Kausiketju 2025-2026 - Supittoman ajan avausosa

Tämän analyysin tarkoitus olikin nimenomaan verrata maaliodottaman ja maalien välistä eroa, eikä se ota mitenkään kantaa siihen, että kuka on kyseisen ottelun voittanut. Maaliodottamalla ei otteluita voiteta, mikä käy tästä varsin hyvin selväksi.

Kyllähän tuolla olet kirjoittanut, että näkyy sarjapisteissä tämä Tapparan ihanuus Ilvekseen verrattuna. Vaikka Ilveksellä siis on otannassa niukasti enemmän sarjapisteitä.

Ilves on siis otannassa ylittänyt maaliodottaman 14 ja alittanut 16 kertaa. Tuo on varmaan aika lähellä keskivertoa. Tappara kuitenkin ylittänyt peräti 23 kertaa ja alittanut 7 kertaa. Ihan oikeaa analyysia siis, että Tappara on tämän perusteella selvästi tehokkaampi 30 viime pelissä maalipaikoissa.

Sen sijaan nämä mutu-tuntumalla heitot Ilveksen useista murskatappioista otannassa ja siitä, että Tappara on Ilvestä parempi otannassa ottamaan sekä murskavoittoja, että niukkoja voittoja, vaikka Ilves on kerännyt enemmän pisteitä saavat analyysin tuntumaan puolivillaiselta. Nämä Ilvekselle negatiiviset arviot on siis heitetty tilastoja katsomatta.
 
Viimeksi muokattu:
Kyllähän tuolla olet kirjoittanut, että näkyy sarjapisteissä tämä Tapparan ihanuus Ilvekseen verrattuna. Vaikka Ilveksellä siis on otannassa niukasti enemmän sarjapisteitä.
Ei siinä mielestäni mitään ihanaa ole, enkä ymmärrä miksi tämä sellaiseksi pitää kääntää.

Enemmän itseäni harmittaa esim. Viimeisin Pelicans peli, joka myös loi kipinää tämän tekstin kirjoittamiseen.

Sarjapisteillä viittasin kokonaistilanteeseen sarjataulukossa. Siinä olet ihan oikeassa, että viimeiset 30 peliä ei vastaa tätä väittämää. Eli allekirjoittanut nostaa tässä väittämässä käden pystyyn virheen merkiksi.

Jos tarkoitukseni olisi ärsyttää, tai provota, niin miksi en sitten jatkaisi sitä nyt? Tulkitsin itse siis viestisi vaan vähän tähän sävyyn.
 
En usko että tarkoitus on ärsyttää, mutta sen sijaan osa johtopäätöksistä näyttää päätetyn ennen tilastoanalyysin tuloksia. Aluksi kerrot, että puhutaan vain 30 viime pelin otannasta, mutta sitten kuitenkin puhut sarjapisteistä siihen malliin että Tapparalla olisi niitä otannassakin enemmän. Samaten valitsemasi otanta ei mitenkään voi tukea sitä, että Tappara on parempi otannassa ottamaan murskavoittoja ja pienten marginaalin voittoja, kun kerta Ilveksellä on otannassa enemmän voittoja ylipäätään (Ilveksellä 22/30, Tapparalla 21/30). Sanot myös, että et ota kantaa otteluiden tuloksiin, mutta sanallisesti kuitenkin otit, tosin ilman tilastollista selkänojaa.

Lisäksi tuon nyt olisi voinut mainita, että Tappara on ylittänyt maaliodottamansa selvästi, mutta Ilveskin on ylittänyt maaliodottamansa niukasti. Ja ammatikseen todennäköisyyksiä pyörittelevien mielestähän tulostaulu nimenomaan valehtelee, eli maaliodottaman ylitykset tai alitukset alkaisivat kuitenkin yleensä lähestyä lopulta sitä maaliodottamaa.
 
Viimeksi muokattu:
Ilman mitään dataa tuekseni ja siis vain silmätestillä lähes kaikki Ilveksen ottelut nähneenä sanoisin että: Ilves on TODELLA tehoton ja uskon että ollaan varmaan aika lähelle ainakin koko liigan tehottominta. Mutulla vain ehkä 3 peliä jossa maalinteko onnistui hyvin (yksi HPK, yksi Hifk, yksi Lukko-pelit). Nämä ihan hihavakiolla.

