• Moro! Perinteinen Ilvesfoorumin kevätveikkaus järjestetään nyt jo kymmenettä kertaa. Suuren suosion saavuttanut veikkaus järjestetään omassa osiossaan täällä. Kaikki joukolla mukaan, ja veikkausonnea!

Pronssipeli Saipa-Ilves

Nyt sen voi varmaan kertoa, kun miehet eivät ole kokoonpanossa, että Borg ja Utunen ovat pelanneet jo pitkään vahvoilla puudutuksilla kipuja vastaan taistellen

Alkaa Borgikin saamaan surkuhupaisia piirteitä, kun aina kovien pelien aikaan klesana. Joo, näitä sattuu, mutta silti.
 
Mitä peliin tulee, niin vaikka ei muuten kiinnostaisi vitutuksen vuoksi ja mieli olisi lomalla tai ensi kauden uusissa kuvioissa, niin pelatkaa Olli Palolalle SM-mitali kasvattajaseurassaan ja lapsuuden suosikkiseurassaan. Toista mahdollisuutta hän ei saa
 
Kyllä mää aidosti toivon voittoa ja haluan sen pronssin. On toki monta syytä miksi se olisi ihan ok, jos mitaleita ei tänään voiteta. Jalo ja Tillu -> seuran toiminta, häviöllä ei voida selittää tilannetta onnistumiseksi ja mitä näitä nyt on. No te tiedätte.
(Ja ymmärtäessäni monien ajatuksen totean itsestänikin, että tää on aikalailla 50/60 välillä. Tai ehkä jopa 90/30. Välillä mietin, että mitä sitten, mutta lopulta palaan aina siihen, että mitali on aina mitali ja niitäkään ei kaikki saa urallaan yhtään.)

Mutta sitten toinen vaakakuppi onkin tilanne erikseen. On joitain pelaajia kenelle toivon edes tällaista osamenestystä Ilveksessä. Simme ei varmaan koskaan enää palaa kauneimpaan, Domino, Kucerik ja loppujen lopuksi kokonaisuutena Mäntykin. Siinä esimerkkejä.
Lisäksi huollolle toivon aina mitalia, ovat joukkueen tärkeä tukirakenne ja eritoten JP ja Malhoset iki-ilveksiä. :ilves:

Karhua tässä kohtaa unohtamatta! :ilves:

Lisäksi haluan uskoa, että pelaajatkin arvostavat mitaleita siinä määrin, että se tuntuisi joskus vanhana ukkona hyvältä katsoa palkintokaappia kotona takkahuoneessa ja todeta, että tuli noita mitaleja saavutettua. Vaikka ny Parikka, alkaa olemaan jo jokunen lätkä muistona. Verraten siihen, että muistelet vanhana ukkona, että oli kyllä hieno ura, kahdeksan kertaa jäätiin neloseksi. VS oli hieno ura, kuitenkin kahdeksan kertaa lopetettiin kausi mitaliin.
Voihan olla, että tuo on naiivi ajatus, mutta niin sen itte koen.

Peli tänään 3-6, homma pakettiin ja palaveeraamaan miten tässä taas näin kävi.
 
Jotenkin vaan tuntuu että SaiPa on tänään paljon halukkaampi voittaa himmeimmät mitalit,heillä niitä ei ole kuin 60v sitten voitettu. Toivotaan että Ilves haluaisi kuitenkin päättää kauden voittoon.
 
Vammoistaan toipuvien pelaajien luvalla kerromme playoffsien aikaisista loukkaantumisista, joiden takia kyseiset pelaajat ovat sivussa tämän illan SaiPa–Ilves-pronssiottelusta. Ottelu, jossa loukkaantuminen tapahtui, on mainittuna suluissa.
• Puolustaja Toni Utunen (1. puolivälierä)
• Hyökkääjä Teemu Engberg (1. puolivälierä)
• Hyökkääjä Erik Borg (1. välierä)
• Puolustaja Radek Kučeřík (3. välierä)
Lisäksi valmentaja Joonas Tanska on sairaana eikä osallistu otteluun.
Mää luulin, että Engberg olisi loukkaantunut vasta maanantaina, mutta olikin ilmeisesti rikki koko playoffit
 
Kyllä tästä voittoa pitää tosissaan hakea. Vaikka mahdollisesti osalla kannattajista ja tai seuraajista noin yltyleensä tämä "ei" kiinnosta, niin ei pidä unohtaa etenkään Ilves-yhteisön lapsia ja jopa nuoria. Heille etenkin tulee jättää sellainen jälki, että muistot ovat positiivisia. Se on kuitenkin investointi tulevaisuuteen.

Historian valossa aina välillä on ollut näitä räikeitä perssuolen näyttöjä, kun jotkut pelaajat ovat pelin skipanneet, siis ilman oikeaa luokkia. Oliko esimerkiksi joku Karalahti, joka "katosi" tai jotain muuta tälläistä, kun olisi pitänyt tämä ottelu pelata.

Jos koko peliä ei olisi, niin sehän kävisi minullekin. Sen sijaan tämä peli on "systeemissä" olemassa ja jo vain tuonkin takia tähän pitää suhtautua niin, että tähän jumaliste sitoudutaan !
 
Sekin aika on eletty kun yön pimeinä tunteina on mietitty.. voi kun jollain ihme tuurilla saataisiin joskus edes yksi pronssi. 2002 - 2022 ...

Ehkä joskus vielä elämme sen ajan kun hopea ei enää tunnu miltään :)

Että kaiken pettymyksen keskellä.. haluan sen fucking mitalin :)
 
Pronssiottelussa naamiot riisutaan sikäli, että sitä ei enää kukaan pelaa loukkaantuneena.

Ilveksen loukkaantuneena pelanneet onkin jo käsitelty, mutta SaiPalta Fortier poissa, eli hän pelasi kanssa loukkaantuneena playoffeissa. Tästä olikin jotain huhua aikaisemmin ja taisi jonkun aiemmankin pudotuspelin joutua jättämään väliin.
 
Pronssiottelussa naamiot riisutaan sikäli, että sitä ei enää kukaan pelaa loukkaantuneena.

Ilveksen loukkaantuneena pelanneet onkin jo käsitelty, mutta SaiPalta Fortier poissa, eli hän pelasi kanssa loukkaantuneena playoffeissa. Tästä olikin jotain huhua aikaisemmin ja taisi jonkun aiemmankin pudotuspelin joutua jättämään väliin.
Eikä edes huhua, vaan pelaajan oma ilmoitus.

 
Ihan yhtälailla siellä on varmasti mouhoillakin pelaajia eriävissä määrin klesana — kuten jokaisella pleijarijoukkueella ikinä.
Varmasti, ja muillaki pleijari joukkueilla. Ilveksessä tämä taitanee tulla epäonnistumisen syyksi vähä ku perinteisesti jo.
 
Takaisin
Ylös