huippupeto
Tulokas
- Viestejä
- 6
Olenko ymmärtänyt oikein, että tässä on samaan aikaan kyse kahdesta hieman eri asiasta samassa tapahtumasss?
1. Poliisit kutsuttiin ja tapahtuma keskeyttiin ensisijaisesti pyrojen takia. Näin tulkitsen "järjestyksenvalvojan pyynnön kunnioittamatta jättämisen". Tämä aiheuttanee aktiiveissa lähinnä pilkkaa, mutta täytyyhän ihmisten ymmärtää ettei pyrokieltojen kapinoinnilla ammattilaistapahtumissa ole mitään verrannollisuutta tällaiseen ry:n kautta isien ja äitien järjestämään tapahtumaan. Siellä on joku ei-ammattilainen vastuussa kaikista läsnäolijoista, eikä hän ole valmis ottamaan riskiä pyrojen aiheuttamista vahingoista, olivat ne sitten kuinka epätodennäköisiä tahansa, tai maailmalla kuinka yleisiä tahansa.
2. Videoltakin kuultavat huutelut, jotka ovatkin se varsinainen pihvi. Maailmaan mahtuu paljon harmaan sävyjä, mutta tuo on yksiselitteisesti niin perseestä kuin olla ja voi. Jotenkin alitajuisesti ajattelee(/toivoo) että kyseessä on pakko olla lapsia tai muuten todella häiriintyneitä yksittäistapauksia. Ei voi aikuinen ihminen huudella lapsille tuollaista. Ei mahdu järkeen.
Paljon on tapahtunut lyhyessä ajassa. Upeasta koti-invaasiosta kotiotteluiden boikottiin, joka sai vahvaa tukea yhteisöltä. Ja nyt tämä. Käsittääkseni mitään epävirallistakaan kommenttia ei Osaston sisältä ole tullut ja virallisiinkin reagointeihin on varmasti kynnystä, mutta nyt olisi sellaisen paikka. Tästä on pakko ottaa opiksi.