Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Huomio: This feature may not be available in some browsers.
Moro! Perinteinen Ilvesfoorumin kevätveikkaus järjestetään nyt jo kymmenettä kertaa. Suuren suosion saavuttanut veikkaus järjestetään omassa osiossaan täällä. Kaikki joukolla mukaan, ja veikkausonnea!
Pääseekö sinne jotenkin helpommin kuin aiemmin? Ihan samanlaisia määriä pelaajia sinne kauden aikana nykyään valitaan kuin on koko Euro Hockey Tourin olemassaolon ajan valittu. Ennen 90-luvun puoltaväliä sitten riman olikin varmasti korkeammalla, kun maajoukkuetapahtumia oli sen verran vähemmän.
Twitteriin tämän jo laitoinkin, mutta pyörittelin Ilveksen depth chartin omassa mielessäni tällaiseksi. Vasen puoli on oikein riittävä - ellei jopa erinomainen - niin hyökkäyksessä kuin puolustuksessakin. Keskustassa Ikosen ja/tai Saarelan pitäisi ottaa se kuuluisa seuraava askel, sen jälkeen...
Itsekin kyselin Tšekin suunnalta mietteitä. Pari vuotta sitten olisi kuulemma ollut varmasti aivan ykköskorin kaveri Liigaan, mutta nyt liike herättää vähän kysymyksiä. Kaveri (ihan ammatikseen jääkiekon parissa Tšekissä puuhaa siis) kuitenkin kertoi uskovansa että vähintään kakkosketjun...
Näitä sapelinheilutteluja voi tosiaan jatkaa yksityisviestillä tai yleisen keskustelun osiossa, pidetään Ilves-alue Ilveksen liittyvässä keskustelussa.
Ajatelkaa positiivisesti: tämän foorumin mainostuotot päätyvät isolta osin Ilves-Hockey Oy:lle, joten Tapparahan tuossa siis vain siirtää käytännössä rahaa itseltään paikalliskilpailijalle.
Toukokuussa 2012 Ilvekseen tuli tryoutille kova kaksikko, junnuliigasta toisesta tunteneet kanukkikaverukset Brett Parnham ja Dale Mitchell. Parnhamin osalta edellinen kausi oli kulunut Venäjän divarissa VHL:ssä, Mitchellillä oli alla neljä ottelua AHL:ää ja muuten kausi oli kulunut ECHL:ssä...
Olisi aika jännä lopputulema, jos ensi kaudella Kontiola pelaisi Ilveksessä ja samalla Julius Mattila vetäisi Lukossa. Palkkapussien kanssa kun vaaka kallistuu joka tapauksessa reilusti Kontiolan suuntaan, ja en olisi mitenkään varma että samassa roolissa ja samoilla ketjukavereilla se olisi...
Onhan näitä vaihtoehtoja miksi tällaiseen on päädytty. Vaikka Ilves olisi ollutkin kiinnostunut, niin silti esimerkiksi KalPan tarjoama liksa + vastuu -yhdistelmä saattoi kuulostaa mielenkiintoisemmalta. Ei näistä voi suoraan sitä lukea, etteikö kiinnostusta olisi silti ollut molemminpuolin...
No miten sen varjoon jäämisen nyt ottaa. Melko identtiset tilastot molemmilla ovat samasta kolmannelta yliopistovuodelta. Mattilallakin tämä viimeisin tasonnosto tapahtui vasta tälle kaudelle, eli sille joka olisi Räsäsellä ollut edessä vasta ensi vuonna.
Ruotsissa ja Venäjällä itse asiassa yllättävän usein tehdään sopimuksia vielä keväällä. Nämä jo edellisen vuoden puolella tehdyt diilit on pitkälle Suomen ja Sveitsin ilmiö.
Jos Ilveksessä olisi vähän käytetty pelisilmää, niin tuota Pitkäsen tapausta ei olisi missään tapauksessa pyydetty kurinpidolle vietäväksi: KalPa kohtaa tässä vielä Lukon ja KooKoon, ja Ilvekselle olisi nimenomaan eduksi että he olisivat parhailla mahdollisilla voimilla viemässä potentiaalisesti...
Ei ole. Jos kesken pelin molemmat maalivahdit loukkaantuvat, niin paikkaajan pitää löytyä otteluun nimetyistä pelaajista. Eli joku kenttäpelaaja menisi siinä tapauksessa kehiin.
Toki jos tarve ylimääräiselle maalivahdille ilmenisi juuri ennen ottelua niin ettei mistään ehtisi hankkia...
Okei, vielä oudompaa. Androidilla (nimenomaan Samsungilla) tulee itsekin palstaa käytettyä päivittäin, enkä ole saanut ongelmaa toistettua. Pitää perehtyä tarkemmin.