Osasto 41

Todella, todella erikoinen ulostulo. Minkä ihmeen takia yhden chäntin vuoksi pitäisi muka tehdä yhtään mitään toimiston puolelta? Oli tuosta nyt mitä mieltä tahansa, ei kukaan voi tosissaan ottaa chänttiä tappouhkauksena.

Osoittaa myös täydellistä pelisilmän puutetta sometiimiltä julkaista Inside-jakso muutenkin outoon aikaan klo 23, ja ennen kuin kukaan on tätä ehtinyt edes huomata, on some täyttynyt jo kannattajien ripityksestä ja yleisesti negatiivisesta Ilves-keskustelusta. Kaikki se jaksossakin esiintynyt positiivisuus vedetään heti viemäristä alas.

Tosiaan Tapparan IG-tili kommentoi tuohon postaukseen minuutteja julkaisun jälkeen, joten itse epäilisin pyynnön ulostulolle tulleen naapurin toimistolta. Eri asia, kannattaako näitä pyyntöjä kuunnella.

Varsinkaan kun mitään erityisen vakavaa ei ole tapahtunut, soisi toimiston ottavan suoraan kannattajaryhmiin yhteyttä sen sijaan, että julkaistaan somessa sama mantra, jota toistetaan aina näissä "puheenvuoroissa". En usko, että näillä on mitään vaikutusta kannattajien toimintaan. Sen sijaan Ilveksen julkisuuskuvaan on paljonkin vaikutusta. Itsekin kuulin tästä ensimmäisen kerran iltapäivälehden otsikosta, josta saa kuvan, että peleissä on käyttäydytty väkivaltaisesti. Tätä ei tietääkseni tällä kaudella ole tapahtunut.

Jos taas on yksittäisiä huonosti käyttäytyviä kannattajia, lätkäiskää heille mieluusti porttikielto sen sijaan, että vahingoitatte koko seuraa ja sen kannattajatoimintaa.
 
Ja sinä et jäsenenä tunnu ymmärtävän mitä me Osastossa haetaan. Me halutaan kannattaa sitä omaa seuraa parhaalla mahdollisella tavalla ja jos joku sitä yrittää estää tai puhuu täyttä paskaa niin silloin ei paljon muita vaihtoehtoja jää kuin protestoida jotta asiat saataisiin korjattua. Eli toisin sanoen, olet täysin väärässä sen luulosi kanssa että tässä Osasto tekisi tätä juttua oma menestys edellä koska asia on juuri päinvastoin.

Se voi ulkopuoliselle näyttää tuolta mitä sanoit mutta ei voisi olla kauempana totuudesta. Ei kukaan nyt täysin syyttä protestoi.
Tämä aktiiviporukka tukee sitä seuraa omalla ajalla ja omalla rahalla 24/7/365. Jos se ei ole seuran tukemista niin mikä sitten on?
Kaikilta osin en varmasti ymmärrä.

Tiedän että aktiiviporukka tekee todella paljon Osaston ja Ilveksen eteen töitä - sen vuoksi olen jäsenkin, että haluan tukea mökää, tifoja, invaasiojärjestelyjä yms. Se on arvokasta ja seuran arvojen mukaista toimintaa, jota ilolla tuen niin foorumilla kuin 15 eurollani vuosittain. Ja vaikka en ole aktiiviporukkaa, niin olen ylpeä hyvin usein Osaston toiminnasta!

Kuitenkin olen huolestuneena seurannut, että alkaako Osasto joillekin olla se itseisarvo - se mille uhrataan vapaa-aikaa ja rahaa. Sekään ei ole ongelma minulle ja tuskin muillekaan, mutta toistuvat ylilyönnit yksittäisiltä henkilöiltä ei kuulu minun mielestäni kannattamiseen - väkivalta, konkreettinen väkivallalla uhkailu, kommandopipot, poliisien kanssa nahistelu jne. Jos (en sano että näin on) Osastossa ihannoidaan tämänkaltaisia asioita niin suunta on täysin väärä (mihin vaikka Klubilla touhu on mennyt). Näitä pitäisi ehkäistä Osaston sisällä eikä lietsoa. Tästä osasta osan Osastolaisten toiminnasta en itse ole ylpeä, vaikka kuinka vastaavaa olisi Saksan jalkapallokatsomoissa.
 
Todella, todella erikoinen ulostulo. Minkä ihmeen takia yhden chäntin vuoksi pitäisi muka tehdä yhtään mitään toimiston puolelta? Oli tuosta nyt mitä mieltä tahansa, ei kukaan voi tosissaan ottaa chänttiä tappouhkauksena.

