• Moro! Perinteinen Ilvesfoorumin kevätveikkaus järjestetään nyt jo kymmenettä kertaa. Suuren suosion saavuttanut veikkaus järjestetään omassa osiossaan täällä. Kaikki joukolla mukaan, ja veikkausonnea!

Ilveksen nykytilanne

Tässä oma antini tähän kauteen tässä kohtaa ja peilaten mennyttä ja katsoen tulevaa. Niin isoa kuvaa ja detaileja, mosaiikkisesti mullinmallin sekaisin.

On esimerkiksi jotenkin kuvaavaa, että Ilveksen Johansson edusti korkeinta mahdollista kuviteltavissa olevaa pelaajavirtuositeettia, mutta kuitenkin esimerkiksi tapussa tälläistä puolustajaa ei ollut lähellekään, mutta eivät näemmä sellaista tarvinneetkaan. Tuossakin siis yksi filtteri joukkueen pelaajiston tasaisuuden merkityksestä. Ja siis Johansson oli yksi Ilveksen tärkeimmistä pelaajista, jollei jopa tärkein. Upea taituri ja lopulta myös erittäin monipuolinen !

Sitten toisaalta, tämä mennyt tapusarja oli tavallaan Ilveksen kausi ja joukkue minikoossa = Ilves oli palaajistoltaan erikoisen epätasainen, suorittaminen oli ailahtelevaa, mutta joukkue oli siltikin kuitenkin pääasiassa oikeastaan sitkeäkin ja menestysmahdollinen.

Ilveksellä oli todellisuudessa niin huono kapteeni (tämä "näde"), että ei kunnolla mahtunut pelaamaan ja oli muutenkin vain eräänlainen pelkkä joukonjatke ! Mikä kapteeni tuo voi olla ??? Tämä on yksinkertaisesti täysin ala-arvoista ja irvokasta ! Jumaliste sentään, tässä on munittu monella tasolla (Koskela ja valmentajat) ! Ei enää koskaan mitään tälläistä.

No, nyt sentään joukkueen hyökkääjistä tärkein runko jatkaa pl. Klingberg. Tietysti JM Järvinen sitten meille. Tuossa on nyt viimeinkin se aito oikea jatkumo + tärkeä bonushankinta. Joka kausi ei voida aloittaa täysin alusta, eli joukkueen rungon rakennus on kaiken ytimessä. Yhden kauden "ihmeet" eivät voi olla mikään opinkappale pelaajahankintasuunnittelussa.

Vaan perkele sentään, siis saipa, kooKoo ja kalpa nyt siis lyhyellä ajalla finaalijoukkueita. Paljon tietenkin sattumaa ja samalla paljon oikeita ratkaisuja. Joten, finaaleihin pääsy ei ole kiinni resursseista tietyn talous- ja urheilullisen tason jälkeen. Tässä valossa Ilveksen seuraava askel, ennen kuvitelmia mestaruudesta on ensin finaalipaikka. Ja tuota peilaten, niin Koskela on on epäonnistunut sen tietyn (vähän) verran. Ilman muuta kiittämättömyys on maailman palkka, mutta tulosurheilussa ei voi jatkuvasti palkita jatkosopimuksilla, mikäli tulos on jatkuvasti lopulta lähemmäksi keskinkertaisuutta. Ei peräperään sijat 3.-4 saa tehdä organisaatiota tyytyväiseksi !

Ja sinänsä tavallaan huvittavaa, mutta Ilveksen ulkit ei ollut se ongelma - päinvastoin ! Kotimaiset tietyt pelaajat olivat lopulta pettymyksiä. Listaan ne tähän koruttomasti:
Latvala (karmeita kardinaalimunauksia + se typerin jäähy)
Pelli (ei ole kummoinen kiekollinen pakki, roolitus pielessä, vetopaikoissa näkyi jatkuva pakottaminen ja puristaminen)
Utunen (virheherkkä "lasimestari", tulee mieleen joku loppu-uran pasipetriläinen)
Näde (näkymätön, pelkkä betonijalkainen pop-corn - kapteeni)
Mäntykivi (tahmeuden perikuva, mutta ei olekaan koskaan ollut mkn oikea peliä rakentava primus-moottori)

Uhkakuvia jatkossa:
- saako Ilves rakennettu tarpeeksi tasaisen laadukkaan pakiston ja mv-kaksikon ?
- vähitellen erittäin kalliiksi osoittautuva nokiareena. Siinä (Areena) onkin asia, missä ei ole oikein mitään positiivista näkyvissä.

