• Moro! Perinteinen Ilvesfoorumin kevätveikkaus järjestetään nyt jo kymmenettä kertaa. Suuren suosion saavuttanut veikkaus järjestetään omassa osiossaan täällä. Kaikki joukolla mukaan, ja veikkausonnea!

Aleks Haatanen Ilvekseen kaudella 2026-2027?

6+17 tehot ja kokojoukkueen miinuskärki. Ymmärrän, että pelaa liigan huonoimmassa joukkueessa, mutta ei silti vaikuta vielä valmiilta kärkiketjujen mieheltä viemään meitä mestaruusjahtiin.

Ei ollut mäntykään tulosketjun pelaaja tänne tullessaan, vaan kehittyi sellaiseksi. Sama pätee Hynniseen. Lupaava ja hyvä kehityskohde, mutta tällä hetkellä 28 pisteen tahdissa alaketjujen pelaaja, ei yhtään enempää. Tulevaisuudessa voi olla vastuunkantaja, mikäli kehitys on toivotunlaista.

No ei Hynnisestä nyt voi puhua pelkästään tämän kauden pisteiden perusteella, kun sälli teki kaudella jonka aloitti 18-vuotiaana Liigassa 51 ottelussa 32 pistettä. Tämä kausi on ollut jonkinlainen pettymys siihen nähden ja on tässä riskejäkin ja Hynnisellä on kokonaisvaltaisesta pelistä paljon opittavaa, mutta selkeä kärkiketjujen pelaajan potentiaali. Oli tosiaan aivan junnupoika, Iivari Heikkisiä ymv. nuorempi, kun paineli Liigassa nuo tehot, joilla olisi ollut Ilveksen pistepörssissä sillä kaudella viides. Vajaalla ottelumäärällä.

Pelaajatyyppinä on sellainen, että Virtasen Jonnen puolustuslähtöinen sumppumallin jääkiekko on varmaankin huonoin mahdollinen vaihtoehto,
 
Potentiaalia varmasti taas on juu, siihenhän meillä homma perustuu. Sisäiseen kasvuun ja potentiaaliin.
 
On näillä jo näyttöjäkin. 35 ja 30 pojon kaudet Liigassa. Haatanen vielä Hölölle tuttu. Nää on hyviä hankintoja. Purnataan mieluummin Nättisistä, Nikuista ja Björkqvisteistä. Noitten hinnatkin siellä Iksan liksan tonteilla.
 
Haatanen myös joutunut tässä ihan turhaan sylkukupiksi, kun oikeasti Ratisen sopimuksen vaihtaminen häneen olisi ollut aivan fiksu veto ja tuonut joukkueeseen enemmän maalintekouhkaa ja tiettyä vittumaisuutta. Nyt sitten väkisinkin kilpailevat ennakkoon samoista ruuduista, eikä kaikille riitä leikissä tuolia.
 
Potentiaalia varmasti taas on juu, siihenhän meillä homma perustuu. Sisäiseen kasvuun ja potentiaaliin.

Niin, joku omassa agendassaan luettelee vain tämän kauden pisteitä ja miinustilastoa ja vähättelee hankintaa kliseiden kautta.

Joku toinen taas päinvastaisella agendalla saattaisi julistaa toisenlaisen kliseen kautta, että selkeä toisen kauden kirous, ja todellinen luokka nähtiin edellisellä kaudella, ja Ilves saa nyt superlupauksen juuri oikeaan aikaan, ja Tillulle patsas.

Ja joku taas sitten tarkastelee kokonaisuutta, niin viime kautta kuin tätäkin kautta, pyrkii näkemään kehityskohteet ja vahvuudet, riskit ja mahdollisuudet, ja ymmärtää, että joka tapauksessa harvinaisen lahjakas Liiga-pelaaja tässä nyt siirtyy seurasta toiseen.
 