Osoittaa myös täydellistä pelisilmän puutetta sometiimiltä julkaista Inside-jakso muutenkin outoon aikaan klo 23, ja ennen kuin kukaan on tätä ehtinyt edes huomata, on some täyttynyt jo kannattajien ripityksestä ja yleisesti negatiivisesta Ilves-keskustelusta. Kaikki se jaksossakin esiintynyt positiivisuus vedetään heti viemäristä alas.

Tosiaan Tapparan IG-tili kommentoi tuohon postaukseen minuutteja julkaisun jälkeen, joten itse epäilisin pyynnön ulostulolle tulleen naapurin toimistolta. Eri asia, kannattaako näitä pyyntöjä kuunnella.

Varsinkaan kun mitään erityisen vakavaa ei ole tapahtunut, soisi toimiston ottavan suoraan kannattajaryhmiin yhteyttä sen sijaan, että julkaistaan somessa sama mantra, jota toistetaan aina näissä "puheenvuoroissa". En usko, että näillä on mitään vaikutusta kannattajien toimintaan. Sen sijaan Ilveksen julkisuuskuvaan on paljonkin vaikutusta. Itsekin kuulin tästä ensimmäisen kerran iltapäivälehden otsikosta, josta saa kuvan, että peleissä on käyttäydytty väkivaltaisesti. Tätä ei tietääkseni tällä kaudella ole tapahtunut.

Jos taas on yksittäisiä huonosti käyttäytyviä kannattajia, lätkäiskää heille mieluusti porttikielto sen sijaan, että vahingoitatte koko seuraa ja sen kannattajatoimintaa.
Jos et sattunut huomaamaan, niin siellä on myös KiekonEspoon virallinen tili painanut kädet ilmaan kommenttikentässä melkein heti julkaisun jälkeen. Idioottimaista nostaa aina Mouhot esiin kaikessa, kun välillä voitaisiin katsoa peiliinkin. Vahva epäily, että joku yhteistyökumppani ottanut toimistolle yhteyttä ja pyytänyt stoppia näille huuteluille. Eihän nämä tappo uhkaukset vaan herranjumala kuulu areenella, kun siellä on pieniä lapsiakin. Itsekin näitä huuteluite todistanut ja korvat on punottanut siihen tahtiin ettei ole toista.
Näyttökuva 2025-08-20 162519.png
 
Todella, todella erikoinen ulostulo. Minkä ihmeen takia yhden chäntin vuoksi pitäisi muka tehdä yhtään mitään toimiston puolelta? Oli tuosta nyt mitä mieltä tahansa, ei kukaan voi tosissaan ottaa chänttiä tappouhkauksena.

Se on niin tyhmä chantti. Henkisesti keskenkasvusen huono tekele. Yhden huudonkin takia tulee lehtijuttuja ja toimisto ottaa kantaa kyllä, jos se on tarpeeksi tyhmä. Voi testata vaikka halutessaa sillä kuuluisalla N-sanalla.
 
mutta toistuvat ylilyönnit yksittäisiltä henkilöiltä ei kuulu minun mielestäni kannattamiseen - väkivalta, konkreettinen väkivallalla uhkailu, kommandopipot, poliisien kanssa nahistelu
Kerrohan nyt vielä mitä nämä "toistuvat" ylilyönnit ovat koska itse en sellaisia ole huomannut. Myöskään poliisin kanssa ei ole nahisteltu ellet sitten tarkoita sitä tapausta jossa naapurin kannattajat hyökkäsi baariin jossa Osasto oli ja jossa poliisien saapuessa poliisikoira päästettiin täysin syyttä yhden Osastolaisen kimppuun ja josta myös videot ovat olemassa ja joka on eteenpäin viety poliisin ylilyöntinä.

Mikäs sua muuten niissä kommandopipoissa kauhistuttaa? Nehän siis on naamalla sen takia jos pyroja käytetään. Kukaan tuskin haluaa omaa naamaansa tarkoituksella näkyviin sakkojen pelossa.
 
Jos se klubin suuntaan menee, niin minäkin lähden. Ei täällä muitakaan mikään roadmanskene kiinnosta!

Oikeasti tämä nykyinen tiedote nyt on vaan täyttä oksennusta, joka aiheuttaa äärimmäistä mainehaittaa moneen suuntaan ilman mitään voitettavaa. Vai nautitko siitä, että kaikille juorulehdille annetaan ruokaa vailla mitään oikeaa evidenssiä?
En ole ottanut minkäänlaista kantaa itse tiedottamiseen tai sen ajankohtaan. Mielestäni hyvä, että seuran arvoja puolustetaan ja niitä pidetään esillä aina tarvittaessa. Itsekin hieman ihmettelen ajankohtaa ja mitä tämän tiedotteen taustalla on, koska niitä ei ole mitenkään avattu tai taustoitettu.

