• Moro! Perinteinen Ilvesfoorumin kevätveikkaus järjestetään nyt jo kymmenettä kertaa. Suuren suosion saavuttanut veikkaus järjestetään omassa osiossaan täällä. Kaikki joukolla mukaan, ja veikkausonnea!

Ondřej Kos

Hemmetti, että harmittaa se loukkaantuminen. Saattaisi muuten oikeasti olla ykkös-/kakkosketjun peluri nyt. Aivan älyttömän hyvä kiekolla. Pelitavassa ei nyt tietenkään samalla tavalla voi muiden kanssa olla samalla viivalla.
 
Tekisin suoraa 3 vuoden sopparin. Voi toki änäri kutsua 1-2 vuoden jälkeen. Kaikki riippuu toki terveystilanteesta. Hyvä poika.
2028 pitää käyttää varaus. Kosin kehityskäyrä sellainen, kun missasi lähes koko kauden. Että tuskin sitä ennen pääsee sille tasolle, että sitä käytettäisiin. Eli kyllä tää 26-28 pitää ihan vähintään pitää meillä ja pääkatse tuohon 27-28 silloin voi olla jo vaikka kuinka hyvä.
 
Nyt pääsi ylempään kenttään. Toivottavasti syntyy tulosta!

Pääsi siihen rooliin, mihin kauden alla kaavailtiinkin. Kosia ei nähty minään rotaatiopelaajana, vaan odotettiin isoa läpimurtoa.

Toivottavasti kaikesta epäonnestaan huolimatta jatkaa Ilveksessä. Onhan hän jo kolmen kauden jälkeen jonkinlainen ottolapsi.
 
Viimeksi muokattu:

Jatkaa kyllä, onneksi. Tai näin viimeisin tieto.
 
Takaisin
Ylös