Kannattajatoiminnan lieveilmiöt ja häiriökäyttäytyminen

Kun sitten ylitetään rajoja niin kukin vastaa vain itsestään sillä ryhmällä ei ole sellaista johtoa joka pystyisi kontrolloimaan sen toiminnan alla sekoilevia tahoja. Tämä tuo perustellun varjon koko toiminnan jatkamiselle.
Aamen.

Osastolla itsellään ei ole mahdollisuutta estää kenenkään toistuvasti epäasiallisesti käyttäytyvän henkilön saapumista seisomakatsomoon, vaikka niin haluaisivat. Sinne voi jokainen ottelulipun ostanut mennä huolimatta siitä onko kannattajayhdistyksen jäsen tai ei.

Tähän tarvitaan jatkoa ajatellen mielestäni tapahtumajärjestäjän (Ilves-Hockey Oy) kanssa selvät ja ennalta sovitut toimintamallit.
 
Tuon tiedotteen jälkeen on kyllä nähnyt, että tämäkin myrsky syntyi, kun jo automaattisesti kannattajatoimintaa vastustava porukka sai syötön lapaan ja jotain uhottavaa.

Osasto hoiti tiedoteosuuden, tarjoaa talkoiluapua ja varmaan kerää jonkun kolehdinkin virheiden korjaamiseksi ja täällä puhutaan jostain suurennuslasin alla olemisesta yms.

En edes ole mitenkään osastomyönteinen ihminen, mutta kerätkää nyt itsenne herranjumala.
1. kappaleesta osin samaa mieltä. Täällä on nyt nähtävissä, että osa kirjoittajista on tullut vain haaskalle. Motiiveja heillä voi olla moneen lähtöön.
Älkäämme silti unohtako, että koko juttu sai alkunsa vain ja ainoastaan niiden idioottien toiminnasta, joista ilmeisesti monet pakoilevat nyt vastuutaan.

2. Mielestäni on vielä liian aikaista sanoa, kuinka hyvin Osasto hoiti ja hoitaa tämän asian. Tällä hetkellä arvosana ei ole hyvä.

3. Olen ollut Osasto-myönteinen ja toivottavasti voin olla jatkossakin. Muutoksia kulttuuriin täytyy kyllä tulla.
 
Juuri näin. Naulankantaan.
 
Menettäisikö Osasto kasvonsa, jos se luopuisi sovitusti vittu ja huora sanojen käytöstä chanteissaan?

Vastustajaa täytyy grillata, mutta luovuutta varmaan löytyy em. sanojen korvaamiseksikin.

Tätä Facessa pyysin, pari osaston jäsentä hyökkäsi. Kävin 5 vuotiaan pikkupojan kanssa peleissä kausarilla lähellä Osastoa.

En halunnut että tämä äiditön lapsi huutelee "mouhot vittuun" - hokemaa. Muutama jäsen totesi että jos ei lapsi tuollaista kestä, ei parane peleissä käydä.

Muutama lapseton, keskenkasvuinen kakara, jotka eivät ymmärrä mitä on elää kun äiti menehtyi.

En nimittäin halua että saavat tällaisia vaikutteita.

En enää istu lähellä Osastoa lapsen kanssa.

Nämä muutamat tyypit ovat hoitoresistenttejä, enkä usko että muuttuvat.

Yhden kanssa kävin dialogia siitä että onko asiallista huutaa toiselle Mattilalle että on huora. Kuulemma on.
Kun äly on tällä tasolla, eikä seuran hyöty ole se tärkein asia, vaan oma tunne, on vaikeaa suhtautua mitenkään rakentavasti.

Olen toki vain yksittäinen kulkija, mutta ensi vuoden kaksi kausarilla jää todennäköisesti ostamatta kaiken tämän sekoilun jälkeen. Tarkoitan kaikkea muutakin idiotismia mitä on ollut.

Yhden sponsorin edustajan tunnen, enkä ihmettelisi vaikka ensi kaudella ei enää osallistu.
Tuskin tämäkään vaikuttaa näihin muutamaan.
Suora lainaus yhden osaston suusta on että monessa maassa on paljon pahempaa.
Älyllisesti laiskaa ajattelua. Voisihan sitä ottaa vaikka esimerkkiä Tanskan roligaaneista. Ehdotin tätä, vastakaikua ei tullut.

Ikävintä tässä on se että usko koko Osastoon on mennyt, vaikka kaikki eivät ole idiootteja, se leimaa koko yhteisön, pitää siitä tai ei.
 
