Ei kyllä itseenikään oikein vakuuttanut Kirkan suorittaminen, mutta tuskin mikään uuden ukon hankkiminenkaan parantaisi tilannetta. Kirkalla on mielestäni hyvät ominaisuudet maalivahdiksi, mutta yhteispeli muiden pelaajien kanssa kaipaa vielä parannusta.
Jos nyt ymmärsin oikein, niin nousukarsintoihin pääsevät varmasti jokaisen lohkon kaksi parasta. Eli kakkosjoukkueen pitäisi tässä loppusarjassa todella pahasti pupeltaa, jotta jäätäisiin ulos karsinnoista. Olisi silti erittäin tärkeää, että kakkosjoukkue voittaisi oman lohkon, sillä muuten...
Palloliiton toimet ovat olleet aika surullisia, kun kissatkin pääsivät kävelemään kuivin jaloin kiinnijäämisen jälkeen. Voin hyvin kuvitella, että otteluiden fiksailu on yleistynyt jopa tavoitteellisissa seuroissa, kun eivät edes nämä Atlantis/East Football Club -viritelmätkään joudu kohtaamaan...
No siihen, että "Aamulehden saamien tietojen mukaan Ilves sai kesällä Djurgårdeniin myydystä Santeri Haaralasta ja nyt myydystä Pikkaraisesta yhteensä reilut puoli miljoonaa euroa siirtokorvauksia". Sybrandi ja Atanga tulivat puolestaan lainasopimuksilla, joten on vaikea uskoa, että heidän...
Eli Pikkaraisen ja Haaralan myynti vei Edustus Oy:n osalta tilikauden plussan puolelle. Hienoa kuitenkin nähdä että Stadion ollut noinkin voitollinen, vaikka siinä on varmasti ollut aloittamiseen liittyen paljon kuluja.
No minkäs teet, kun välierät on tällä tulonjakomallilla tappiollisia? Olisitko ollut tyytyväinen, jos Ilves olisi pelannut mouhojen tyyliin säälit ja tippunut paikallisvastustajalle? Rahallisesti ajateltuna se olisi ollut järkevämpi tapa toimia
AC Oulu-Ilves 16.8.2025 klo 17.00
Lauantaina Ilves pelaa varsinaisen runkosarjan viimeisen vierasottelunsa Oulussa. Joukkue on sarjassa kolmantena 36 pisteellä ja on seitsemän pistettä perässä sarjakärki Interiä. Ilves lähtee otteluun selvänä suosikkina, sillä vastustaja AC Oulu on sarjassa...
Hupilla vielä paljon pelaajia loukissa
-Klubilta ovat sivussa Ilvestä vastaan yhä Daniel O’Shaughnessy, Liam Möller, David Ezeh ja viikko sitten itsensä loukannut Jesse Öst.
https://www.hjk.fi/artikkelit/miehet/huippupelit-jatkuvat-seuraavana-vastassa-ilves/
HJK-Ilves 11.8.2025 klo 19.00
Ilveksen kausi jatkuu maanantaina vierasottelulla, kun Ilves kohtaa Helsingissä HJK:n. Ilves on tällä hetkellä sarjassa kolmantena 36 pisteellä, ja se on pelin vähemmän pelanneena seitsemän pisteen päässä kärjessä olevasta Interistä. HJK puolestaan on sarjassa...
Samat tyypit vittuili viime vuonna meille, kun väkee ei ollut futiksen Europelien takia paikalla. Outoa että nämä kovat pojat eivät eilen tuoneet edes omaa lakanaa kaiteelle:p