Tampereen Tappara

Jos joukkueesi häviää 5-0 niin on minun mielestä aivan turha ruikuttaa tuomareiden suuntaan.
Nyt tulee ihan 0 tason viesti sillä tämä on jossittelua

Mutta sen pelin suuntaa ohjas vahvasti ekana erän 1-0 ja 2-0 maalit mitkä ainakin hetkessä tuntui niin kärpäsen kutitukselta, että ei olis pitäny viheltää ikinä. Mutta pelattu mikä pelattu. Paskoja oltiin ja 0 pistettä ansaittu.

Ja tosiaa en ole jäähyjä katsonut uusiksi.
 
Nyt tulee ihan 0 tason viesti sillä tämä on jossittelua

Mutta sen pelin suuntaa ohjas vahvasti ekana erän 1-0 ja 2-0 maalit mitkä ainakin hetkessä tuntui niin kärpäsen kutitukselta, että ei olis pitäny viheltää ikinä. Mutta pelattu mikä pelattu. Paskoja oltiin ja 0 pistettä ansaittu.
Kyllä puutarhatonttu on jo useamman kerran tällä kaudella jaksanut ulista tuomareista. Tehokkaampiakin metodeja löytyy pelien voittamiseen
 
Missä tämän on mainittu olevan hyväntekeväisyyttä? En yhdessäkään uutisessa ole huomannut tällaista. On kirjoitettu klikkimedian tapaan superlatiivein uskomattomasta yllätyksestä, uskomattomasta teosta, avokätisestä eleestä ja vastaavista asioista. Hyväntekeväisyys on aivan eri asia ja tässä se taitaa mennä näihin kuuluisiin palstatotuuksiin?

Minä olen maininnut herran harrastavan hyväntekeväisyyttä. Toki jollekin kiekkomuksuille reissuelämyksen biffaaminen ei ole rinnastettavissa mihinkään vähäosaisten auttamiseen. Laine on kuitenkin esim. golftapahtuman kautta tällaistakin ollut tekemässä.
 
Tapparan vuodenvaihteen katsauksessa kerrottiin CHL-kauden olleen taloudellisesti voitollinen. Uskotteko kotona?

Tähän vaikuttaa varmastikin aiempaa halvempi matkustus runkosarjassa ja Hakametsän käyttö. Mutta nähtävästi CHL:ää on mahdollisuus pelata ilman tappioita.

On, kun pelaa jäähallissa, missä plustulokseen riittää alhaisempi yleisömäärä. Lisäksi tosiaankin halvempi reissuohjelma, kun pystyi Tsekeissä matkustamaan bussilla parin pelin välillä.

Ilveskin varmasti säästi jotain, kun Sveitsissä sai pari peliä samaan lentomatkaan.
 
Tapparalla ei kipeenä taida olla enää ketään.

Pakistossa jonkun verran loukkaantumishuolia (Matinmikko ja Leskinen. Juolevihan on jo korvattu Sustrilla) ja tietysti B.Rautiainen hyökkäyksestä junnukisoissa. Muuten hyökkäyksestä poissa vain Mustonen ja Järventie, jotka ei optimikokoonpanossa muutenkaan mahtuisi pelaamaan.
 
Itse bongasin Matinmikon muutama vk sit ilman kipsiä hallissa että kyllä se on pian jäällä.

Leskinen pelas liian aikasi. Kattellaa myöhemmin uusiks.

Juolevin uudenvuodenlupaus Tapparan somevideolla oli pelata jääkiekkoa tänä vuonna. Toivottavasti myös tällä kaudella.

Järventie oli muutama päivä sit jalka paketissa ratinas.

Musesta ei hajua
 
Minä olen maininnut herran harrastavan hyväntekeväisyyttä. Toki jollekin kiekkomuksuille reissuelämyksen biffaaminen ei ole rinnastettavissa mihinkään vähäosaisten auttamiseen. Laine on kuitenkin esim. golftapahtuman kautta tällaistakin ollut tekemässä.
Ja näin yleisellä tasolla: onhan jenkeissä tämä hyväntekeväisyys melkeinpä sääntö kuin poikkeus hyvätuloisille, sillä tavalla saa Ameriikan Yhdysvalloissa verohelpotuksia. Ei kaikki tee sitä pelkästä hyvästä sydämestä.
 
Tuli kyllä yllätyksenä että Aapeli Räsänen vain 7+7 tälle kaudelle 37 pelissä. Ei ole halvat pisteet olleet, mutta keväällähän näiden arvo vasta mitataan.
 
On onneksi muilla osa-alueilla lunastanut tuota huhun mukaan kohtuullisen suurta palkkapussiaan, taitaa esimerkiksi olla Liigan ykköspaikalla aloitusvoitoissa kun tarkastellaan paljon aloittaneita pelaajia. Mutta parannettavaa löytyy häneltäkin.
 
Tämän illan jälkimmäinen puolikas KalPaa vastaan on jo lupaus parempaan. Pelaajien silmissä oli jotain elämää ja tekemisessä meininkiä
 
On onneksi muilla osa-alueilla lunastanut tuota huhun mukaan kohtuullisen suurta palkkapussiaan, taitaa esimerkiksi olla Liigan ykköspaikalla aloitusvoitoissa kun tarkastellaan paljon aloittaneita pelaajia. Mutta parannettavaa löytyy häneltäkin.
Toisaalta eihän hän ole 40 pistettä urallansa rikkonut niin ehkä ei sitten ole mikään ole mikään Liiga-tason huippupisteidentekijä. Ehkä omalta osalta odotukset vähän korkealla hepun suhteen. Muut osa-alueet kyllä paikkaavat aika paljon.
 
Tahmeeta on Tapulla, mutta niin oli vuosi sittenkin muistaakseni juuri näihin aikoihin. Tottakai lämmittää mieltä, ettei se pelkkää voitosta voittoon laskettelua ole sielläkään, vaikka kovasti tämänkin palstan pahimmat Ilves-pessimistit väittävät, ettei naapurille huonoja jaksoja tule..:D

Olen silti täysin varma, että keväällä tapu on jälleen yksi kovimmista vastuksista kelle tahansa.
 
Joo siis itse en jaksa edes paljoa noteerata naapurin keskikauden konttailuja. Ei ne vaikuta mitenkään kevään juttuihin. Tottakai olisi ihan jees jos vaikuttaisi edes jotenkin mutta todennäköisesti ovat taas finaalissa niin aivan sama mitä he nyt tekevät.
 
Tahmeeta on Tapulla, mutta niin oli vuosi sittenkin muistaakseni juuri näihin aikoihin. Tottakai lämmittää mieltä, ettei se pelkkää voitosta voittoon laskettelua ole sielläkään, vaikka kovasti tämänkin palstan pahimmat Ilves-pessimistit väittävät, ettei naapurille huonoja jaksoja tule..:D

Olen silti täysin varma, että keväällä tapu on jälleen yksi kovimmista vastuksista kelle tahansa.
Eikä tämä kausi ole heillekään varmasti helppo. Kyllä silti uskon että iskukyky löytyy juuri ajallaan mutta mihin se sitten riittää? Kyllä ne poissaolot varmasti näkyvät myös.
 
Takaisin
Ylös