Miksi sitten niin on (jos on)?:
- Todelliset maalintekijät tyyliin Blichfeld, Ojantakanen, Tukiainen puuttuu rosterista
- Pelityyli tuottaa hyvin maalipaikkoja ei niille parhaille paikoille mutta kun niitä on paljon niin yhteenlaskettuna maaliodottamat jnet on hyviä
- Koska ei tuoteta tarpeeksi niitä aivan tuhannen taalan paikkoja niin tuhnut pelaajat ei osaa niitä hyödyntää.
- Tiikerinsilmä maalintekoon uupuu. Tyydytään ns pikkukivaan pelinhallintaan. Ei olla valmiita maksaan hintaa maalintekoon
 
En usko että tarkoitus on ärsyttää, mutta sen sijaan osa johtopäätöksistä näyttää päätetyn ennen tilastoanalyysin tuloksia. Aluksi kerrot, että puhutaan vain 30 viime pelin otannasta, mutta sitten kuitenkin puhut sarjapisteistä siihen malliin että Tapparalla olisi niitä otannassakin enemmän. Samaten valitsemasi otanta ei mitenkään voi tukea sitä, että Tappara on parempi otannassa ottamaan murskavoittoja ja pienten marginaalin voittoja, kun kerta Ilveksellä on otannassa enemmän voittoja ylipäätään (Ilveksellä 22/30, Tapparalla 21/30). Sanot myös, että et ota kantaa otteluiden tuloksiin, mutta sanallisesti kuitenkin otit, tosin ilman tilastollista selkänojaa.

Lisäksi tuon nyt olisi voinut mainita, että Tappara on ylittänyt maaliodottamansa selvästi, mutta Ilveskin on ylittänyt maaliodottamansa niukasti. Ja ammatikseen todennäköisyyksiä pyörittelevien mielestähän tulostaulu nimenomaan valehtelee, eli maaliodottaman ylitykset tai alitukset alkaisivat kuitenkin yleensä lähestyä lopulta sitä maaliodottamaa.
Hyviä huomioita, ja osut monessa kohtaa ihan oikeaan.

Tämä tosiaan lähti alun perin liikkeelle aika yksinkertaisesta ihmettelystä, että miksi Ilveksen pelit tuntuvat niin usein siltä, että paikkoihin nähden tulos jää vajaaksi, ja 30 pelin otanta oli lähinnä yritys katsoa onko fiilikselle edes jotain numeerista pohjaa. En niinkään yrittänyt tehdä mitään aukotonta tilastollista todistusta siitä, että toinen joukkue on yksiselitteisesti parempi kuin toinen.

Olet oikeassa siinä, että vedin osan johtopäätöksistä liian pitkälle suhteessa siihen, mitä tuo otanta yksinään oikeasti tukee. Erityisesti puhe sarjapisteistä ja voittojen luonteesta meni ohi sen rajauksen, jonka itsekin alussa asetin. Se on ihan aiheellinen kritiikki.

Samoin totta, että molemmat joukkueet ovat kokonaisuutena ylittäneet maaliodottamansa, Tappara selvemmin ja Ilves niukasti. Ja todennäköisyysteorian näkökulmasta on aivan oikein sanoa, että pitkällä aikavälillä nämä poikkeamat yleensä tasoittuvat.

Ihan reilua sanoa, että analyysi lähti vähän laukalle alkuperäisestä kysymyksestä ja osa tekstistä oli enemmän tulkintaa ja fiilispohjaista pohdintaa kuin puhdasta data-analyysiä. Kritiikki on siinä mielessä paikallaan.

Hyvä kuitenkin, että tästä syntyi keskustelua, koska juuri näistä rajanvedoista, mitä datasta voi ja ei voi sanoa, tämäkin menee mielenkiintoiseksi.
 
  • Tykkää
Reactions: Pok

Hyvää dataa, jos ei kertonutkaan kaikkea niin ainakin olennaisen.
Ei kannata pahastua vähättelevistä reaktioista jatkossakaan, fiilispohjalta analyysia tekee enemmän tai vähemmän käytännössä jokainen täällä.

Voisin lyödä munuaiseni vetoa että karvat nousevat pystyyn aina kun verrokiksi otetaan Tappara ja nimenomaan silloin kun tulokset mairittelevat naapuria.
Osittain tässä ollaankin oikeassa, sillä naapuri ei ole päävastustajamme juuri nyt, niin kaukana taivaanrannassa he seilaavat.