Viimeksi muokattu:
Aamen.

Osastolla itsellään ei ole mahdollisuutta estää kenenkään toistuvasti epäasiallisesti käyttäytyvän henkilön saapumista seisomakatsomoon, vaikka niin haluaisivat. Sinne voi jokainen ottelulipun ostanut mennä huolimatta siitä onko kannattajayhdistyksen jäsen tai ei.

Tähän tarvitaan jatkoa ajatellen mielestäni tapahtumajärjestäjän (Ilves-Hockey Oy) kanssa selvät ja ennalta sovitut toimintamallit.

Jos aktiiveilla on kanttia, voi näistä huomauttaa. Ottaa puheeksi näiden "muutamien" kanssa.
Aina voi kokeilla. Ihminen on sosiaalinen eläin, ja eristäminen on yleensä tehokas keino.
 
Sillä että liigapeleissä huudetaan mouhot vittuun ei ole oikeastaan yhtään mitään tekemistä lauantain tapahtumien kanssa, muuta kun se että samoja chänttejä käytettiin. Joten jospa pysyttäisiin itse aiheessa?
Pakko olla vähän eri mieltä tästä. Kyllä nämä asiat liittyvät toisiinsa. Ei lauantaina Koulukadulla seuran häpäisseet sankarit ole tuota mouhot vittuun touhua oppineet missään muualla kuin liigapelien kannattajakatsomossa. Siellä sen käyttö on normalisoitu ja humalassa ryhmän psyykkaamana se on huutelijoille vaikuttanut varmaan ihan normaalilta kannustamiselta, vaikka tilanne ja ympäristö vapaaehtoisten toteuttamassa junnupelissä on aivan eri.

En nyt ole muutenkaan vakuuttunut, että ison ihmislauman kiihottaminen jotain ihmisryhmää vastaan – oli se sitten vaikka tapparalaiset – on kovin hedelmällinen asia edes läppänä ja leikkinä. Siitä on jo viitteitä, että kaikki keltavihreän yhteisömme edustajat eivät ymmärrä sen olevan leikkimielistä kiusoittelua. Historiassa ei ole seurannut yleensä mitään hyvää, kun jostain ihmisryhmästä on järjestelmällisesti maalattu kuvaa jotenkin omaa porukkaa huonompana.

Silti täälä porukka edelleen käsittelee asiaa, kuin Osasto olisi seuraavaan kotipeliin tulossa pelkästää huorittelemaan, huutelemaan "tapa ittes" chanttejä ja syömään lapsia, mikä on todella kaukana todellisuudesta, niin kuin jokainen pelejä seurannut tietää.
Seuraava miesten kotipeli on Tapparaa vastaan, joten ei tuon riskin toteutuminen ole aivan tuulesta temmattukaan. Tappara-ottelut eroavat päädyn kannustuksen osalta oikeastaan kaikista muista otteluista. Sillä ei ole kuitenkaan merkitystä sille isolle ihmismassalle, joka ei seuraa kaikkia runkosarjapelejä areenassa. Tuon yhden paikallispelin perusteella saatetaan tehdä tuomio, että tosiaan se Osaston kannustus on aina tuota mouhottelua ja vitun huutelua. Vaikka tarkastelun otos olisi vain uutisiin noussut Koulunkadun ottelu ja melkein kaksi viikkoa myöhemmin suurennuslasin alla ja Maikkarin TV-lähetyksessä pelattava paikallispeli areenassa. Kun asiat ovat monesti sitä, miltä ne näyttävät, niin siinä on aika vaikea silloin selitellä isolle kauhistelevalle ihmismassalle, että nämä mouhottelut ja lahtauslaulut ovat vaan tällainen paikallispelien erikoisuus, joilla näytetään tunnetta ja intohimoa.

Yksittäiset katsojat ovat aina huudelleet ja tulevat huutelemaan tuota v-sanaa tunnekuohussa, koska se kuuluu heillä yleiseen sanavarastoon varmaan kotonakin.
Kun organisoitu ryhmä käyttää sanaa sovitusti kuorossa, se on täysin harkittua ja kuuluu varmasti kaikille katsojille.
Tässä on se ero, jota moni yrittää vesittää vetoamalla, että kyllä jo vuosikymmeniä on hallissa huudettu kirosanoja ja lapset oppii jo muuallakin, miten kiroillaan. Ei se olekaan se pointti, vaan asian normalisointi, että on OK ja normaalia huutaa jotain huoraa ja vittua yleisötapahtumassa. Kannattajapäädyn kontekstissa myös ne yksittäiset huutelijat leimaavat enemmän tai vähemmän koko porukan. Yksittäisiä huutelijoita ne oli lauantainakin Koulukadulla, vaikka niitä yksilöitä olikin useampia.

