Kannattajatoiminnan lieveilmiöt ja häiriökäyttäytyminen

Vallan mainiota on, ettei meillä ole lähiaikoina kotiotteluita. Säästymme "kannatus" -skandaaleilta ainakin jonkin aikaa. Jos vaikka pöly jotenkin laskeutuisi armeliaasti edes hituisen vaimentamaan näitä ajan ikäviä ääniä.
 
Kovasti vaikuttaisi siltä, että muutaman nimimerkin peräänkuuluttama Vittu-chanttien viljely ja vastustajien kuorossa huorittelu ei sitten ehkä olekaan enää kaikkein kovimmassa huudossa suuremman osan kannattajakunnasta saati sitten Ilves-johdon piirissä.

Hieman taustatarinaa omaan närkästymiseeni: hyvä kaverini, Tappara-kannattaja, sai viime kevään puolivälierissä erätauolla kolme osastolaista kimppuunsa Mouhot-vittuun huutojen säestämänä kävellessään (siis turpa kiinni tarpoessaan) Tappara-paita päällään käytävällä Ilveksen fanikatsomon takaa kohti Kickass-viinibaaria. Mennessäni Ilves-takki päälläni väliin, alkoivat nämä sankarit tönimään myös minua ja kyseenalaistamaan kannattajuuttani kun puolustan vitun mouhoa oikeutetulta, oikeauskoisten pyhältä hyökkäykseltä. Olivat kovasti sitä mieltä, että ovat oikealla asialla.

Jos ”Mouhot vittuun” -huutelu on osan meistä mielestä upea juttu, onko mouhojen päällekäyminen myös ok? Töniminen? Lyöminen? Missä menee raja? Eikai nyt hallin käytävällä saa kävellä rauhassa Ilves-katsomon kohdalla Tappara-paita päällä edes Tapparan kotipelissä?

Ja ei, en ole mouho-trolli. Olen käynyt hallilla kaudesta 85-86-alkaen. Olen ollut Ilveksen toiminnassa mukana monella tavalla vuosien varrella. Pelannut junnupolun läpi ja valmentanut aika monia lapsia. Odottanut kannattajana sitä mestaruutta vuodesta toiseen. 40 kevättä putkeen sydämeen sattunut niin perkeleesti. Viime keväänä varmaankin kaikkein eniten kun Meskanen laittoi Kuopiossa avopaikasta ohi.

Oltuani viime viikonloppuna Winter Classicissa, kuppini meni lopullisesti nurin. Oma intoni lähteä hallille on kokenut tässä puolen vuoden sisään kovemman kolauksen kuin edes Vinnie-sedän synkimpinä aikoina.

Osasto41 on tuonut matseihin loistavan tunnelman, mutta niinkuin Ripa sanoi: rajansa kaikella! Raipekaan tuskin kovin ylpeänä lukee lehdestä kun Osasto41 on taas otsikoissa. Jonkinlainen korjausliike on nyt tehtävä Osaston sisällä. Jos kyseessä on pieni vähemmistö, joka hölmöilee, rivit suoriksi ja hölmöilijät ruotuun. Ja ihan peruskäytöstavat kunniaan.

Varmaan älyvapain perustelu hölmöilylle on: ”muttakun noi toisetkin. Siksi mekin.”

Me ollaan parempia! Vai ollaanko? Muutama tarra sinne sun tänne. Ja kyllähän kovat jätkät aina vähän tönii. Ja ei ammattiurheilussa tarvitse vastustajaa kunnioittaa. Nehän saa siitä palkkaa. Ja jos koulussa vasta kiroillaankin, niin kyllähän se nyt katsomochantteihinkin kuuluu. Kovat jätkät kiroilee ja opettaa lapsensakin kiroilemaan. Eikä nynny-lasten (tai naisten) tarvitse peleihin tulla, pelit on tosimiehiä varten. Sellaisia, jotka käyttää hiihtomaskeja ja soihduttaa vapaa-ajallaankin.

Olin yli 20-vuotta pois foorumilta, muutama viesti tuli kirjoitettua tänään kun syljetti niin paljon. Ehkä palataan taas 20 vuoden päästä. Tuskin.
 
