Hakutulokset

  1. Muiden joukkueiden kannattajatoiminta

    Pohdin sunnuntain pikkutunneilla, että elänkö kuplassa, vai miksi jokaisessa paikassa puhutaan vain Ilveksen kannattajien boikotista, eikä Tappara-kannattajien järjestämästä matkasta tuntunut tulevan juuri mitään materiaalia vastaan. Siispä päätin hieman tutkia X:ssä julkaistuja postauksia...
  2. Ilveksen nykytilanne

    Hyvä kun nostit tämän esiin, kun mekin puolison kanssa tuossa kohtaa olimme, että ymmärsimmekö tai kuulimmeko muka oikein, koska Sepän kommentti särähti aika pahasti korvaan. Piti palata asiaan myöhemmin, mutta unohtui. Kun nyt kuuntelin sen kohdan uudestaan, tulkitsen, että Sepän tarkoitus ei...
  3. Joona Ikonen

    Ensimmäinen kausi Jasekilla oli ihan kohtalainen, varsinkin tiettyyn pisteeseen asti. Toinen kausi oli todella huono tilastollisesti. Aika sama kuvio on nähtävissä myös Joona Ikosen osalta, joka mielestäni kielii itseluottamuksen katoamisesta. Historia ei kuitenkaan ole tae tulevaisuudesta...
  4. Scouttaus-, fantasiointi- ja MuTuilu-ketju

    Näinhän sen voisi tulkita. Näissä kuvissa prosenttinumero kertoo, kuinka hyvä pelaaja on suhteutettuna kaikkiin pelaajiin. Toisin sanoen, 100 % tarkoittaa pelaajan olevan kyseisessä tilastossa liigan paras pelaajakategoriassa (hyökkäys/puolustus). Pitää kuitenkin muistaa, että Skellefteå on...
  5. Scouttaus-, fantasiointi- ja MuTuilu-ketju

    Tuossa pelaajakortit erään ruotsalaisen analyytikon sivuilta. Syvempi tulkinta jääköön lukijalle tai erikseen jollekin, joka jaksaa asiaa tarkemmin pohtia. Ehkä eniten pistää silmään se, että Bryggman on ollut huomattavasti tasaisempi suorittaja. Kannattaa myös muistaa pelaajien eri joukkueet...
  6. Scouttaus-, fantasiointi- ja MuTuilu-ketju

    Omien tietojeni mukaan Jasek oli jatkuvasti Ilveksen suunnitelmissa ensi kauden keskushyökkääjistöön, eli jos hän olisi lähtenyt, olisi Ilves varmasti pyrkinyt hankkimaan uuden kärkisentterin markkinoilta keväällä. Henmanin ja Mäntykiven peluutuksilla ei ollut siis mitään tekemistä asian kanssa...
  7. Osasto 41

    Musiikista tuskin eroon pääsee ikinä, koska ottelutapahtuma joudutaan tekemään massoille, ja niin hölmöä kuin se joidenkin mielestä onkin, toisille musiikki kuuluu tapahtumaan. Mielestäni tässä viestissä on kuitenkin kuvattuna paljon enemmän harmaansävyjä mukaan, kun viestin ymmärrys tuntuu...
  8. Tulosveikkaus ja otteluseuranta Ilves - Jukurit 14.2.2026

    Ratiselle 5+20 ja 10 ottelun pelikielto. Oli niin huvittavan surkea suoritus :D
  9. Tulosveikkaus ja otteluseuranta Ilves - Jukurit 14.2.2026

    Joopajoo. Mitä nämä tekee? Kolme pelaajaa laidassa?
  10. LA 14.2.2026 | Ilves - Jukurit

    Kieltämättä tänään on taas kerran jostain syystä känkkäränkkäpäivä, ja tämäkin tietysti ärsytti. Jos viimeinen teksti on JATKAN…, kukassa ei kuuluisi olla yhtään terälehteä enää jäljellä. Jos taas halutaan käyttää tätä kuvaa, JATKAN… -tekstiä ei kuuluisi siinä olla. Ymmärrän, että oma ärsytys on...
  11. Täällä puramme Ilveksen aiheuttamaa pahaa oloa

    Kyllä tilanne jo melko huonolta näyttää Ilveksen kannalta. Pahin (tai ainakin lähes) otteluohjelma, josta pisteodottama on pienin, ja olemme nyt jo viisi pistettä nelossijaa jäljessä. Itseäni – pardon my French – vituttaa se, että pelistä toiseen samat ongelmat ovat läsnä, josta erityisnostona...
  12. Palautetta kanssakeskustelijoille

    Mikä tämä jounii -juttu on? Nopeasti katsottuna en näe hänen kirjoittaneen mitään omituista tai sellaista, miksi häntä täällä piikitellään. Onko jotain tapahtunut kulisseissa?
  13. Tulosveikkaus ja otteluseuranta Tappara - Ilves 13.2.2026

    No kun meidän osalta se on kaikissa peleissä, paitsi ehkä jonkun tuplapeliviikonlopun jälkimmäisessä. JYP, KooKoo, muutamaan otteeseen Tappara... Olisikin vain paikallisotteluissa. Todellakin omituisen halutonta ja virheherkkää pelaamista.
  14. Liigan otteluseuranta (pl. Ilves)

    Ensimmäistä erää pelattu 15:35, kun Pelicans meni 5-1 johtoon JYP:iä vastaan. Salminen on vaihdettu Setäseen 3-1 tilanteessa ajassa 12:16.
  15. Maaotteluseuranta

    Hyvä peli Slovakialta. Aika tukalaksi menee Suomen kannalta.
  16. Maaotteluseuranta

    Hieno maali Slafkovskyltä.
  17. Kausiketju 2025-2026 - Supittoman ajan avausosa

    Kyllä minä ainakin annan painoarvoa enemmän otteluille, jotka käydään lähellä runkosarjan loppua kuin niille, jotka ovat alle puolivälissä useampi kuukausi sitten. Enkä nyt tarkoita tätä sen kautta, miten yksittäinen Ilves-KooKoo -ottelu päättyi kierroksella 47.
  18. Lars Bryggman Ilvekseen kaudella 2026-2027?

    Ajattelisin tämän tuomion syntyneen ainoastaan pisteitä katsomalla. Mielestäni nämä ovat suhteellisen hyvän pelaajan tilastot SHL:ssä tuossa roolissa. Ei varmasti ole liikkumassa kesken kauden yhtään minnekään pelillisten asioiden vuoksi.
  19. Scouttaus-, fantasiointi- ja MuTuilu-ketju

    Expressen. https://www.expressen.se/sport/hockey/shl/sillyrummet-bottenlagen-jagar-hit-gar-skellefteas-forward-kalmar-tappar-nyckelspelare/ "Kun sopimus päättyy keväällä, SHL-seuraa odottaa avioero. Expressenin tietojen mukaan Bryggman on nyt lähellä siirtoa suomalaiseen Ilvekseen tulevaksi...
Takaisin
Ylös