Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Huomio: This feature may not be available in some browsers.
Moro! Perinteinen Ilvesfoorumin kevätveikkaus järjestetään nyt jo kymmenettä kertaa. Suuren suosion saavuttanut veikkaus järjestetään omassa osiossaan täällä. Kaikki joukolla mukaan, ja veikkausonnea!
Muutamia jääkiekkoilijoiden tapauksia läheltä seuranneena sanoisin, että kun puhutaan parisuhteesta/avioliitosta niin aikuinen mies ei siinä aina yksin sanele kaikkea, vaan siinä on se toinenkin osapuoli olemassa. Jossain vaiheessa voi olla edessä lasten hankkiminen ja tuolloin isovanhempien...
Wisehockeyn tulkinnan mukaan kamppailuihin osallistumisen tahti on noussut aika paljon tässä kauden mittaan. Viime viikkoina on monta kertaa ollut joukkueen top2:ssa, mitä tuohon aktiivisuuten tulee. Myös voitettujen tahdissa selvää nousua. Viidestästoista edellisestä pelistä kymmenessä on ollut...
Alavireiseltä on näyttänyt perustilastot ja peliaikakehitys pidemmän aikaa. Viimeiset 3 ottelua ollut sivussa kokonaan kokoonpanosta. Alkukaudella vielä yv-roolissa pystyi tekemään hyvääkin tulosta, mutta myös tuollakin rintamalla alkoi rooli tippumaan yhä enemmän ja enemmän. Keskellä kautta...
Jyp-pelin syöttöpisteellä Great Gazdan pommiin Simon Johanssonista tuli Ilveksen historian kymmenes viiteenkymmeen pisteesen runkosarjassa yltänyt ulkomaalainen pelaaja.
Puolustajista Simmen edellä ovat ainoastaan Measures, Lancaster ja Murphy. Pistekeskiarvossa ei ole kovinkaan paljon...
Hyvä pidempi kuukauden jakso on ollut nyt meneillään Latvalalla Rauman kollektiivisen ohipelin jälkeen. Tuota ennen Latvalalla oli yksilötasolla tiettyjä vaikeuksia. Jonkinlainen pieni poissaolohan tuossa joulukuussa olikin. Joka tapauksessa, tämä viimeinen kuukauden pätkä on kenties ollut jopa...
Kauden neljäs ja uran 8. nollapeli. Sillä sivutaan ulkomaalaisten maalivahtien nollapeliennätystä yhdessä Marek Langhamerin kanssa. Kaikkiaan kahdeksalla nollapelillä pääsee SM-liigan aikaisissa peleissä sijalle 3...
Viimeinen kolmannes lähti käyntiin niin tässä kohtaa voisi ottaa katsausta erikoistilannepörssiin. Liigan peliaikanäkymä on tällä hetkellä mielestäni virheellinen, sillä ainakin omassa versiossa esim. Stránskýlle ei ole merkitty yv2 aikaa laisinkaan ja Laurellin av-aika ei myöskään voi pitää...
Hyvin joukkuekohtaistahan tämä on. Ei ole automaattisesti oikeaa tai väärää.
Joukkueeseen kuulumattomana tämä voi mennä kamalaksi sössötykseksikin, mutta itselleni on aikaisemmilla kausilla tullut vähän fiilis, että penkkikin ja sitä kautta koko joukkue olisi voinut jossain määrin eläväisempi...
Hienoa oli kuunnella eilen Niemelän penkkikoutsaamista. Koskakohan Ilveksellä on viimeksi ollut näin aktiivisesti osallistuva päävalmentaja sillä saralla. Siellä oli selvästi sopivalla tavalla kannustava, mutta myös vaativa ote kuultavissa. Hyvin kuului mm. yhdessä kohtaa välitön palaute siitä...
Silloin kun Näde on 5v6 tilanteessa jäällä, on kiekko visusti kiinni laitojen lähettyvillä. Silloin ei maaleja ole syntynyt kumpaankaan suuntaan. Ainoat 5v6 maalit omiin on tullut siirretyistä rangaistuksista, kierroksilla 3 ja 20.