Kattellaan, kun näkee, tuskin on tekemässä 40p Ilveksessä, ainakaan ensimmäisellä kaudellaan. Olisiko ollut rahaa Iksaan, jos nää oltaisin jättetty hankkimatta, kun saman kaliberin ukkoa on rosteri jo valmiiksi täynnä.
Lyödäänkö vetoa? Häviäjän nimimerkki palstalta helvettiin.
 
Niin, joku omassa agendassaan luettelee vain tämän kauden pisteitä ja miinustilastoa ja vähättelee hankintaa kliseiden kautta.

Joku toinen taas päinvastaisella agendalla saattaisi julistaa toisenlaisen kliseen kautta, että selkeä toisen kauden kirous, ja todellinen luokka nähtiin edellisellä kaudella, ja Ilves saa nyt superlupauksen juuri oikeaan aikaan, ja Tillulle patsas.

Ja joku taas sitten tarkastelee kokonaisuutta, niin viime kautta kuin tätäkin kautta, pyrkii näkemään kehityskohteet ja vahvuudet, riskit ja mahdollisuudet, ja ymmärtää, että joka tapauksessa harvinaisen lahjakas Liiga-pelaaja tässä nyt siirtyy seurasta toiseen.

Nyt on loistava hetki ajaa tuota sun agendaasi Tillulle patsasta.

Jos oikeasti katsotaan ensi kauden joukkuetta ja isoa kuvaa niin siinä on näköpiirissä taas se sama Tillun keitos. Kova kotimainen runko, jolla ne kannut voitetaan loistaa poissaolollaan. Hakkaamme taas kerran päätä seinään ja valitsemme sen epätodennäköisimmän polun mestaruuteen.
 
Mä en ole varma, että etkö osaa yhtään tulkita lukemaasi vai lätisetkö muuten vain.
 
No ei Hynnisestä nyt voi puhua pelkästään tämän kauden pisteiden perusteella, kun sälli teki kaudella jonka aloitti 18-vuotiaana Liigassa 51 ottelussa 32 pistettä. Tämä kausi on ollut jonkinlainen pettymys siihen nähden ja on tässä riskejäkin ja Hynnisellä on kokonaisvaltaisesta pelistä paljon opittavaa, mutta selkeä kärkiketjujen pelaajan potentiaali. Oli tosiaan aivan junnupoika, Iivari Heikkisiä ymv. nuorempi, kun paineli Liigassa nuo tehot, joilla olisi ollut Ilveksen pistepörssissä sillä kaudella viides. Vajaalla ottelumäärällä.

Pelaajatyyppinä on sellainen, että Virtasen Jonnen puolustuslähtöinen sumppumallin jääkiekko on varmaankin huonoin mahdollinen vaihtoehto,
Ehdottomasti huikea potentiaali ja hieno nähdä mihin kehitys Ilveksessä johtaa. Vielä tässä vaiheessa odotukset ei pitäisi silti missään nimessä olla mestaruutta tosissaan tavoittelevan joukkueen tulosketjuissa ja vastuunkantajana. Kärkihevoset oltava erikseen, ja jos nuori itsensä onnistuu näistä paikoista kilpailemaan, niin se on pelkkää plussaa.
 
Lyödäänkö vetoa? Häviäjän nimimerkki palstalta helvettiin.
Ei lyödä, olen enemmän onnellinen, jos tekee yli 40p meillä, se ei poista sitä tosiasiaa, että omat junnuputken läpikäyneet ei tänne ole palaamassa. Tuskin Suomikaan on tulossa, jos jostain saa 50ke/kausi enemmän Liigan sisältä, se heijastaa vaan organisaation omaa näkemystä pelaajan arvosta, jos ei pystytä maksamaan markkinahintaa.
 
Ehdottomasti huikea potentiaali ja hieno nähdä mihin kehitys Ilveksessä johtaa. Vielä tässä vaiheessa odotukset ei pitäisi silti missään nimessä olla mestaruutta tosissaan tavoittelevan joukkueen tulosketjuissa ja vastuunkantajana. Kärkihevoset oltava erikseen, ja jos nuori itsensä onnistuu näistä paikoista kilpailemaan, niin se on pelkkää plussaa.