Maalintekouhkaa Ilveksellekin on hankittu Quennevillen muodossa, toivotaan että hänen ja ehkä tervehtyvän Palolan alkavan muuttaa odottamaa paremman näköiseksi.
 
Oon tässä kauden mittaan useamman kerran istunut katsomossa tai ruudun ääressä ja miettinyt, miten tämä sama meininki toistuu pelistä toiseen. Peli näyttää usein ihan hyvältä, paikkoja tulee, mutta tulos ei vaan seuraa mukana. Kun tätä on tullut ihmeteltyä tarpeeksi, päätin kaivaa numerot esiin ja tehdä tällaisen pienen analyysin.

Päätin verrata Ilvestä nimenomaan Tapparaan, koska he ovat tällä hetkellä sarjan kärjessä ja mielestäni meidän pahin kilpailija. Jos halutaan joskus oikeasti olla siellä missä Tappara on tällä hetkellä, niin silloin vertailu heihin on välttämätöntä.

Otin otannaksi 30 viimeisintä Liiga-ottelua molemmilta joukkueilta, jotta kyse ei ole yksittäisistä peleistä tai hetkellisestä formista, vaan siitä, miten nämä joukkueet oikeasti suorittavat pidemmällä aikavälillä. Tämän taulukon tarkoitus on siis suoraan verrata maaliodottamaa suhteessa tehtyihin maaleihin.

katso liitettä 17541

Kun taulukkoa katsoo, ensimmäinen huomio on se, että Ilves ei ole maaliodottaman kannalta mitenkään kaukana Tapparasta. Maaliodottamat ovat lähes identtiset. Ilves luo paikkoja ihan riittävästi, eikä peli ole jatkuvaa selviytymistä.

Mutta sitten tullaan siihen kohtaan, missä erot alkavat tuntumaan:

Maaliero ja tulostaulu eivät valehtele​

Tapparan peleissä maaliero on selvästi plussalla. He tekevät useammin neljä tai viisi maalia kuin jäävät kahteen. Ilveksellä taas korostuvat ne pelit, joissa tehdään yksi tai kaksi, vaikka paikkoja olisi enemmänkin.

Silmiinpistävää on myös se, että Tapparalla on selvästi enemmän useamman maalin voittoja, kun taas Ilveksen voitot ovat usein maalin pelejä. Kun Ilves häviää, häviöt ovat yllättävän usein selviä. Tämä kertoo aika suoraan siitä, kumpi joukkue pystyy kääntämään momentumit edukseen.

Alisuorittaminen näkyy kaikkialla​

Ilves alittaa maaliodottamansa 16 kertaa tässä otannassa. Tappara vain 7. Tämä näkyy suoraan maalieroissa ja sarjapisteissä. Tappara voittaa pelejä, joissa xG ei ole heidän puolellaan. Ilves häviää pelejä, joissa sen pitäisi voittaa.

Lisäksi Tappara tekee paljon maaleja tilanteista, jotka eivät näytä niin vaarallisilta. Kiekko toimitetaan maalille, maski on kunnossa ja irtokiekot siivotaan sisään. Ilveksen maalinteosta puuttuu selkeästi laatu ja viimeistely.

Tämä ei ole sattumaa vaan identiteettikysymys​

Kun tätä katsoo kokonaisuutena, niin kyse ei ole yksittäisestä ongelmasta vaan tavasta pelata ja tavasta rakentaa joukkuetta. Tappara on rakennettu voittamaan pelejä pienilläkin marginaaleilla. Ilves on rakennettu pelaamaan hyvännäköistä jääkiekkoa, joka ei aina käänny tulokseksi.

Tässä kohtaa katse alkaa kääntyä väistämättä valmennukseen ja seurajohtoon.

Jos numerot näin selvästi kertovat, että ongelma ei ole paikkojen luomisessa vaan niiden hyödyntämisessä, niin eikö tässä olisi jo aika selkeä vihje siitä, minkälaisia pelaajia tähän joukkueeseen tarvitaan. Pelaajia, jotka elävät maalin edessä. Pelaajia, jotka tekevät maalin silloinkin kun peli ei kulje. Pelaajia, jotka eivät tarvitse kolmea huippupaikkaa yhteen osumaan.

