J-boy
Vakiokokoonpanossa
- Viestejä
- 502
Ei olekaan. En ole niin edes väittänyt. Monet lait kuitenkin tuntuvat olevan sellaisia, että osa ihmisistä mieltää niissä olevan jonkinlaisen harmaan alueen. Mainitsin esimerkkinä ylinopeudet ja punaisia päin ajamisen. Tuliko tämä nyt vihdoin selväksi, jotta voidaan vastaisuudessa pysyä ketjun aiheessa.Ei se ole harmaalla alueella ylinopeuskaan.
Kiitos tästä. En ole 60 vuotta täytettyäni tuntenut itseäni enää lapsukaiseksi. Ilmeisesti olemus on kuitenkin vielä aika nuorekas.Taisi lapsukaisella mennä ihon alle, kun ollaan eri mieltä vähän isommalla yhteisöllä kuin Ultrat.
Tuohon eri mieltä olemiseen. Omasta mielestäni nuo lauantain tapahtumat olivat selkeästi perseilyä ja Osasto joutuu niistä kärsimään imagohaittaa pitkän aikaa. Se on harmi, koska he ovat areenalla tehneet hyvää työtä. Isoin työ tämän asian käsittelyssä tapahtuu siellä sisäisesti, kun toivottavasti taotaan porukalle pelisäännöt kaaliin niin että ne pysyy. Kyllä jokaisen mukana olevan täytyy tajuta sen oman toiminnan merkitys siinä isossa kuvassa.