Hirveästi näissä keskusteluissa käytetään energiaa todisteluun, miksi lähes kaikkialla muualla kuin urheilutapahtuman katsomossa huonona pidetty käytös olisi jotenkin OK asia siellä tapahtumassa. Voi olla, että olen vanhanaikainen, mutta itse kaipaisin enemmän rehtiä urheiluhenkeä ja omien kannustamista kuin viholliskuvien luomista ja vihan ylläpitoa. Sitä on maailmassa tällä hetkellä ihan tarpeeksi muutenkin.
 
Otetaanpas junnupoika nyt järki käteen:

”Tapa ittes”
”Huora”
”Mouhot vittuun”

Sen verran syvällä olen ollut Ilveksen toiminnassa mukana, että pystyn lonkalta kertomaan, ettei edusta Tampereen Ilveksen arvoja.

Kasvatus on todellakin mennyt kieroon jos ei tätä ymmärrä.

Todellakin ollaan vedenjakajalla. Suuri yleisö ei katsele touhujanne hyvällä.

Osasto41 on mahtava juttu. Idiootit, jotka luulevat olevansa isompi kuin seura voivat poistua uusien harrastusten pariin.

Kasvatus on mennyt todella kieroon, jos ei ymmärrä helvettiin tai jopa vittuun painumisen toivotuksen eroa vitun huoraan ja tapa ittees.
 
@IhanJuniori just tossa sanoi olevansa 37-vuotias. Toki voi tuon kehuksi ehkä kääntää. :) Ei tarvitse olla niin herkkä.
Ihan setämies iässä, eikä tajuakka kuinka joku aamu huomaa olevansa buumeri.
Toki voi nauttia elämästä ku ihan Lämsänä(poikana) pidetään, ja kannattaaki :cool:
 
Tätä Facessa pyysin, pari osaston jäsentä hyökkäsi. Kävin 5 vuotiaan pikkupojan kanssa peleissä kausarilla lähellä Osastoa.

En halunnut että tämä äiditön lapsi huutelee "mouhot vittuun" - hokemaa. Muutama jäsen totesi että jos ei lapsi tuollaista kestä, ei parane peleissä käydä.

Muutama lapseton, keskenkasvuinen kakara, jotka eivät ymmärrä mitä on elää kun äiti menehtyi.

En nimittäin halua että saavat tällaisia vaikutteita.

En enää istu lähellä Osastoa lapsen kanssa.

Nämä muutamat tyypit ovat hoitoresistenttejä, enkä usko että muuttuvat.

Yhden kanssa kävin dialogia siitä että onko asiallista huutaa toiselle Mattilalle että on huora. Kuulemma on.
Kun äly on tällä tasolla, eikä seuran hyöty ole se tärkein asia, vaan oma tunne, on vaikeaa suhtautua mitenkään rakentavasti.

Olen toki vain yksittäinen kulkija, mutta ensi vuoden kaksi kausarilla jää todennäköisesti ostamatta kaiken tämän sekoilun jälkeen. Tarkoitan kaikkea muutakin idiotismia mitä on ollut.

Yhden sponsorin edustajan tunnen, enkä ihmettelisi vaikka ensi kaudella ei enää osallistu.
Tuskin tämäkään vaikuttaa näihin muutamaan.
Suora lainaus yhden osaston suusta on että monessa maassa on paljon pahempaa.
Älyllisesti laiskaa ajattelua. Voisihan sitä ottaa vaikka esimerkkiä Tanskan roligaaneista. Ehdotin tätä, vastakaikua ei tullut.

Ikävintä tässä on se että usko koko Osastoon on mennyt, vaikka kaikki eivät ole idiootteja, se leimaa koko yhteisön, pitää siitä tai ei.
Mutta älyllisesti laiskaa ajattelua ei ole tuo oman elämäsi tarina? Mitä tekemistä äidittömällä lapsella on kannattajakatsomon tekemiseen? Oma irtonainen tarina, joka ei todellisuudessa liity mitenkään Osastoon. Kaikilla on omat haavansa ja arat paikkansa. Miksi JUURI SINUN lapsesi takia pitäisi lopettaa paikallispelin rallattelut :D

Aika epeli teksti kyllä ja sai hieman hymähtämään. Korrelaatio täysin 0 koko ketjun aiheeseen…
 
Aamen.