Toivottavasti Ilveksen ja Osaston/Niilojen/Ultrien jne. välillä on keskustelua, koska tämän tiedotteen pohjalta ulostulo on epäkonkreettinen/epäselvä. Mielestäni tiedottaminen on liioittelua, jos takana on joku Tampere Cup:n "yleinen" chantti... mutta itsellä ei tosiaan tietoa taustoista, joten en sen enempää ota kantaa tiedotteen tarpeellisuuteen.
 
Osasto 41:n ydinporukan toiminta on mennyt jo jonkin aikaa huolestuttavaan suuntaan. Toiminta on nykyisellään kääntynyt ylimielisyyden ja välinpitämättömyyden puolelle. Toisinaan tuntuu, että Osaston ydinporukka kokee olevansa jopa koko organisaation yläpuolella, ”koskemattomia”. Heidän piiri pieni pyörii aiheuttaen harmaita hiuksia organisaatiolle ja muille Ilveksen arvoja edustaville kannattajille.

Muun muossa lahtauslaulut ja vittua ja helvettiä sisältävät laulut aiheuttavat lähinnä vaivaantuneisuutta. Puhumattakaan keskisormia ja runkkauseleitä vähän väliä esittävistä, huiveihin ja täysmustiin pukeutuneista ultrista. Lähinnä mietityttää, millä tavalla ne hyödyttävät - mitään tai ketään? Kieltämättä hieman väkivaltaa ihannoivat vaikutelmat toiminnasta nykyisellään tulee.

Osaston ydinporukka sen kuin naureskelee heidän ulkopuolisien kannattajien palautteelle ja Ilveksen organisaation ulostuloille. Tästä osoituksena esimerkiksi Osaston viimeisin tekemä somepostaus tarinaan. Rakentavasta kritiikistä ei jostain syystä edes yritetä ottaa koppia. Olisi hyvä toisinaan tarkastella toimintaa myös oman Osasto-”kuplan” ulkopuolelta, mikäli näille asioille on kuplassa touhutessa tullut sokeaksi. Pieni suunnanmuutos olisi paikallaan. Kysymys kuuluukin, milloin ja kenen toimesta siihen tapahtuu lopullinen herätys?

Pienemmän ydinporukan yleisesti ei-toivottu käyttäytyminen leimaa koko kannattajajoukon - ja myös seuran. Kannattajatoiminnan kasvattaminen ei onnistu nykyisiä valittuja askelmerkkejä seuraten. Nykyisellään ihmiset mieluummin astuvat Osaston toiminnasta sivuun kuin liittyvät siihen mukaan. Jokin hyvän maun toleranssi toiminnassa tulisi säilyttää. Tarrojakin saa liimailla, kunhan ne eivät ole kerrostalon kokoisia liimattuna liikennemerkkeihin.

Haluan kuitenkin loppuun mainita, että isossa kuvassa Osasto on viimeisen reilun 10 vuoden aikana tehnyt aivan esimerkillistä työtä kannattajatoiminnan kehittämisessä ja onnistunut luomaan jotain ainutlaatuista. Pienet polulta hairahtumiset kuuluvat luonnollisesti matkaan, ja käsillä voisi olla oikea hetki hieman oikaista suuntaa.
 
Se on niin tyhmä chantti. Henkisesti keskenkasvusen huono tekele. Yhden huudonkin takia tulee lehtijuttuja ja toimisto ottaa kantaa kyllä, jos se on tarpeeksi tyhmä. Voi testata vaikka halutessaa sillä kuuluisalla N-sanalla.
Niin, tämä on vain sinun mielipiteesi. Monen muun mielestä oikeinkin toimiva chäntti paikallisvihollista kohtaan. Huvittavaa tässä on se että oletetusti aikuiset ihmiset nyt itkee tästä kun taas nuorempi sukupolvi ymmärtää ettei tuota nyt tosissaan ja kirjaimellisesti tarvi ottaa.
 
Osasto 41:n ydinporukan toiminta on mennyt jo jonkin aikaa huolestuttavaan suuntaan. Toiminta on nykyisellään kääntynyt ylimielisyyden ja välinpitämättömyyden puolelle. Toisinaan tuntuu, että Osaston ydinporukka kokee olevansa jopa koko organisaation yläpuolella, ”koskemattomia”. Heidän piiri pieni pyörii aiheuttaen harmaita hiuksia organisaatiolle ja muille Ilveksen arvoja edustaville kannattajille.

