katso liitettä 3800
Aivan. Totta. Hakametsän kapasiteettihan oli 7300 eli ei kerää sitä määrää keskiarvollisesti ennen kevään jäljellä olevia isoja runkosarjapelejä, joissa mm. kaksi paikallista, tulevan lauantain potentiaalinen kymppikilonen Tepsiä vastaan…
Tapparan Hakametsän viimeinen täysi yleisökausi noteerasi virallisen lukeman 5248 runkosarjan keskiarvoksi (todellinen 5429 koska vika KooKoo-peli meni 1 katsojan lukemalla)
Ja on se tosiaan kyllä kumma kun alunperin toinen kahdesta perättäisestä joulukuun maanantai-pelistä Pelsuja vastaan, jota on siirretty kaksi kertaa ja pelataan lopulta CHL-välierän jälkeisenä päivänä kolmen pelin kotipeliviikolla ei sitten oikein myy samanlailla kuin vaikka lauantain TPS-peli. Kyllähän se jaksaa hämmästyttää. Ohhoh!
Joten sanoisin että oikeasti toi ei ollut kauhean hyvä kysymys vaikka itse niin väititkin. Tamperelaisseurat tekevät tällä hetkellä karmaisevan hyvää duunia myynnissä ja markkinoinnissa, Tappara pyyhkii yhä pöytää Ilveksellä yritysmyynnin osalta ja Ilves on vastaavasti tuulipukukansan katsomon suvereeni valtias. Ennen kautta joukkueet ilmoittivat yleisötavoitteekseen 6500 Ilves ja 6900 Tappara, jos toki huomionarvoista oli lipputulojen odotusarvo, Ilveksellä 20,5€ ja Tapparalla 15,5€ per myyty lippu. Uskoisin että kun kauden loppulukemat vedetään aikanaan kirjoihin ja kansiin, ei Ilveksen keskilipun hinta ole tavoitteessaan, Tapparalla siihen on kampanjoista huolimatta parempi mahdollisuus. Sen verran noita kausari- ja irtolippukampanjoita on myös Ilveksellä ollut. Mutta ei sen myöskään tarvi olla Ilveksellä budjetoidussa, yleisökeskiarvon ylitys tälläisillä luvuilla kompensoi mennen tullen lippujen halvemman keskihinnan.
Itse olen ainakin kovin tyytyväinen kun Nokia Arena vetää tuollaisia lukuja viikosta toiseen, joten oli se sitten kumman tahansa joukkueen yksi yksittäisen pelin heikompi yleisömäärä jossain pelissä syystä tai kolmannesta, ei siitä kannata otsikoita repiä tai toisella puolella paniikkinappuloita alkaa virittämään.