Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Huomio: This feature may not be available in some browsers.
Moro! Perinteinen Ilvesfoorumin kevätveikkaus järjestetään nyt jo kymmenettä kertaa. Suuren suosion saavuttanut veikkaus järjestetään omassa osiossaan täällä. Kaikki joukolla mukaan, ja veikkausonnea!
Ihan omaa hölmöilyä kyllä suurilta osin tuon erän vaikeudet tulivat. Syöttöjen laatu oli toisessa erässä ihan luokaton ja sillä KooKoo sai yhtään riistoja aikaan. Puolustuspäässä KooKoo kyllä roiskii surutta ihan joka paikasta ränniin ja plekseihin ilman kovin paljoa järkeä, mutta näissä...
Vähän tuli alkuun silmille tuo Sihvosen kuvaama pölhökustaa karvaus, mutta koko ajan siitä päästiin paremmin ulos. Vähän enemmän malttia vielä kääntöihin ettei mene puskemiseksi, mutta muuten oikein hyvää tekemistä.
Ota tämä pienellä varauksella, mutta käsittääkseni agenttipalkkiot lasketaan bruttotuloista tehtyihin vähennyksiin, eikä verojen jälkeen tehtäviin vähennyksiin samoin kun muutkin vastaavat "liiketoiminnalliset kulut". Jos siis oletetaan, että agenttipalkkiot on jossain 2-5% kieppeillä (eli...
Pitää muistaa se, että viime vuonna (2025) Heljanko on saanut Suomessa palkkaa vain puolisen vuotta (ehkä elokuusta joulukuuhun), jolloin voi hyvinkin jäädä 7 000 euroa käteen, toistaiseksi. Vuoden 2026 osalta toki tuota 7 000 euroa ei saa kyllä mitenkään käteen noin 10 000 euron bruttopalkoilla...
Menee siis ihan samaan kategoriaan Tapparan kanssa. Ehkä en ole huomannut kun olen yleensä hallissa. :D Mutta on joka tapauksessa todella typerä järjestely, äkkiä pois tällaiset..
Varmaan tämä on pyörinyt mainostauluissa ihan koko kauden, mutta eilen kun ajelin kotiin illalla Tappara-Kärpät pelin aikana, huomasin mainostaululla ottelun livetilanteen ja peliajan. Minulla oli vielä tarkoituksena katsella tuo peli mainoskatkot kelaamalla tulospiilosta, mutta se menikin...
En ole sinänsä eri mieltä, mutta tuo "me myös ollaan päästetty enemmän, kuin mitä meitä vastaan odottaman mukaan pitäisi päästää." menee myöskin osittain heikon syyskuun piikkiin. Jos otetaan lokakuun alusta tähän päivään, Ilves on päästänyt 86 maalia kun xPM on 88,93. Syyskuussa lukemat olivat...
En nyt ala kokonaista otteluohjelmaa sentään tekemään, mutta jos nyt huomioidaan muutamia asioita niin tekisin itse jotain tämän suuntaista:
Kausi alkoi 09.09.2025 ja päättyy 17.03.2026. Tähän mahtuu yhteensä 26,5 viikkoa, mutta vähennetään tästä kaksi viikkoa (maaottelutauot) yhden pelin...
Pelli on eri mieltä tästä. ;)
No vitsit vitsinä, kuten kurinpitoketjussa kirjoitin, en itse näe syytä pelikiellolle, mutta yhden pelin voin vielä hyväksyä kun teko itsessään oli vaarallinen vaikka ei se kohdistunutkaan Okanyyn.
Todennäköisesti kysytään. Itse siis pidän sitä hyvänä asiana, että kurinpito käsittelee mahdollisimman paljon tilanteita, vaikka kaikki eivät johtaisikaan pelikieltoon. Ne 0 pelin tuomiotkin kun kertovat siitä kurinpidon linjasta yhtä paljon kun pelikiellot.
Sen verran hurjan näköinen potku, että hyvä kun tutkitaan, mutta en itsekään näe tuossa mitään yritystä potkaista Okanya. Mänty on kuitenkin jo mennyt vähän ohi tilanteesta kun potkaisee.
Päiväkoti-ikäisen lapsen vanhempana meillä on nyt kolmas flunssa kahteen kuukauteen menossa ja kaksi kertaa päässyt myös itse nauttimaan tästä. Eli voi hyvinkin pitää paikkansa.
EDIT: Sieltä tulikin jo vahvistuksia ylempänä.
Ensimmäisestä Tappara pelistä (28.11.2025) olen kyllä samaa mieltä, siinä suurin osa laukauksista tuli täysin sektorin ulkopuolelta, minkä näkee ihan laukaisukartoistakin. Lisäksi Ilves oli täysin helisemässä koko pelin ajan ja ihan joka puolella kenttää.
Näissä muissa peleissä Ilves sai...
Niin ja eilisen aloituksethan menivät vielä lukemin Jasek 9, Mäntykivi 7. Eli käytännössä molemmat ottivat aloitukset aina vahvalta puoleltaan, jos olivat samaan aikaan kentällä. Periaatteessa sentteri joutuu hieman enemmän kamppailemaan puolustuspäässä, mutta en kyllä itsekään keksi oikein...
Itse tulkitsin Hölön kommentit enemmän sillä tavalla, että Mäntykivelle haluttiin nyt väkisin onnistumisia ja tehoja, johon paras paikka on tulikuumien Jasekin ja Lööken vierellä. Eiköhän Mäntyä nähdä edelleen myös sentterinä tällä kaudella, mutta mielestäni tässä toimii oikein hyvin tällainen...
Mielestäni systeemi ei ole juurikaan muuttunut mihinkään vaan maalit mitä tuossa maalinedustalla tulee johtuvat lähinnä henkilökohtaisista virheistä. Ehkä myös se, että Ilves on nyt joutunut todella useassa ottelussa jahtaamaan tai muuten lähdetty väkisin hakemaan johtomaalia, mikä on vähän...
Viime kaudellahan tosiaan 50 pelaajaa Liigassa teki 15 maalia ja 14 pelaajaa teki 20 maalia. Ehkä siihen mahtuu ensi kaudella myös Levänen, tai ehkä todennäköisemmin ei mahdu.
Uusimmassa Peluri ja Pukumies -jaksossa puitiin läpi Frölundan uutta junioristrategiaa. Todella ikävä sanoa, että vaikka jakso kesti 1h 15min niin käsittely jäi hyvin pintapuoliseksi vielä ensimmäisen jakson osalta, mutta jos oikein ymmärsin niin seuraavassa jaksossa jatketaan samasta aiheesta...