Kannattajatoiminnan lieveilmiöt ja häiriökäyttäytyminen

Mää elättelen vielä toiveita.

Kyllähän Ilves voi julkaista uuden tiedotteen sitten jossain kohtaa missä kerrotaan mitä konkreettista ollaan TEHTY.

Toi tiedotteeseen kirjoitettu mitä pyritään tekemään on ihan diipadaapaa

Sama. Mun mielestä tiedote on ihan hyvä.

"
Ilves tekee tiivistä yhteistyötä viranomaisten kanssa varmistaakseen tapahtumien turvallisuuden. Puutumme epäasialliseen käyttäytymiseen välittömästi. Yksilötasoisina seurauksina voivat olla ottelutapahtumista poistaminen, määräaikainen tai pysyvä pääsykielto sekä rikosoikeudelliset toimenpiteet.

Tämä koskee kaikkia Ilveksen ottelutapahtumia – mukaan lukien Nokia Arenassa pelattavat jääkiekon edustusjoukkueen ottelut ja Tammelan Stadionilla pelattavat jalkapallon edustusjoukkueen ottelut.
"

Ei ne nyt mitään konkreettista näin sunnuntaina jo vielä pysty tekemään. Ei tuo tähän jää. Varmaan käydään ry:n, Osaston ja viranoimaisten kanssa tapahtunutta läpi, ennen kuin mitään päätetään tehdä. Ja varmaan vielä niitä jo aiemmin tapahtuneita juttuja, joihin Seppäkin viittasi että viesti ei mennyt perille. Tärkeää oli, että edes tämä tiedote tuli Sepältä ulos jo nyt heti.
 
Mä luulen että toimisto heitti myös pallon osaston puolelle ja samalla kysyen, mitäs meinasitte tehdä asialle.

Toivon todella että Toimisto nyt näyttää kuka ohjaa Ilves brändiä Yhteisölle
 
Pitäskö sunkin nyt lopettaa ja mennä kertomaan niille sun kavereillesi, että kannattaisi tulla ulos asian tiimoilta, jos meinaa tästä roskispalosta vielä jotain pelastaa?
Ei ole mun asia. Mutta kai siitä nyt saa mainita, että tappouhkauksia lapsille ei ole huudeltu, joka omasta mielestäni olisi astetta vakavampi asia?
 
Samaa naureskelin, että sieltä on lähetetty tuo yksi puudeli propagandaministeriksi ja yksi vittumarko uudessa nousussa heittämään onelinereita.
Aivan uusi termi näin vanhalle miehelle tuo "vittumarko" mutta iski mun nauruhermoon ihan täysillä!!

Kiitos tuosta, sunnuntai parani huomattavasti!
 
Mää elättelen vielä toiveita.

Kyllähän Ilves voi julkaista uuden tiedotteen sitten jossain kohtaa missä kerrotaan mitä konkreettista ollaan TEHTY.

Toi tiedotteeseen kirjoitettu mitä pyritään tekemään on ihan diipadaapaa
@Kikuka kanssa vähän samaa mieltä, että mielestäni tässä heitettiin nyt palloa Osaston suuntaan. Lisäksi mielestäni ihan järkevää olla vuorokauden varoitusajalla liikaa hutkimatta kun poliisikin varmasti jonkinlaista tutkintaa asiasta tekee.

Mutta samaa mieltä, että toivon itsekin uutta tiedotetta myöhemmin jossa kerrotaan mitä ollaan tehty ellei Osasto itse nosta lapasta pystyyn ja tee jotain asialle.
 
Samaa naureskelin, että sieltä on lähetetty tuo yksi puudeli propagandaministeriksi ja yksi vittumarko uudessa nousussa heittämään onelinereita.
Mitä propagandaa olen levittänyt? En ole puolustellut edes mitään? Vähätellyt ihmisten reaktioihin nähden joo. Toki tässä vuorokauden jälkeen mietittyä niin onhan tuo kaikki huutelu tyhmää, eikä siitä mihinkään pääse.
 
Vuorokausi meni aikaa että ymmärsit, että huutelu on typerää. Hienoa ‍
 
Ihme, että lapset ovat hiljaa. Ja Ipalta laimee ulostulo, diipa daapaa.

Laimee ja laimee. Ei tätä vääntöä kannata julkisuudessa kuitenkaan käydä, vaan osaston kanssa ihan kahden kesken. Minun silmään ulos tullaan sitten oikeiden ja konkreettisten asioiden kanssa, nyt vain sammutettiin tulipaloa Ilves-brändin puolelta kun Osaston reppanoilla on vielä aikuisten maailmassa pallo hukassa.
 
Toivottavasti kulisseissa käydään sellaiset keskustelut, että nyrkkiä lyödään pöytään aiheesta.
 
En tiedä onko jo siitä täälläkin juttua mutta melkoinen aalto taisi lähteä liikkeelle jossa junnuille haetaan vaihtoa ilveksestä muualle.

Nää 'pöyristyneet kukkahattuilijat' kun on näitä junnujen vanhempia jotka kuittaa laskut.

Sanosin että tulevaisuuden kannalta aikas vittumainen juttu.
 
Takaisin
Ylös