Käykö tässä kuten touhuilijat toivoo. Muutama heistä on käynyt täällä vähättelemässä tekosia, muutama hyvin tunnistettava osastolainen on pysynyt kokonaan poissa forumilta ja antanut savun hälvetä. Mitään anteeksipyyntöä ei ole kuulunut keneltäkään. Pikku hiljaa kohu vaimenee ja se oli siinä. Toivottavasti näin ei käy
Ettei vaan olisi lisää tulossa...
 
Mouhot helvettiin -chantti on Liigan paikallispeleissä todella hyvä ja toivottavasti sitä kuullaan jatkossakin. Ympäri internettiä mesoavat mouhot yrittävät luoda kuvaa että paikallisissa Ilveksen kannattajapäädystä ei kuuluisi mitään muuta kuin "huorittelua ja lahtauschantteja", mutta jokainen joka on tällä vuosikymmenelle käynyt peleissä tietää sen että nuo ovat aivan puhtaita trollauksia ja keksittyjä valheita.

"Ipa-runkkarit vittuun" ja "Tampereen Ilves haistakaa vittu!" chantit näyttävät taas olevan tuolle samalle porukalle aivan fine.
Taas menee Tapparan kannattajapäädyn ja tuulareiden näkemykset ristiin.

Tuularit tuosta Mouhot helvettiin chantista pillastui ja sama porukka antoi foorumilla ruoskaa SO:n vittuun kaikki Iparunkkarit chantista.

SO taas tuskin on mouhot helvettiin chantista sen enempää moksis kun toinen pääty Iparunkkarit Chantista
 
Nyt U14-joukkue on saanut Hopen kanssa solmittua diilin, jonka kautta voi tukea Kanandan matkakassaa! Tehdäänkö yhdessä hyvää?
 
Liitteet

  • IMG_7718.jpeg
    IMG_7718.jpeg
    634,3 KB · kertaa luettu: 36
Onko kuulunut mitään siitä U-14 Kanadan matkan tukemisesta Mobile Payllä? Joku sitä lupasi selvittää. Pitäisi siirtyä sanoista tekoihin

JK vastaus tuli samaan aikaan kun kirjoitin tätä, kiitos siitä.

Nyt unohdetaan kaikki ajatukset siitä, että lauantain törkyilijät saisivat maksaa ensin. Sieltä on turha odottaa mitään. Siksi meidän muiden on kannettava yhteiseen Ilves kekoon osamme ja ostaa näitä tuotteita Hopelle.
Minä ainakin teen sen heti ja haastan mukaan kaikki tänne kirjoittaneet ja tapahtuneen tuominneet. Kymppi on pieni raha (enemmänkin saa antaa) mutta tänne kirjoittaneita on jo valtava määrä joten yhdessä saamme ison summan kasaan
 
Käykö tässä kuten touhuilijat toivoo. Muutama heistä on käynyt täällä vähättelemässä tekosia, muutama hyvin tunnistettava osastolainen on pysynyt kokonaan poissa forumilta ja antanut savun hälvetä. Mitään anteeksipyyntöä ei ole kuulunut keneltäkään. Pikku hiljaa kohu vaimenee ja se oli siinä. Toivottavasti näin ei käy
Oletan ja toivon, että tarkoitus on puhua teoin enemmän kuin sanoin ja näin ollen se voi jäädä meille foorumilla vähän pimentoon. Osasto tuli jo julki ja en tiedä miten ko. perseilijät löytyy foorumilta saati onko heillä aikomustakaan omalla nimellä tai nimimerkillä tulla pyytämään anteeksi.

Sitten taas Osaston muina aktiiveina pysyisinkin poissa. Mitä sitä tänne sen enempää avautumaan, jos itse ei ole ollut mukana osasto vituiks män toiminnassa. Aiheuttaisi enemmän vain pahennusta.

Toivotaan, että kohu vaimeneekin ja tarvittavat kurinpalautukset suoritetaan, eikä vain toinen toteudu.
 
Nyt unohdetaan kaikki ajatukset siitä, että lauantain törkyilijät saisivat maksaa ensin. Sieltä on turha odottaa mitään. Siksi meidän muiden on kannettava yhteiseen Ilves kekoon osamme
Katkasin tarkotuksella tuohon kohtaan, koska tämän tulisi päteä myös siihen, että Ilves RY:tä tuetaan kaikella mahdollisella tavalla.
Sakot lauantain tötöilystä on isot, puhutaan jopa nelinumeroisista summista, ja tämä on yksin RY:n maksettavaa joka sitten siirtyy valitettavasti junnujen vanhemmille kausimaksuissa ja muissa.

