Olen sitä mieltä, että vain yhtä voi rakastaa. Ja sen rakkauden kohteenhan me kaikki tiedämme.
Pitkään olen kuitenkin sympannut ja kannattanut Evertonia. Pitkä historia, hienoja pelimiehiä ja tietynlaista samaistumispistettä Ilvekseen.
Eilinen oli kyllä jotain aivan huimaa, se täytyy myöntää...
Noniin, uusi kausi korkattu käyntiin.
Viime kesänä tuli Hölön opein tehtyä lupaus positiivisuudesta; mielestäni kauden aikana onnistuin siinä varsin hyvin. Iso harmaa pilvi kuitenkin pyyhkäisi kevään pettymyksen myötä ylitseni ja negatiivisuuden märät, kylmät pisarat kastelivat Ilves-rotsini...
Niin, tuskin kovin moni kannattaja ensi keväänä tuulettelee Jalon miljoonavoitoille, jos taas on tiputtu Pelicansille puolivälierissä Dogi Liuksialan pelaten kakkossentterinä.
Jostain se kertoo, JOS on hävitty samana keväänä Marjala, Schnarr ja Leino.
Samaa mieltä. Viime kauden julkaisutyyli oli kuolettavan tylsä.
Onko mediatiimin paras loisto jo häipynyt? Onko paras tekemisen taso hiipunut unholaan? Onko kunnianhimo hävinnyt?
Olen viime aikoina pohtinut paljon sitä kumpi on muuttunut - minä vai Ilves? Katselin taannoin Lesin tekemää...
Mielestäni taas nuo yksittäiset huhu-ketjut ovat epäonnistunut idea. Kuka päättää, mikä huhu on tarpeeksi luotettava saadakseen oman ketjunsa? Esimerkkinä vaikka tuo Jykän ketju, miehen jota on jo syksystä asti pidetty Tapparan miehenä. Ei logiikkaa.
Itse palaisin yhden mayhemiketjun...
Tappion jälkeen ehkä suurimpina tunteina on ollut katkeruus ja vahva epäreiluuden kokemus.
Me ollaan tarvottu sateella Hakametsään, ollaan istuttu katsomassa karsintoja, ollaan päivystetty Takojankadulla kuulakärkikynien kanssa. Sittemmin ollaan juhlittu uutta omistajaa, ollaan nostettu...