Kannattajatoiminnan lieveilmiöt ja häiriökäyttäytyminen

Täällä tosiaan jaettiin aikaisemmin keskustelun keskellä arkaluontaisia tietoja, joita en nyt avaa enempää aktiivien turvallisuuden vuoksi.

Samat tiedot löytyvät edelleen myös tapparan foorumilta.

Voimia kaikille, etenkin sille aktiiville kenen kotiin nyt hyökättiin.
 
Ja tämän takia on tärkeää, ettei anna provosoida itseään, koska nythän tämä keskustelu häiriökäyttäytymisestä kääntyy entistä enemmän tunnepohjaiseen uhriutumiseen, whataboutismiin ja vastakkainasetteluun. Viimeisimmästä onkin jo esimerkkinä useampi viesti, joissa on mainittu satuolento "Osaston vihaaja".
 
Tarkoitus ei ole vähätellä lauantain tapahtumia vaan ottaa kantaa tähän teidän omaan käytökseen täällä. Siis teidän lynkkausmielialan takia ja henk.koht. tietojen jaon takia erään täysin syyttömän aktiivin kotiin tehtiin hyökkäys viime yönä ja tätä poliisi tutkii nyt. Näitä tietoja on nyt myös naapurin foorumilla jaettu ja toisin kuin täältä, sieltä niitä ei ole pyynnöistä huolimatta poistettu. Tätäkö te haluatte?
Suurin osa on täällä vaatinut konkreettisia tekoja Osastolta Ilves ry:tä kohtaan mikä on vähintään kohtuullista. Tämmöistä lynkkausmielialaa on varmasti myös ollut jollain kirjoittajilla mutta vähemmistössä tällaiset kirjoitukset ovat olleet, joten toivon, ettet yleistä kirjoituksissasi tämän enempää.

Tuo hyökkäys mistä kirjoitat on täysin käsittämätön ja toivon totisesti, että syylliset saadaan kiinni ja vastuuseen teoistaan. Tämän on nyt loputtava puolin ja toisin ihan oikeasti.

Toivon, että jatkossa tänne ketjuun ei kirjoitettaisi enää hyökkäävästi ja yleistäen, tuo ei auta vallitsevaa tilannetta yhtään vaan juurikin päinvastoin.

Kaikki perseily loppuu tasan nyt ja laitetaan energiat siihen mihin ne kuuluu eli Ilvekseen ja sen kannattamiseen tyylikkäästi.

Kiitos.
 
Mietin sellasta että olisikohan tältä kaikelta vältytty jos Osasto olisi tullut heti sunnuntai aamuna esille ja myötänyt että mokattiin, ja ilmoittanut että osalliset on erotettu Osastosta. Ja samalla esittänyt nöyrän anteeksi pyynnön Ry:ltä, U18 pelaajilta ja vanhemmilta, Tappara U18 joukkueelta ja vanhemmilta ja kaikilta paikalla olijoilta. Ha luvannut maksaa kaikki aiheutuneet tappiot.

Uskon että koko tapahtuma olisi jo jopa unohtunut.
 
Päivästä toiseen tää juttu vetää puolin ja toisin aivan sanattomaksi. Mikään, siis ei mikään närkästyminen, huono käytös, kritiikki tai vääryydet oikeuta ottamaan lakia omiin käsiinsä ja rikkomaan kotirauhaa tai koskemattomuutta.

On täysin sairasta, että jostain käytöksestä loukkaannutaan niin lujaa, että ratkaisuna on lähteä uhkailemaan ihmisiä koteihinsa. Rikollista toimintaa ja vähintäänkin yhtä tuomittavaa kuin se, mistä koko jupakka sikisi.

Meillä on Suomessa laki ja järjestys. Ei mikään helvetin omankäden oikeuden laki. Se koskee sekä ja että.

Ironista tästä tekee sen, että jos tämä hyökkäys on nyt tosiaan tästä lauantaicasesta motivoitunut (tähän liittyen ainakin näitä tietoja on jaettu ja vaadittu päitä vadille), niin ei ole kyllä näilläkään suorittajilla kovin vakaa moraalikompassi.