Osastolla itsellään ei ole mahdollisuutta estää kenenkään toistuvasti epäasiallisesti käyttäytyvän henkilön saapumista seisomakatsomoon, vaikka niin haluaisivat. Sinne voi jokainen ottelulipun ostanut mennä huolimatta siitä onko kannattajayhdistyksen jäsen tai ei.

Tähän tarvitaan jatkoa ajatellen mielestäni tapahtumajärjestäjän (Ilves-Hockey Oy) kanssa selvät ja ennalta sovitut toimintamallit.

Paskapuhetta. Koko maailmassa ultra-porukat saavat estettyä ei-toivottujen naamojen tulemista katsomoon, jossain valitettavasti myös väkivallan uhalla, eli kyllä varmasti muutama Osasto-aktiivi voisi ottaa 15-vuotiaan Veetin sivuun ja todeta että ryhmän eturiveille ei ole enää asiaa. Enkä missään nimessä toivo Ilvekseen tai muuallekaan katsomotappeluita, mutta jos järkkärien ja joskus poliisinkin kanssa voi riidellä ja vääntää asioista niin varmasti jotkut porukan jäsenet ovat tarpeeksi rohkeita myös sanallisesti ojentamaan paria teinipelleä. Vai voiko sittenkin olla jopa niin, että noilla perseilyporukoilla on aktiivien (hiljainen) hyväksyntä tai jopa tuki, kun apucapoksikin pääsee? Emme me kaikki ole ihan niin hyväuskoisia.
 
Sivuhuomiona, että eihän ymmärtääkseni nämä huora ja tapa ittes ole missään chanteissa mukana? Yksittäisiä huuteluita joskin täysin tuomittavia ja ala-arvoisia. Korjatkaa jos ymmärrän chantin määritelmän väärin.

Ja jottei jää epäselväksi tuomitsen itsekin lauantaisen perseilyn ja itseä harmittaa kun tämä leimaa koko yhdistyksen, seuran ja yhteisön samalla.

Muuten olen kannattajakulttuurin kasvun puolestapuhuja ja positiivisten asioiden kannattaja. En osaa arvioida kuinka näitä lieveilmiöitä saataisiin kitkettyä pois. En kuulu Osastoon, mutta haaveilen euro-invaasioista ja uskon että meillä on mahdollisuuksia vaikka Djurgårdenin tyyppisiin mittasuhteisiin. Sen verran upeita tapahtumia nämä kaikki ovat olleet. Toivottavasti Osaston upea työ ei menisi hukkaan.
 
Paskapuhetta. Koko maailmassa ultra-porukat saavat estettyä ei-toivottujen naamojen tulemista katsomoon, jossain valitettavasti myös väkivallan uhalla, eli kyllä varmasti muutama Osasto-aktiivi voisi ottaa 15-vuotiaan Veetin sivuun ja todeta että ryhmän eturiveille ei ole enää asiaa. Enkä missään nimessä toivo Ilvekseen tai muuallekaan katsomotappeluita, mutta jos järkkärien ja joskus poliisinkin kanssa voi riidellä ja vääntää asioista niin varmasti jotkut porukan jäsenet ovat tarpeeksi rohkeita myös sanallisesti ojentamaan paria teinipelleä. Vai voiko sittenkin olla jopa niin, että noilla perseilyporukoilla on aktiivien (hiljainen) hyväksyntä tai jopa tuki, kun apucapoksikin pääsee? Emme me kaikki ole ihan niin hyväuskoisia.
Se on juuri näin! Nämä pellet on ollut apucapoina ja koti-invaasion marssilla eturivissä kiinni osaston banderollissa, en minä tai ihan kuka tahansa sinne pääsisi sattumalta. Osasto ei odotetusti heittänyt omiaan susille vaikka tietää varmasti keistä on kyse. Koko tiedote jäi niin pahasti vajaaksi kun voi jäädä. Nyt vaan toivotaan että sisäinen selvittely siivoaa satiaiset.
 
Mutta älyllisesti laiskaa ajattelua ei ole tuo oman elämäsi tarina? Mitä tekemistä äidittömällä lapsella on kannattajakatsomon tekemiseen?

Ei varmaan mitenkään, mutta itsekin vanhempana mietin hyvin tarkkaan kuinka lähelle fanikatsomoa menen istumaan kun poikani peliin vien. En kuitenkaan halua ehdoin tahdoin hakeutua ympäristöön, jossa vittumaket edustaa.