Muun muossa lahtauslaulut ja vittua ja helvettiä sisältävät laulut aiheuttavat lähinnä vaivaantuneisuutta. Puhumattakaan keskisormia ja runkkauseleitä vähän väliä esittävistä, huiveihin ja täysmustiin pukeutuneista ultrista. Lähinnä mietityttää, millä tavalla ne hyödyttävät - mitään tai ketään? Kieltämättä hieman väkivaltaa ihannoivat vaikutelmat toiminnasta nykyisellään tulee.

Osaston ydinporukka sen kuin naureskelee heidän ulkopuolisien kannattajien palautteelle ja Ilveksen organisaation ulostuloille. Tästä osoituksena esimerkiksi Osaston viimeisin tekemä somepostaus tarinaan. Rakentavasta kritiikistä ei jostain syystä edes yritetä ottaa koppia. Olisi hyvä toisinaan tarkastella toimintaa myös oman Osasto-”kuplan” ulkopuolelta, mikäli näille asioille on kuplassa touhutessa tullut sokeaksi. Pieni suunnanmuutos olisi paikallaan. Kysymys kuuluukin, milloin ja kenen toimesta siihen tapahtuu lopullinen herätys?

Pienemmän ydinporukan yleisesti ei-toivottu käyttäytyminen leimaa koko kannattajajoukon - ja myös seuran. Kannattajatoiminnan kasvattaminen ei onnistu nykyisiä valittuja askelmerkkejä seuraten. Nykyisellään ihmiset mieluummin astuvat Osaston toiminnasta sivuun kuin liittyvät siihen mukaan. Jokin hyvän maun toleranssi toiminnassa tulisi säilyttää. Tarrojakin saa liimailla, kunhan ne eivät ole kerrostalon kokoisia liimattuna liikennemerkkeihin.

Haluan kuitenkin loppuun mainita, että isossa kuvassa Osasto on viimeisen reilun 10 vuoden aikana tehnyt aivan esimerkillistä työtä kannattajatoiminnan kehittämisessä ja onnistunut luomaan jotain ainutlaatuista. Pienet polulta hairahtumiset kuuluvat luonnollisesti matkaan, ja käsillä voisi olla oikea hetki hieman oikaista suuntaa.
"Osasto 41:n ydinporukan toiminta on mennyt jo jonkin aikaa huolestuttavaan suuntaan. Toiminta on nykyisellään kääntynyt ylimielisyyden ja välinpitämättömyyden puolelle. Toisinaan tuntuu, että Osaston ydinporukka kokee olevansa jopa koko organisaation yläpuolella, ”koskemattomia”. Heidän piiri pieni pyörii aiheuttaen harmaita hiuksia organisaatiolle ja muille Ilveksen arvoja edustaville kannattajille."

Juurikin tämä. Tähänkin ulostuloon on osaston virallisella ig tilillä vaan reagoitu nauravalla muumipapalla https://www.instagram.com/stories/osasto41/
 
No nyt oli oikein asiantuntijan kommentit. Voi jeesus.:D
 
Osasto tekee kyllä upeaa duunia kannattamisessa ja muussa, mutta tämmöiset jutut saisi kyllä jäädä väliin. Toivottavasti täällä ei kohta olla samassa tilanteessa kuin HJK:lla esimerkiksi, eli porukasta tulee isompi kuin seurasta itse.

Muutenkin mouhoista hoilaamista voisi mielestäni vähän vähentää, koska nyt se näyttäytyy mielestäni vähän surkuhupaisena, jopa siltä että meillä olisi joku pakkomielle mouhoihin.

Mutta mennään eteenpäin ja jatkakaa hyvää duunia! IL-VES TAM-PE-RE!
 
"Osasto 41:n ydinporukan toiminta on mennyt jo jonkin aikaa huolestuttavaan suuntaan. Toiminta on nykyisellään kääntynyt ylimielisyyden ja välinpitämättömyyden puolelle. Toisinaan tuntuu, että Osaston ydinporukka kokee olevansa jopa koko organisaation yläpuolella, ”koskemattomia”. Heidän piiri pieni pyörii aiheuttaen harmaita hiuksia organisaatiolle ja muille Ilveksen arvoja edustaville kannattajille."

Juurikin tämä. Tähänkin ulostuloon on osaston virallisella ig tilillä vaan reagoitu nauravalla muumipapalla https://www.instagram.com/stories/osasto41/
Painu nyt onssimouho helvettiin täältä. Halpa yritys.
 
Eikö ihmiset ihan oikeasti pysty ymmärtämään minkä takia seura tiedottaisi ettei halua olla missään tekemisissä tällaisten chäntien kanssa?
No tiedottaisi sitten niin ja sanoisi suoraan tai olisi suoraan yhteydessä Osastoon. Nyt on vain epämääräisiä vihjailuja, mikä vain lisää epätietoisuutta kaikkialla.
 
Takaisin
Ylös