Teroittaa entisestään, että tässäkin koko jupakassa on enemmän harmaiden sävyjä kuin mustavalkoista, ja joidenkin tietojen jako ei itselle saata itselle tuntua isolta jutulta, mutta joku vatipää saattaa ottaa niistä isosti tuulta alleen.
 
Mietin sellasta että olisikohan tältä kaikelta vältytty jos Osasto olisi tullut heti sunnuntai aamuna esille ja myötänyt että mokattiin, ja ilmoittanut että osalliset on erotettu Osastosta. Ja samalla esittänyt nöyrän anteeksi pyynnön Ry:ltä, U18 pelaajilta ja vanhemmilta, Tappara U18 joukkueelta ja vanhemmilta ja kaikilta paikalla olijoilta. Ha luvannut maksaa kaikki aiheutuneet tappiot.

Uskon että koko tapahtuma olisi jo jopa unohtunut.
Mikään. EI MIKÄÄN oikeuta toisen kotiin hyökkäystä.

Nyt on aivan helvetin turha vatvoa millä tää oltais voitu estää.

Lauantain täysin tuomittavat huutelut eivät oikeuta tuollaista toimintaa vaikka Osasto olisi julkaissut tiedotteen missä lukee "Haistakaa sisäsiittoiset mouhot pitkä vittu"
 
Ja tämän takia on tärkeää, ettei anna provosoida itseään, koska nythän tämä keskustelu häiriökäyttäytymisestä kääntyy entistä enemmän tunnepohjaiseen uhriutumiseen, whataboutismiin ja vastakkainasetteluun. Viimeisimmästä onkin jo esimerkkinä useampi viesti, joissa on mainittu satuolento "Osaston vihaaja".
Näin sanoo käyttäjä, joka on ollut aiemmin kirjoituskiellossakin kun ei ole pystynyt keskustelemaan Ilveksen kannattajaryhmistä asiallisesti :) Jonkun kotirauhan rikkomisesta kertomisen sivuutaminen "tunnepohjaisena uhriutumisena" onkin juuri sitä asiallista ja hyvähenkistä keskustelua, mitä tämä palsta juuri nyt tarvitsee!
 
Äijä löi oikeesti...
 
Mikään. EI MIKÄÄN oikeuta toisen kotiin hyökkäystä.
Mikään. EI MIKÄÄN oikeuta toisen päälle hyökkäystä. Ikävä kyllä, tälläkin palstalla on väkeä, jonka mielestä väärän joukkueen kannattaminen tai järjestyksenvalvojana toimiminen oikeuttaa.

Toisilla meistä raja menee jälkimmäisessä, joten ensimmäinenkin on helppoa. Toisilla meistä nämä rajat ovat veteen piirrettyjä viivoja, jolloin pitää luoda omia "koodistoja".
 
Jaa se olikin vain osaston välistä kinaa. :D

Tapparafoorumilta: Eiköhän tuo kotirauhankin rikkominen ole nimenomaan näiden hulipoikien tekosia ja johdu mielipide-eroista siihen liittyen, mitä Osaston pitäisi olla.

Heilläkään tuskin on sen enempää tietoa rikoksentekijästä, joten voidaanko antaa heidän olla idiootteja ihan omassa kuplassaan? Itse en pidä hedelmällisenä tuon tuomista tänne puitavaksi.

Kaikki tuki nyt oman yhteisön hyvinvoinnille, ja tsempit kyseiselle Osaston aktiiville sekä hänen perheellensä. Toivottavasti poliisi saa syyllisen kiinni.
 
Mikään. EI MIKÄÄN oikeuta toisen päälle hyökkäystä. Ikävä kyllä, tälläkin palstalla on väkeä, jonka mielestä väärän joukkueen kannattaminen tai järjestyksenvalvojana toimiminen oikeuttaa.
Ei tuolla hyökkäillä muuten vaan eri joukkueiden kannattajien päälle. Kyllä niissä hommissa molemmat edustaa samaa kulttuuria, ja niinkuin sanoin aikasemmin: senkun mätkii toisiaan.