Juu, näkisin niin, että parhaassa tapauksessa Hynninen nousee isoon rooliin jo ensi kaudella, mutta mikään selkeä lähtökohta se ei ole ja jonkinlainen floppiriskikin tässä on. Erittäin mielenkiintoinen pelaaja, eikä tällaisia hankintoja meillä ole oikein aiemmin ollut. Ei pelaaja, jonka varaan lasketaan, mutta pelaaja, jolle täytyy antaa mahdollisuus kärkiketjuissakin, tai muuten järjetön hankinta.
 
Haatanen myös joutunut tässä ihan turhaan sylkukupiksi, kun oikeasti Ratisen sopimuksen vaihtaminen häneen olisi ollut aivan fiksu veto ja tuonut joukkueeseen enemmän maalintekouhkaa ja tiettyä vittumaisuutta. Nyt sitten väkisinkin kilpailevat ennakkoon samoista ruuduista, eikä kaikille riitä leikissä tuolia.
Saataskohan Ratikka Ketterään Taposen kyydissä? :p
 
Oon kyllä pahoillani tämän kaverin puolesta. Ja monen muun tulevan uuden hankinnan.

Eivät ole tehneet mitään väärää, en tunne Aleksia tai muita näitä uusia yhtään, tulevat tänne hakemaan askelta eteenpäin.

Voivat olla vaikka kuinka hyviä tyyppejä ja hyviä pelaajia.

Yhtään vaan ei kiinnosta. Ei yhtään.
Jopa aika huolestuttava piirre.

Oppii kyllä uudet pojat vähän erilaisen paineen kun tänne tulevat. Ilves on Euroopan vaikein paikka ja tämän hetken tilanteessa tulevat kaikkein vaikeimpaan paikkaan heti alusta pitäen, kun ei olla valmiita edes antaa poikien näyttää.

Kuten sanoin, olen pahoillani.
 
Ite uskon, että näistä huhutuista laiturihankinnoista Haatanen lunastaa. Ei meillä ole rightin laitureita montaa ja hänestä on jäänyt todella hyvä kuva. Loukkaantumisia on vaan ollut paljon. Toivottavasti pysyy ehjänä. En odota mitään kärkiketjujen ukkoa hänestä, mutta työteliästä kakkoskorin 15+15 ukkoa. Ja kuten sanoitkin, ei ole helppo paikka tulla tänne nyt. Mutta toivottavasti annetaan mahdollisuus.
 
Oppii kyllä uudet pojat vähän erilaisen paineen kun tänne tulevat. Ilves on Euroopan vaikein paikka ja tämän hetken tilanteessa tulevat kaikkein vaikeimpaan paikkaan heti alusta pitäen, kun ei olla valmiita edes antaa poikien näyttää.

Kyllä tämä näin taitaa olla. Toki ympäri kääntäen, kunhan vain antaa kaikkensa tälle seuralle ja avaa sydämensä, niin kyllä täällä silloin rakastetaan. Ja rakastetaankin kunnolla. Lisätietoja saa Erik Borgilta.

Jokaisen vaan pitää itse se työ tehdä. Tämä paita täytyy ansaita.
 
Tää kaveri on seuraava Björkqvist niin hyvässä kuin huonossakin, saa ottaa talteen.
Paitsi että palkka on jopa Superkauden ääliömäisellä Suomi-korotuksella joku 2/3 Kapen palkasta.

Ja tällä kaverilla on alaketjujen taitojen lisäksi viime kaudelta 15+15=30 pisteen kausi näyttöjä.

En tunne Aleksia, mutta taitaa hävitä Kapelle ainoastaan koppitaidoissa. Noin 100-0.
 
Takaisin
Ylös