Mites sitten playoffit?​

Täytyy sanoa suoraan, että tällä statistiikalla playoffeihin meneminen vähän hirvittää. Keväällä peli hidastuu, paikat vähenevät ja jokainen maali on työn takana. Jos Ilves jää näin usein maaliodottamastaan runkosarjassa, niin marginaalit eivät yksinkertaisesti riitä keväällä.

Tämä analyysi ei tarkoita, että kaikki olisi pielessä. Mutta se tarkoittaa, että jokin oleellinen puuttuu. Ja jos siihen ei uskalleta tarttua joukkueen rakentamisessa ja pelillisissä painotuksissa, niin me voidaan taas keväällä todeta, että peli oli ihan hyvää ja katsella sivusta, kun ne samat joukkueet jatkavat pidemmälle.

Hyvä ja monipuolinen analyysi. Samaa mieltä olen pitkälti. Totta in, että kaikki ei ole pielessä, mutta jotain puuttuu.

Olisiko vain niin, että joukkueen kokoamisessa epäonnistutaan vuodesta toiseen? Ollaan rehellisiä, niin meidän tämän vuoden pakistolla ei mestaruutta saavuteta - valitettavasti. Simme-Parikka ovat toki huipputasoa, mutta muut… Eikä hyökkääjistössäkään ihan joka kaveri ole riittävällä tasolla.

Ymmärrän toki, että rahaa on rajallinen määrä, mutta kyllä vaikkapa Iksan tapaus osoittaa jotain.

No, toivottavasti olen väärässä, mutta inhorealismi pyrkii pintaan. Vaikka Hölö olisi minkälainen taikuri, niin voi olla, että pleijareissa tulee joku Kalpa ja matka jää sääleihin. Tuttua kauraa vuodesta…
 
Lisäys edelliseen:
Olen Ilves-kannattajana valmis nostamaan käden pystyyn virheen merkiksi, jos joukkue näyttää todellisen(?) karvansa pleijareissa menestymällä. Totta kai toivon olevani väärässä.
 
Lisäys edelliseen:
Olen Ilves-kannattajana valmis nostamaan käden pystyyn virheen merkiksi, jos joukkue näyttää todellisen(?) karvansa pleijareissa menestymällä. Totta kai toivon olevani väärässä.
Tätä itsekkin toivon ja kovasti myös odotan. Olisi jo korkea aika nähdä Ilvekseltä tasokasta playoffs kiekkoa.

Ehkä omakin analyysi on vain jotain valmistautumista mahdolliseen tulevaisuuteen, jos menee pieleen, niin olen osaltani siihen jo varautunut. Jos onnistutaan, se on ainakin itselle yllätys. Eikä se poista faktaa että yllätys olisi äärimmäisen iloinen ja odotettu.

Jotenkin Ilveksen kiekkopelit ovat saanneet suhtautumaan tähän ja tuleviin kausiin vähä pessimistisesti, vaikka muuten miellän itseni paljon enemmän optimismin puolelle kääntyväksi.
 
Jasekille tulossa kakkua älyvapaasta tempustaan.

Ratikka ens pelissä ykkösen sena?
 
Jos nyt hetkeksi sivuutetaan se kaikki on paskaa ja pureudutaan oikeasti Ilveksen pelaamiseen.

En varsinaisesti puhu tästä illasta, ainakaan pelkästään. Mutta, mistä te uskotte sen johtuvan. Että, ollaan hävitty tällä kaudella lukemattomia pelejä missä ollaan oltu selkeästi hallitsevampi osapuoli kentällä?

Me luodaan 0.90 maalia enemmän odottamaa per peli kuin vastustaja. Se on selkeällä marginaalilla toisiksi korkein lukema aivan Tapparan kannassa.

Mun mielestä välillä ollaan jopa tehty ihan hyvä työmäärä, mutta palkintoa ei onnistuta saamaan. Luodaan kyllä painetta vastustajan päätyyn sekä paikkoja.

Onko se Hölön pelitavan vika, että saadaan vaan näennäinen paine? Vai onko jengin ratkaisukyky heikko? Laukaukset, viimeiset syötöt yms.
 
Mutta, mistä te uskotte sen johtuvan. Että, ollaan hävitty tällä kaudella lukemattomia pelejä missä ollaan oltu selkeästi hallitsevampi osapuoli kentällä?
Ainakin nyt viimeisissä otteluissa otteet ovat olleet ihan älyttömän huolimattomia. Haltuunotot karkailevat, syötöt painuu seinille, laukaukset myös suurella prosentilla seinille. Laukaukset tulee pääasiassa illasta toiseen 3-sektorilta, eikä päästä ampumaan oikeesti maalintekopaikoilta.

