Joo, tarkoitin enemmän tätä julkista keskustelua asian tiimoilta, että tuskin pelkät soihdut olisivat aiheuttaneet näin voimakasta kritiikkiä ympäri sosiaalista mediaa, kun niitä nyt moni kuitenkin pitää ihan hienoina varsinkin ulkotiloissa. Ei ollut tietoa itselläni, että onko...
Eikös tuolla junioreiden talviklassikossa ole ennenkin aiempina vuosina soihduteltu, ja kukaan ei tehnyt muuta kuin kehunut meininkiä? Joten vaikeaa on uskottavasti väittää, että niiden takia tässä nyt porukka olisi pettyneitä tai jopa vihaisia.
No joo, huutelijoiden alaikäisyys olisi kyllä lieventävä asianhaara vaikka ei silti tietenkään tekisi tuosta fiksua toimintaa. Videolta kuuluvien äänien perusteella päättelin, että kyse olisi ihan täysi-ikäisistä ihmisistä. Ehdottomasti kyllä samaa mieltä että tuossa kohtaa siihen...
Itsekin kyllä ollut monessa kannattamiseen liittyvässä asiassa samaa mieltä kuin te naapurikannattajat, ja edelleen olen sitä mieltä että kyllä aikuisten matseissa saa huudella mouhoja helvettiin vaikka kuinka paljon ja pyrottelukin on yleisesti ottaen jees. Mutta eihän nyt kukaan voi pokkana...
No aikuisena on ihan pikkuisen eri asia kuunnella tuollaista kuin alaikäisenä lapsena. Vaikka ei se ikinä kovin järkevää ole, niin aivan älyvapaata junioreihin kohdistuvana.
Ohhoh, lepää rauhassa. Tälläkin puolella on huhuja luettu lukuisat kerrat, ja panos tamperelaiseen kiekkokeskusteluun oli suuri. Tulipa puskista tämä uutinen.
Taisi se jätkä kyllä itsekin podcastissa sanoa, että täytyy yrittää nyt vähentää ja pysyä pystyssä kun tuli kuittia kalastelusta. :D jos en ihan väärin muista.
Minun syyttävä sormeni osoittaa eniten tuomareihin kun eivät saa pidettyä hommaa aisoissa lupauksista huolimatta, pelaajat nyt toki...
En muuta syytä keksi, että rahat tosiaan oltiin jo käytetty/pakisto täynnä. Jos sama homma oli Je. Mattilan kohdalla, että rahaa ei ollut edes koittaa.