Tyhjiin maaliin syntyneet ovat tulleet kierroksilla 1, 2, 4...
Ilves on tehnyt tällä kaudella 10 maalia vastustajan tyhjään maaliin.
Niklas Friman on ollut jokaisen aikana jäällä. Eilenkin pelasi tuon koko jakson pelin lopussa.
Friman +10
Latvala +6
Lööke +6
Borg +6
Suomi +4
Mänty +3
Könönen +3
Rautanen +2
Klingberg +1
Meskanen +1
Ratinen +1
Svejkovsky...
Täytyy olla jossain määrin samoilla linjoilla. Hyviäkin hyökkäyspään asioita tapahtuu sinällään ihan ok hyökkäyssuuntaan vrt. tietyt alaketjun pelaajat, mutta vastaavasti isohkot puolustuspään virheet on omaan öögaan pistänyt aika isosti silmään viime aikoina. Mielestäni alkukaudesta Mese sai...
Kaikenlaisten tilastojen yhteydessä on tullut Suomen suorittamista tullut käytyä läpi vuosien. Tällaisesta aihepiiristä en juurikaan muista Eemelin kohdalla kirjoittaneeni.
Supon kahden minuutin jäähyjen osuus on ollut läpi kauden hämmentävän korkealla tasolla. Moneen vuoteen Ilveksessä ei ole...
Tässä on käyttämäni minuutillinen versio, jota ajoittain olen jakanut myös tuolla tilasto- ja erikoistilanneketjuissa.
Tässä vielä yv-kertojen kera. En tiedä version luettavuuden mielekkyydestä, mutta parempaa ei itselläni ole tässä kohtaa heittää. Ylempänä aina Ilveksen lukemat, alempana...
Alivoimaprosentit Joonas Nättisen kanssa ja ilman.
18.9 - 7.12.2024
7.12 Jälkeen
Av-kerrat ja ajat sentään vähentyneet.
Myös laukauksia tullut vastaan tiheämpään tahtiin. Mk=maalia kohti Kl=kaikki laukaukset
Ilveksen corsitilastot ennen O'Learyn saapumista ajalta 13.9 - 16.2
Ilveksen corsitilastot runkosarjassa O'Learyn saapumisen jälkeen 17.2 -
Ilveksen kollektiivinen corsitilasto kaudelta 23-24
O'Learyn peliaikakehitys, laukaustasapaino, kamppailut, syötöt...
Vähän laimealta tuntuu turista tilastoista tämän tapauksen kohdalla, mutta laitetaan nyt jotain.
Suomen loukkaantumisen jälkeen tonttia on ollut tarjolla hyökkäyspäässä. Kun katselee tässä tilastorivejä, niin Klingberg on aika hyvin vastannut huutoon. Ensimmäiset noin kymmenen peliä eivät...
Eräkohtaisessa dynamiikassa on muutamia silmiinpistäviä trendejä päällä tällä erää. Arkistojani kun tietyiltä osin hieman selailin niin ihan näin selviä erätrendejä ei parilla viime kaudella ole ollut, mutta tällä kaudella tällaisia melko pitkiäkin pätkiä on ollut jo useampi.
Kakkoserissä ei...
Kättä pystyyn virheen merkiksi, mulla taisi luetun ymmärtäminen pettää. Tuossa kun oli puhetta ohi sutaisemisesta, niin tulkitsin sen jotenkin niin että jos on tyhjä maali edessä ja siinä sutaisee kokonaan kiekosta ohi, että vaikuttaako se o_O Siihen päälle sitten vielä tuo Perssonin paikka...
Kyse on siitä, että meneekö paikka virallisesti tilastoiduksi laukaukseksi vai ei. Mainitsemani esimerkkitapaukset eivät omilla silmähavainnolla ole menneet 100/100 kertaa tilastoiduksi vedoksi. Tällä kertaa ne meni ja siksi niille on arvot lyöty. Esim jos Perssonille olisi tilastoitu pelistä 0...