Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Huomio: This feature may not be available in some browsers.
Tämän päiväinen "lippusaaga" vain alleviivaa sitä, missä jamassa tuo pikkuveljen koko organisaatio on. Tappara oli aikanaan rakas paikallisvastustaja joka herätti tunteita laidasta laitaan. Nykyään Tappara on ainakin itselleni täysin HMV- seura kuten joku JYP. Jämähtänyt, aikaansa jäljessä oleva organisaatio josta puuttuu raikkaus ja intohimo kokonaan.
Tähän sama, kaukana mistää HMV. Oli sykkeet eilen koko pelin ihan pilvissä, kyllä täällä Tappara matsit sytyttää enemmän kuin mikään.Yhteisöllisyyden rakentaminen, sosiaalistenmedioiden haltuunotto ja "tosissaanmutteivakavissaan" -asenne ovat meidän vahvuus.
Tapparan vahvuus on, että kaikki tehdään nestaruuden voittamisen eteen ja puolesta, ja muut seikat ovat vähän sivuseikkoja.
Mutta Tappara HMV, tästä olen erimieltä. Edelleen esimerkki meille monessa asiassa ja se seura joka asettaa tasoriman meille.
Onneksi on olemassa. Eilenkin fiilis oli kuin pleijareita seuratessa.
vaikka niistä puolet tulis paikanpäälle niin lasketaan yleisömäärään?
Mää taas kuulin, et viime Tran sponsoripelissä olis ollut huomattavasti vähemmän väkee, kun ilmoitettiin.Itse olen elänyt käsityksessä että yleisömäärä lasketaan leimatuista lipuista ja kausikorteista. Eli ymmärtääkseni kausikorttipaikkoja saatetaan sisällyttää tuohon kokonaislukuun joka tapauksessa mutta erikseen myydyistä yksittäisten otteluiden lipuista leimatut päätyvät laskentaan. En tosin osaa sanoa että onko sponsoripeleissä sama homma mutta silmämääräisesti niissä on porukkaa ollut ihan kiitettävästi sen verran mitä ilmoitettukin.
Mää taas kuulin, et viime Tran sponsoripelissä olis ollut huomattavasti vähemmän väkee, kun ilmoitettiin.
Kertokaas ny viisaammat, et jos sponsorit ostaa lippuja ja jakaa niitä ympäriinsä ja vaikka niistä puolet tulis paikanpäälle niin lasketaan yleisömäärään?
Meinaan on Tra jo aika lähellä yleisökeskiarvossa. 7795/7428.
Tapparan vahvuus on, että kaikki tehdään nestaruuden voittamisen eteen ja puolesta, ja muut seikat ovat vähän sivuseikkoja.
Mutta tuo mestaruuden eteen tekeminen on se mikä loppujen lopuksi määrittelee aika paljon. Ihmiset haluavat nähdä voittoja.Yhteisöllisyyden rakentaminen, sosiaalistenmedioiden haltuunotto ja "tosissaanmutteivakavissaan" -asenne ovat meidän vahvuus.
Tapparan vahvuus on, että kaikki tehdään nestaruuden voittamisen eteen ja puolesta, ja muut seikat ovat vähän sivuseikkoja.
Mutta Tappara HMV, tästä olen erimieltä. Edelleen esimerkki meille monessa asiassa ja se seura joka asettaa tasoriman meille.
Onneksi on olemassa. Eilenkin fiilis oli kuin pleijareita seuratessa.
Mutta tuo mestaruuden eteen tekeminen on se mikä loppujen lopuksi määrittelee aika paljon. Ihmiset haluavat nähdä voittoja.
Kummallakin 10 kotipeliä jäljellä. Ilveksellä 4 arkipeliä, 6 pe/la-peliä. Tapparalla 6 arkipeliä, 4 pe/la-peliä.
Tuli sieltä mitä kampanjoita tahansa, niin ohi eivät ole menossa. Eipä noilla luvuilla muuta merkitystä tuollaisinaan ole kuin huuto-oikeus internetissä ja eihän sitä reaktiota kestäisi kukaan, jos Tappara yleisökeskiarvossa ohi menisi
Tapparahan ilmoitti suuremman yleisökeskiarvotavoitteen kuin Ilves, mutta vastaavasti pienemmät lipputulotavoitteet. Tämä vain lisähuomiona.
Tappara muistaakseni budjetoi vip- ja aitiomyynnin markkinointituloihin ja Ilves taas pääsylipputuloihin.Onko muuten tämä miten selitettävissä?
Siis se, että Tappara budjetoi enemmän porukkaa, mutta vähemmän lipputuloja.
Kun muistaakseni, jos lasketaan sillä tavalla, että €/lippu, niin siitä tuli n. 1/3 suurempi luku Ilvekselle.
Selittääkö tuota mitkään kampanjat tai halpojen lippujen myynti?
Muistan hämmästelleeni tätä syksyllä monenkin ihmisen kanssa ilman mainittavaa tulosta.
Tappara muistaakseni budjetoi vip- ja aitiomyynnin markkinointituloihin ja Ilves taas pääsylipputuloihin.
Tappara muistaakseni budjetoi vip- ja aitiomyynnin markkinointituloihin ja Ilves taas pääsylipputuloihin.
Kai siihen vaikuttaa myös myös se, jos kampanjoita suunniteltu etukäteen? Näin ainakin maalaisjärjellä ajateltuna, että jos toinen laskee paikalle tulevaan yleisöön enemmän ilmais- ja alennuslippulaisia kuin toinen.
(Ja tiedän, että ilmaislipuistakin maksaa joku, mutta tuotto niistä ei ole sama kuin perinteisellä tavalla myydystä lipusta).
Tapparan kannattajilla on tunnetusti "mahat täynnä"Sitten on enää selvittämättä se, miksi Ilveksen peleissä myydään ruokaa enempi.
Tässä vähän aikaa sitten joku totesikin, että joutuvat syömään jo matkalla hallilleSitten on enää selvittämättä se, miksi Ilveksen peleissä myydään ruokaa enempi.