Kannattajatoiminnan lieveilmiöt ja häiriökäyttäytyminen

Nykypäivästä eniten kertoo se, että kaiken maailman kaljahessut vetää hiihtomaskit naamalle ja menee alaikäisten lasten peleihin riehumaan niin, että se joudutaan keskeyttämään. Sitten seuraavana päivänä ei löydy sen vertaa selkärankaa, että pystyisi myöntämään, että pieleen meni. Se vaatisi sitä luonnetta, sitä on nykyaikana sitten vähempi.
Mä jo luulin, että nää maskitouhut jäi siihen korona-aikaan, mutta se on tainnu eräällä porukalla hirttää päälle. Korona meni jo.
 
Tämä ultra-skeneily tai miksikä sitä kukin haluaa kutsua Osaston porukoissa, on kyllä surullista katsottavaa noiden videoiden kautta. Todellinen elämänkoululaisten luokkaretki.

Ja tosiaan, jo valmiiksi kalliinpuoleisen harrastuksen erikoistapahtuman viuluihin oli laitettu junnujen perheiltä aika iso summa, tämän perseileminen jos mikä saa kyllä itsellä mittarin punaiselle.

Oikeastaan hyvä, että kannattajien boikotti jatkuisi, mutta nyt toimiston aloitteesta ja kohdistuen tiettyihin henkilöihin, jotka toivottavasti virkavallan avulla ovat edes osittain selvillä. Ja mieluiten tuntuvanmittaiset bannit Nokia-areenalle ja sakot vaaran aiheuttamisesta.
 
Selvää on myös näiden Osasto viestiesi kanssa, että nimimerkki natsaa sulle kuin nenä päähän. Oletan, että hallissa käydään maksimissaan 1-5 kertaa kaudessa ja niistäkin lähes puolet vieraspeleissä? Valtaosa (koti)peleistä nautittaneen kotisohvalta?
Sieltä taas yksi oikeinkannattaja ratsastaa paikalle mittaamaan pippeliä. Liittyykö se miten yhtään mihinkään, montako kertaa katson pelejä ja mistä? Ei luulisi olevan sinun päänsärkysi. Jos asia kuitenkin kiinnostaa, voin laittaa pääni pantiksi, että ajallinen perspektiivini Ilvekseen ja katsomieni otteluiden määrä missä tahansa hallissa on riittävä voidakseni ottaa kantaa Ilvestä koskeviin asioihin. Ikään kuin tällaisella asialla on edes mitään väliä KESKUSTELUPALSTALLA. Lisätietoja voit kysyä yv:nä jos vielä jäi tiedonjanoa.
 
Viimeksi muokattu:
Sieltä taas yksi oikeinkannattaja ratsastaa paikalle mittaamaan pippeliä. Liittyykö se miten yhtään mihinkään, montako kertaa katson pelejä ja mistä? Ei luulisi olevan sinun päänsärkysi. Jos asia kuitenkin kiinnostaa, voin laittaa pääni pantiksi, että ajallinen perspektiivini Ilvekseen ja katsomieni otteluiden määrä missä tahansa hallissa on riittävä voidakseni ottaa kantaa Ilvestä koskeviin asioihin. Ikään kuin tällaisella asialla on edes mitään väliä KESKUSTELUPALSTALLA. Lisätietoja voit kysyä yv:nä jos vielä jäi tiedonjanoa.
Hienosti todistit väitteeni siis todeksi. En kyllä sitä hetkeäkään epäillyt, mutta hyvä saada tietenkin aina vahvistus! Jatkossa tulee luettua semmonen hymyilevä virne kasvoilla kirjoituks... anteeksi, oksennuksiasi Ilveksen päälle. Aiemmin on tullut pohdittua, että kun Ilves sinulle noin paljon pahaa mieltä aiheuttaa, niin olisi varmaan parempi ottaa vähän takapakkia. Ehkä se on kuitenkin parempi, että nämä avautumisesi tulevat tänne, eikä toivottavasti minnekään muualle.
Mene nyt takaisin selviämään, niin jaksat huudella tapansutvitunmouhoa seuraavassa junnupelissä.
Tää oli mahtava! Tähän liittyen jätän loppuun tämän pätkityn lainauksen:
Kannattaisi vaikka hakea apua noiden mouhofobioiden kanssa. Ei kukaan täysillä käyvä, itsetuntonsa kanssa sinut oleva aikuinen ihminen pyöritä tuollaista levyä nonstoppina viestistä toiseen.
 
Ettei pyroista tule sakkoja. Ei se nyt ole tässä se ihmeellinen asia.
Eikös näistä mene sitten järjestäjälle kuitenkin jotain sanktioita yleensä?
 
Sillä kun ei ole väliä. Ryhmä on suurempi kuin seura
Niin siis pointtina vaan oli, että jos tulee, niin ne näkyy sitten kausimaksuissa ja jäsenmaksuissa ry:n puolella, joka tuskin on kovin haluttu juttu.
 
Siis ei hyvää päivää tätä touhua. Todella raskasta seurata tuota Osasto 41:n "viestintää" – tuntuu, että siellä ei vieläkään tajuta, kuinka pahasti nyt meni vihkoon. Kenelle oikeasti tulee edes mieleen lähteä junnupeliin riehumaan? Se on ihan noloa ja pilaa koko porukan maineen.


Tämä roskispalo ei sammu millään selittelyillä. Ainoa tapa hoitaa tää kunnialla on se, että asia käsitellään Osasto 41:n sisällä kunnolla ja ne tyypit, jotka siellä on sikaillut, potkitaan pihalle. Jos tekijöitä ei eroteta, niin hiljainen hyväksyntä jatkuu ja sama pelleily toistuu taas ensi kerralla. Nyt niitä tekoja, eikä mitään ympäripyöreitä lausuntoja!
 
Itseäni harmittaa ihan helvetisti se, että isolla ryhmällä junnujen matsiin menemisestä olisi oikeasti voinut saada todella lutuurin tapahtuman sekä katsojille että varsinkin nuorille pelaajille. Toivon todella, todella paljon sen olleen myös tavoitteena.

Itse pyrojen ystävänä olen sitä mieltä, että mikäli ne olisi olleet ainoa "paha" tässä, niin yhdellä pyroshowlla ja loppumatsin raivoisalla kannustuksella olisi tullut varmasti suurimmalle osalle mahtava tapahtuma, mutta ei. Huutelut olivatkin sitten sellaista persepaskaa, jota oikeasti toivon jokaisen huutelijan ikään katsomatta häpeävän ja syvästi.

Suoraselkäisesti toivoisin, että Osasto auttaisi mahdollistamaan ensi vuonna uuden Winter Classicin sekä korvaamaan tästä tapahtumasta aiheutuneet tappiot. Teko on jo tehty, eikä sitä tekemättömäksi saa, nyt on enää vain kyse siitä, miten tästä eteenpäin aiotaan jatkaa?
 
Taitaa Osastolla olla skenemestaruus tähtäimessä. Itseäni ei lämmittäisi, mutta kukin tyylillään.
Skenepisteitä olisi ollut runsaasti saatavilla Tammelan lähistöllä torstaina, mutta ei vissiin kiinnostanut.
 
Takaisin
Ylös