Kaikilla on omat haavansa ja arat paikkansa. Miksi JUURI SINUN lapsesi takia pitäisi lopettaa paikallispelin rallattelut :D

Se oli käyttäjän oman elämän kokemus, mutta tuskin kukaan niin omahyväinen on että nimenomaan vaatisi OMAN LAPSENSA vuoksi paikallispelien "rallattelut". Sinulta jäi muuten noteeraamatta, mistä "rallatteluista" oli kyse. Tuskin jäsen @Aatos liiemmin haittaa jos Osasto 41 laulaa Pipsa Possua.
 
Menettäisikö Osasto kasvonsa, jos se luopuisi sovitusti vittu ja huora sanojen käytöstä chanteissaan?

Tämä on oikeasti hyvä kysymys. Muistan vieläkin, kun 80-luvulla ala-asteella katsottiin kavereiden kanssa ylöspäin niitä paria kovaa jätkää jotka uskalsi sanoa vittu ihan kaikkien kuullen ulkosalla. Ne oli kovia jätkiä ne..

Elämä on kuitenkin (toivottavasti) jatkuvaa kasvamista ja kehittymistä ja itselleni varsinkin tuo vittu-sana on kokenut jo täydellisen inflaation. Kyseistä sanaa käytetään varsinkin nuorisolla ihan arkikielessä jatkuvalla syötöllä joka toisen sanan ollessa vittu. Todella raskasta kuunneltavaa.

Tähän peilaten olisi itselleni ainakin hienoa jos edes lätkäpelissä ei tarvitsisi kuunnella näitä vittuja ja huoria. On varmasti niitä jotka noista sanoista pahoittaa mielensä ja ymmärrän sen täysin, mutta itselleni nuo aiheuttaa lähinnä kiusaantumista ja myötähäpeää.

Ei ne kirosanat tee niistä chanteista yhtään sen uskottavampia enää, ne ajat on takana.
 
Minua jäi vaivaamaan, ettei Osasto tiedotteessaan tuomitse noita soihtuja? Vai koetaanko niiden käyttö olevan hyväksyttävää?
Ei niitä olla koskaan tuomittu. Korjatkaa jos olen väärässä! Mutta ei muistaakseni edes silloin, kun sen yhden ja toivottavasti ainoan kerran sytyttivät Nokia Areenassa niitä, vai oliko vaan savuja ne? Muistan vaan sen katkun ikuisesti. Kummatkaan ei siis kuulu sisälle missään tapauksessa.
 
Sanotaanko näin.

Joukkuelajeissa, paikallisvastustaja.
Vastapuolen katsomosta huudellaan;
Pelaaja x on huora, joukkue x vittuun, olette kaikki runkkareita jne. ja näytellään lisäksi laadukkaita käsimerkkejä.

Itselle, vastapuolen kannattajana nämä toimet eivät ainakaan aiheuttaisi verenpaineen nousua, harmitusta, pahaa mieltä tms.

Lähinnä myötähäpeää.

Jokainen vetää tyylillään ja jos saa kiksit ed. maintuista asioista ja elämä on helpompaa ja mieli kirkkaana, niin ei kai kun hyvää jatkoa.
 
Paskapuhetta. Koko maailmassa ultra-porukat saavat estettyä ei-toivottujen naamojen tulemista katsomoon, jossain valitettavasti myös väkivallan uhalla, eli kyllä varmasti muutama Osasto-aktiivi voisi ottaa 15-vuotiaan Veetin sivuun ja todeta että ryhmän eturiveille ei ole enää asiaa. Enkä missään nimessä toivo Ilvekseen tai muuallekaan katsomotappeluita, mutta jos järkkärien ja joskus poliisinkin kanssa voi riidellä ja vääntää asioista niin varmasti jotkut porukan jäsenet ovat tarpeeksi rohkeita myös sanallisesti ojentamaan paria teinipelleä. Vai voiko sittenkin olla jopa niin, että noilla perseilyporukoilla on aktiivien (hiljainen) hyväksyntä tai jopa tuki, kun apucapoksikin pääsee? Emme me kaikki ole ihan niin hyväuskoisia.

Ei tietenkään varmaan koko katsomoon, mutta vastuullisissa päädyissä osataan pitää hakurakoa tällaisiin juntteihin, ja saada omilla aloitteillaan toiminnalle suuntaviivat sille mikä on hyväksyttyä ja mikä ei sen perusteella miten yhteisöihin saadaan turvallinen, tsemppaava ja yhteisöllinen tunne.
 
Takaisin
Ylös