en usko että enään tänään julkaistaan mitään. mikäli kaikkien osalta homma selvä niin huomenna olisi uutisia luvassa. tämä vain mikäli pitää kutinsa että soppari olisi lähellä.
Mitä ilmeisimmin sentterikin olisi löytynyt, ainakin näin vihjailtiin joukkueen suunnalta. eikä ole Matti järvinen. ei toki ole tillun kertomaa mutta läheltä johtoa.
"Liigan siirtotakaraja umpeutui eilen, mutta kaikkia siirtoja ei ole vielä välttämättä saatu julkaistua. SaiPa-puolustaja Nuutti Viitasalo onkin siirtymässä Malmön riveihin, uutisoi Hockeysverige."
ilma mitään faktoja oma ja muutaman muun henkilön mutu ollut että ilvekselläkin voi vielä olla...
näihin siirtoihin saa hakea myös viivettä kunhan siirto on varmistunut jo ennen klo 23.59. ei liiton ole pakko kaikkea lyödä listalle klo 2.00 kunhan siirto ja paperiasiat ovat kunnossa ennen 23.59. mutta tosiaan toiveajattelua ainakin näin epäilen.
käsittääkseni periaatteessa voisi vielä päivittyä listalle myöhemminkin mutta on toiveajattelua kyllä. melko harvinaista ettei olisi kirjattu jo klo 2.00 päivitykseen.