Olisiko sitten ihan pienkeräys tätä asiaa varten mahdollinen ja porukalla siihen innostusta..?

Muutamat lakritsit lähti täältäkin eteenpäin.
 
Muutama heistä on käynyt täällä vähättelemässä tekosia, muutama hyvin tunnistettava osastolainen on pysynyt kokonaan poissa forumilta ja antanut savun hälvetä
Voisin kuvitella, että heillä on vähän tärkempää tekemistä selvitellä asiaa, kuin olla täällä puhumassa ihmisille jotka eivät tiedä lehtijuttuja enempää asian tiimoilta.
 
Kovasti vaikuttaisi siltä, että muutaman nimimerkin peräänkuuluttama Vittu-chanttien viljely ja vastustajien kuorossa huorittelu ei sitten ehkä olekaan enää kaikkein kovimmassa huudossa suuremman osan kannattajakunnasta saati sitten Ilves-johdon piirissä.

Hieman taustatarinaa omaan närkästymiseeni: hyvä kaverini, Tappara-kannattaja, sai viime kevään puolivälierissä erätauolla kolme osastolaista kimppuunsa Mouhot-vittuun huutojen säestämänä kävellessään (siis turpa kiinni tarpoessaan) Tappara-paita päällään käytävällä Ilveksen fanikatsomon takaa kohti Kickass-viinibaaria. Mennessäni Ilves-takki päälläni väliin, alkoivat nämä sankarit tönimään myös minua ja kyseenalaistamaan kannattajuuttani kun puolustan vitun mouhoa oikeutetulta, oikeauskoisten pyhältä hyökkäykseltä. Olivat kovasti sitä mieltä, että ovat oikealla asialla.

Jos ”Mouhot vittuun” -huutelu on osan meistä mielestä upea juttu, onko mouhojen päällekäyminen myös ok? Töniminen? Lyöminen? Missä menee raja? Eikai nyt hallin käytävällä saa kävellä rauhassa Ilves-katsomon kohdalla Tappara-paita päällä edes Tapparan kotipelissä?

Ja ei, en ole mouho-trolli. Olen käynyt hallilla kaudesta 85-86-alkaen. Olen ollut Ilveksen toiminnassa mukana monella tavalla vuosien varrella. Pelannut junnupolun läpi ja valmentanut aika monia lapsia. Odottanut kannattajana sitä mestaruutta vuodesta toiseen. 40 kevättä putkeen sydämeen sattunut niin perkeleesti. Viime keväänä varmaankin kaikkein eniten kun Meskanen laittoi Kuopiossa avopaikasta ohi.

Oltuani viime viikonloppuna Winter Classicissa, kuppini meni lopullisesti nurin. Oma intoni lähteä hallille on kokenut tässä puolen vuoden sisään kovemman kolauksen kuin edes Vinnie-sedän synkimpinä aikoina.

Osasto41 on tuonut matseihin loistavan tunnelman, mutta niinkuin Ripa sanoi: rajansa kaikella! Raipekaan tuskin kovin ylpeänä lukee lehdestä kun Osasto41 on taas otsikoissa. Jonkinlainen korjausliike on nyt tehtävä Osaston sisällä. Jos kyseessä on pieni vähemmistö, joka hölmöilee, rivit suoriksi ja hölmöilijät ruotuun. Ja ihan peruskäytöstavat kunniaan.

Varmaan älyvapain perustelu hölmöilylle on: ”muttakun noi toisetkin. Siksi mekin.”

Me ollaan parempia! Vai ollaanko? Muutama tarra sinne sun tänne. Ja kyllähän kovat jätkät aina vähän tönii. Ja ei ammattiurheilussa tarvitse vastustajaa kunnioittaa. Nehän saa siitä palkkaa. Ja jos koulussa vasta kiroillaankin, niin kyllähän se nyt katsomochantteihinkin kuuluu. Kovat jätkät kiroilee ja opettaa lapsensakin kiroilemaan. Eikä nynny-lasten (tai naisten) tarvitse peleihin tulla, pelit on tosimiehiä varten. Sellaisia, jotka käyttää hiihtomaskeja ja soihduttaa vapaa-ajallaankin.

Olin yli 20-vuotta pois foorumilta, muutama viesti tuli kirjoitettua tänään kun syljetti niin paljon. Ehkä palataan taas 20 vuoden päästä. Tuskin.