Alkukaudestahan oli selkeästi maalinteon kanssa sama ongelma, että maaliodottaa luotiin paljon ja paikkoja oli, muttei tulosta tullu. Silloin odoteltiin ja sitä rupesi tulemaan, nyt vaan ei ole hirveästi aikaa odotella. Tulosta täytyy tulla.

Syitä on varmasti monia ja tehottomuus on monien syiden summa, mutta mielestäni tietynlainen henki puuttuu tällä hetkellä kokonaan. Ilves.
 
Jos nyt hetkeksi sivuutetaan se kaikki on paskaa ja pureudutaan oikeasti Ilveksen pelaamiseen.

En varsinaisesti puhu tästä illasta, ainakaan pelkästään. Mutta, mistä te uskotte sen johtuvan. Että, ollaan hävitty tällä kaudella lukemattomia pelejä missä ollaan oltu selkeästi hallitsevampi osapuoli kentällä?

Me luodaan 0.90 maalia enemmän odottamaa per peli kuin vastustaja. Se on selkeällä marginaalilla toisiksi korkein lukema aivan Tapparan kannassa.

Mun mielestä välillä ollaan jopa tehty ihan hyvä työmäärä, mutta palkintoa ei onnistuta saamaan. Luodaan kyllä painetta vastustajan päätyyn sekä paikkoja.

Onko se Hölön pelitavan vika, että saadaan vaan näennäinen paine? Vai onko jengin ratkaisukyky heikko? Laukaukset, viimeiset syötöt yms.
Osan pelaajien ratkaisukyky. Hölö taisi jossain sanoa, että vähän paikkoja tuhlailtiin kun olisi voinut jo laukoakin, Ratinen esimerkkinä useasti tyytyy pörrämään kun pitäisi laukoa tai syöttää. On siellä muitakin pelaajia, mutta hän tuli ensimmäisrn ja olkoon esimerkkinä. Suoraviivaisuutta pelaajilta.
 
Ainakin nyt viimeisissä otteluissa otteet ovat olleet ihan älyttömän huolimattomia. Haltuunotot karkailevat, syötöt painuu seinille, laukaukset myös suurella prosentilla seinille. Laukaukset tulee pääasiassa illasta toiseen 3-sektorilta, eikä päästä ampumaan oikeesti maalintekopaikoilta.

Alkukaudestahan oli selkeästi maalinteon kanssa sama ongelma, että maaliodottaa luotiin paljon ja paikkoja oli, muttei tulosta tullu. Silloin odoteltiin ja sitä rupesi tulemaan, nyt vaan ei ole hirveästi aikaa odotella. Tulosta täytyy tulla.

Syitä on varmasti monia ja tehottomuus on monien syiden summa, mutta mielestäni tietynlainen henki puuttuu tällä hetkellä kokonaan. Ilves.
Varsinkin nuo paskat syötöt ottaa ihan tautisesti päähän. Ihan helppojakin syöttöjä heitellään jalkoihin ja sitten menee koko homma pilalle.
 
Luistin kulkee kyllä mukavasti, peli muuten kontrollissa, mutta maalin teon tuska taas todella suuri. Tais olla aikasemmin kaudella vähä sama juttu, sitten se lähti toimiin ja tuli pitkä voittoputki.
Toivottavasti pelaajat luottaa toisiinsa ja me saadaan täällä olla taas väärässä. Mitää hätää ei ollut missään kohtaa joukkueella ja kannu tai ainakin vaikealla kaudelle hyvä päätös.

Pelataan me sentään taas playoffeissa.
 
Voittoputken iso osasyy oli myös se, että pelattiin paljon noita liigan heikompia vastaan ja pelin vaade oli tuohon aikaan muutoinkin vielä heikompi. Sen jälkeen, kun vastukset vaihtuivat onkin ollut vähän hiljaisempaa. Ja muutenkin kevättä kohti on tilaa ja mailahäirintää ihan erilailla ja kun meillä ei noita mustelmia haluta antaa eikä ottaa on aikalailla selviö, että piippuun jää.

Ilves häviää maalinedustat pelissä kuin pelissä ja peli on tuota ulkokehällä kuljettelua jopa ylivoimalla.
 
Takaisin
Ylös