E. Ja voisitko yhdenkin viestin näyttää, missä joku oikeuttaa hyökkäämisen päälle, jos toista joukkuetta kannattaa.
 
Ensinnäkin: tuomitsen ehdottomasti kaiken henkilötietojen levittämisen. Mikään tässä tapauksessa ei oikeuta kenenkään kotiin tai turvallisuuteen kohdistuvaa uhkaa tai hyökkäystä - se on täysin anteeksiantamatonta. Kuten joku aiemmin kommentoi, niin vaikka lauantai oli järkyttävä moka, niin kukaan ei kuitenkaan kuollut.

Toiseksi: toivon, että viimeistään tuo toimii nyt herätyksenä oikeisiin tekoihin lieveilmiöiden osalta niille kovapäisimmillekin puolustelijoille. Tapahtumia ei voi enää vähätellä, selitellä tai painaa villaisella.
 
Jos se on ihan kiusaamista kiusaamista niin pyydän, että teet vanhempana kaiken mahdollisen sen loppumiseksi. Nuo jättää arpia.

Teen kyllä.. lähinnä tyttären ihonväri ollut ongelma mutta kyllä hän pärjää ja kavereita vierailee vähän liiankin usein. Tunnen aika hyvin nuo oppilaat ja en vielä liikaa huolestunut. Eka luokka niin meno sen mukaista
 
Viimeksi muokattu:
Jaa se olikin vain osaston välistä kinaa. :D

Tapparafoorumilta: Eiköhän tuo kotirauhankin rikkominen ole nimenomaan näiden hulipoikien tekosia ja johdu mielipide-eroista siihen liittyen, mitä Osaston pitäisi olla.
On muuten harvinaisen törkeetä ja sakeeta reagointii tuolla puolen tähän liittyen. Yleensä niin rankasti moderoidulla palstalla on yhtäkkiä täysin vapaa sanomaan mitä huvittaa.
 
Mikään. EI MIKÄÄN oikeuta toisen päälle hyökkäystä. Ikävä kyllä, tälläkin palstalla on väkeä, jonka mielestä väärän joukkueen kannattaminen tai järjestyksenvalvojana toimiminen oikeuttaa.

Toisilla meistä raja menee jälkimmäisessä, joten ensimmäinenkin on helppoa. Toisilla meistä nämä rajat ovat veteen piirrettyjä viivoja, jolloin pitää luoda omia "koodistoja".
Nyt on kyllä sen tason whataboutismi, ettei mitään rajaa. Miksi ei voida vain yksinkertaisesti tuomita molempia, eikä tehdä tästäkin jotain kilpailua, kenen sydän on kaikista kevyin?

Keskustelu on aiheellista joo, mutta kuulostat kovasti siltä, että hyökkäät jotain kohtaan, mitä oikein kukaan ei täällä puolustele. Kuulostaa ihan lauantai-casen tasoiselta sumutukselta.
 
Ei tuolla hyökkäillä muuten vaan eri joukkueiden kannattajien päälle. Kyllä niissä hommissa molemmat edustaa samaa kulttuuria, ja niinkuin sanoin aikasemmin: senkun mätkii toisiaan.
Jaa? Itse olen kyllä todistanut kauempaa muutamankin kerran sivullisten eri joukkueiden kannattajien päälle käymistä ilman, että toisella puolella olisi ollut mitään "koodin" mukaisia halukkaita. Ihan on riittänyt väärä logo. Mutta ainahan se hyväksyttävä syy löytyy, kun tarpeeksi kaivetaan.
 
Itse en kyllä muista nähneeni kertaakaan fyysisesksi äitynyttä tilannetta. Ehkä vika on minun silmissä, tai muistissa. No anyways, en usko että sitä toivottavasti kukaan pitää hyväksyttävänä syynä.
 
Takaisin
Ylös