Tyhjentävä kirjoitus. Itse olen myös käynyt peleissä 80 luvulta asti. Aikanaan käytiin väliin frendien kanssa A-junnujen vieraspeleissäkin.

Ensimmäistä kertaa tulee fiilis että annan kausarit lainaan Tappara - peliin.

Mielenkiinnoton olo. Omituista.
Kaippa tämä ohi menee.. Ehkä.

Virheitähän tässä kaikki tekee, nyt vain samat asiat toistuu.
Ja ikävintä on että joidenkin mielestä tässä ei ole mitään ihmeellistä edes tapahtunut. Näin ei mikään muutu.

Toki pienehkö vähemmistö on äänekäs.

@Kilpatrick mainitsemat tönimiset ovat viimeinen niitti.

Voisiko nämä älynjättiläiset laittaa päähän keltaisen aasinhatun?
 
Olen pitkään ollut kirjoitamatta, koska kun koitin kysellä miksi Tapparan kannattajia pitää vihata, niin sain aikamoisen ryöpytyksen. Enkä ole sen jälkeen juurikaan käynyt.
Itseäni ihmetyttää vittu-sanan käyttö jo muutenkin, se on ehkä tyhmin kirosana minkä tiedän. Varsinkin kun ala-asteen pihassa sitä lentää melkoisesti, niiin..
No, pointti on että me tarvitsemme tänne 2 elinvoimasta jääkiekkoseuraa. Ja molempien kannattajista löytyy idioottteja jotka ovat sitä mieltä että viha on paras ratkaisu. Mutta miksi ? Olen ollut aiemmin Osaston toiminnan kannattaja, ihailin mm. kannattaja-invaasioita yms. Mutta nyt jätän kaiken heidän toimintansa huomioinnin kunnes sieltä oikeasti kerrotaan miten asiat on käsitelty, mitä seuraksia ja ennen kaikkea miten estetään jatkossa. Ilves on isompi kuin osasto, joten seuraavassa paikallisessa nähdään. Toivottavasti kuullaan vähemmän vittu-aiheisia huutoja..
 
Voisin kuvitella, että heillä on vähän tärkempää tekemistä selvitellä asiaa, kuin olla täällä puhumassa ihmisille jotka eivät tiedä lehtijuttuja enempää asian tiimoilta.
Juu, kukin vuorollaan, Sorille kutsutaan selvittelemään. Sitten kuuluu mitä kuuluu, en itsekään alkaisi julkisesti kommentoida asiaa joka on tutkinnassa. Kattellaan pelejä jahka niitä taas kotona pelataan ja ihmetellään kevään etenemistä sekä orotellaan isompia pettymyksiä (?). Poliisien touhut etenevät omalla painollaan.
 
Tietoomme on tuotu, että viimeaikaisten tapahtumien jälkeen on rikottu yksityishenkilön kotirauhaa. Haluamme tämän vuoksi selventää, että minkä tahansa muiden kuin omien henkilötietojen jakaminen foorumilla on ehdottomasti kielletty ja se johtaa jatkossa porttikieltoihin.

-Ylläpito
 
Nyt menee jo ihan sairaaksi. Onko kyse siis tuossa ulostuloissakin mainitusta työntekijän maalittamisesta?
 
Nyt menee jo ihan sairaaksi. Onko kyse siis tuossa ulostuloissakin mainitusta työntekijän maalittamisesta?
Veikkaampa, että ei. Eiköhän tässä ole kyse jonkun Osastolaisen tai lauantaina paikalla olleen kotirauhasta.

Raukkamaista toimintaa lähteä toisen kotiin riehumaan tai "riehumaan". Tuota ei kenellekään soisi. Edes tämmöisessä tilanteessa
 
Nyt menee jo ihan sairaaksi. Onko kyse siis tuossa ulostuloissakin mainitusta työntekijän maalittamisesta?
Siinä puhuttiin tästä boikotti-tifosta. Voi liittyä myös tähän kiihkomieliseen nimien kaivamiseen foorumilla paljon puhuttujen runkkauseleiden ohella.

Eipä sillä väliä. Hulluhan se on, joka henkilötietoja noin käyttää, mutta tietenkin jakaminen edesauttaa. Tärkeä muistutus.

Edit: Ilmeisesti tähän viikonloppuun liittyvää. Joka tapauksessa idioottimaista toimintaa ottaa oikeus omaan käteen.
 
Takaisin
Ylös