetki, kun oma talo on jo tulessa.

Vaikka anteeksi pyytäminen ei kuuluisikaan skenen anarkistiseen koodistoon, niin nyt olisi aika toimia vaihteeksi sen yhteiskunnan säännöillä, jonka osana Ilves ja suurin osa sen kannattajistakin elää ja toimii. Jos siis halutaan, että Osastolla on edelleen jokin merkitys ja rooli Ilveksen kannattajayhdistyksenä. Minä ainakin haluan, että jatkossakin on.
 
Osasto 41 Kannattajat ry:n hallitus tuomitsee lauantain ottelussa esiintyneet asiattomat huudot. Asiaa selvitetään kannattajayhteisön sisällä.

Mediahuomiosta huolimatta Osasto 41 Kannattajat ry ei ole järjestänyt Koulukadun Winter Classiciin kannattajaryhmää, kuljetuksia tai muutakaan toimintaa. Tapahtumaa ei ole myöskään mainostettu Osasto 41 Kannattajat ry:n virallisissa sosiaalisen median kanavissa.

Yhdistys toimii jäsentensä yhdyssiteenä ja tarjoaa puitteet yhteiselle toiminnalle. Jokainen jäsen vastaa kuitenkin itse omasta toiminnastaan ja käyttäytymisestään.

Osasto 41 Kannattajat ry on mieluusti auttamassa ensi vuonna Winter Classicin järjestämisessä talkoiden osalta, mikäli tapahtuma päätetään toteuttaa, jotta hienoa perinteistä tapahtumaa päästään jatkamaan tulevaisuudessakin. Vaihtoehtoisesti Osasto 41 Kannattajat ry tarjoaa apuaan muihin Ilves ry:n talkootöihin.

Nähdään kannattajakatsomossa taas 6.3.!

– Osasto 41 Kannattajat ry:n hallitus
 
Tuo on jo hyvä alku.
 
Ja sulkeneet vastaus mahdollisuuden. Noloa.

Ainoa oikea teko on potkia pois ne idiootit Osaston suojeluksesta. Mikään muu ei riitä Ilves yhteisölle.
 
Meinasin kirjoittaa samaa. Alku joo. Olisi voinut painaa ulos jo eillisaamuna...
Mitä nyt mistään tiedän, niin aika saatanan kireä meininki tässä on ollut kaikkineen ja asioita pitänyt käydä "hieman" läpi ennenkuin kokonaiskuva on ollut selkeä.

Toivottavasti nyt otettu ryhtiliike säilyy siinä, minkälaisia asenteita kannattajilta odotetaan myös ryhmittymien sisältä yhdistyksen toimesta joka tässä eniten on ottanut siipeensä.
 
Ja sulkeneet vastaus mahdollisuuden. Noloa.

Ainoa oikea teko on potkia pois ne idiootit Osaston suojeluksesta. Mikään muu ei riitä Ilves yhteisölle.
Toisaalta kysyisin että mitä ihmeen hyötyä siitä olisi jättää kommentit auki? Sen tietää jo etukäteen millaista kontsaa sinne tuutattaisiin.
 
Olihan tuo nyt ihan kirjaimia sanojen muodossa, mutta aikansa kutakin vissiin...
Vaihtoehtoisesti olisi voinut olla:

”Osaston jäseniä on todistettavasti osallistunut tapahtumaan. Tapahtuneen mukaista käytöstä ei hyväksytä ja Osasto tekee kaikkensa yhdessä Ilves Ryn kanssa jotta osalliset saadaan vastaamaan toiminnastaan.

Osallistuneet tullaan myös erottamaan Osaston toiminnasta”
 
Takaisin
Ylös