Ja mitään sateentekijöitä ei edes ole korvaamaan Koskelaa, kun on varmasti lähinnä vain useampi keskinkertainen "hommia opettelemaan" tulevia tunareita saatavilla ja ne vähät suomalaiset huippuammattilaiset ovat kortilla + varmasti kalliita. Ja edes kiistaton huippunimi ei vielä takaa mitään.

Peilaten useamman vuoden tuloksia ja pelaajapolitiikkaa (kotimaiset) pitkällä jaksolla, niin näissä ei ole onnistuttu tarpeeksi hyvin. Ei ole menty finaaleihin ja omien kasvattien sivuuttaminen on ollut jo lähes leimallista (mm. Meskanen, Ixa) vaikkakin toki välillä varmasti myös syystä. Ei voida sivuuttaa kannattaja-aspektia tässä kasvatti ja "omat pojat" kuviossa. Ilveksen kannattaja-, seuraajayhteisölle ja varmaan myös sponsoreillekin on kuitenkin aidosti merkityksellistä, että joukkueessa on jotain tarttumapintaa ja kotipaikallisuuta. Tätä ei voi kokoajan aliarvioida ! No, detailisesti voin todeta, että Jokipakkaa en kaivannut, koska ei olisi ollut kummoinen Ilveksen epätasaisessa puolustuksessa. Suht' tasaisessa tappurapakistossa pystyi pysymään toki pinnalla, vaikka siinä oli jo hetkiä, että tuo korkeahko lasitalo meinasikin hajota pirstaleiksi. Pelillisesti pakki-Mattila olisi ollut Ilvekseen oikeanlainen lääkekuuri. Sinänsä Mattilat ovat jo toki profiloituneet ei-Ilveksiksi.

Karuahan tämä on, tulokset ratkaisevat ja loputtomasti ei voi palkita tosiaan näistä 3.-4. sijoista

Lisäksi pelitapavalintojen on menty liikaa eri suuntiin vuosien saatossa, kun välissä oli mm. Myrrä, joka oli täysin muuta kuin ennen ja jälkeen. Tietty se petturipentanen oli pelkkä laskuttava kusettaja. No, oli pelitapa mitä vain, niin siinä pitää olla jatkumo ! Se ei saa taas vaihtua kuin taikaiskusta Hölön jälkeen. Ei kertakaikkiaan !

Nämä Ilveksen apuvalmentajat... mitäs kavereita he ovat ? Siis mitähän he edes tuolla tekivät ansaitakseen vähintään kohtalaisen mukavan palkkionsa ? Samperi sentään, lukematon määrä liikaa pelaajia kentällä = täysin käsittämätöntä ! Tästä ei voi palkita näitä herroja enää jatkosopimuksilla. Oikeastaan voisivat nyt itse irtisanoutua, mutta eihän Suomessa huonojien johtajien tarvitse tehdä mitään johtopäätöksiä omasta heikosta osaamisestaan.

Ja se absurdin surkea yv... ja yhtälailla heikko av, joka sekin sakkasi koko ajan pahemmin pelistä toiseen (av meni sinkoiluksi, neliöllä ei ollut mitään järkevää yhteistä ideaa pelata aaveeta). Muistaakseni 5. pelissä Ilveksen yv oli muuten jopa jo niin ala-arvoista, että tappuran pelaajat tyytyvät vain seisomaan paikoillansa !

Ilveksen mv-kaksikko, sehän oli vain välttävä, ehkäpä lähinnä keskinkertainen... siihen Ilves ei kaatunut, mutta ei tämä osasto onnistunut vaadittavalla tasolla. Tässäkin melkoista epätasaisuutta, joka toki yllätti, koska Pavlat oli antanut mielestäni tarpeeksi hyvät näytöt aiemmilla kausilla. No, viimekauden kalpasarja antoi omat viitteensä, mitkä eivät olleet sitten täysin mitään valenäkymiä.

Ja tähän vielä siteeksi annos jossittelua tai muuta aprikointia:
- kucerikin loukki oli liian suuri menetys. Ilveksen epätasainen puolustus ei kestänyt tätä. Kucerikin tasonnosto kauden mittaan oli upea oma minitarinansa.
- ässien tappio saipalle oli pirullinen juttu, kun miettii miten tämä olisi voinut mennä (on pelkkää jargonia väittää, että ei ole mtn väliä ketä kohtaa missäkin vaiheessa)
- ja kertoo muuten tappurasta paljon, että edes kahden tai kolmenkin runkopelaajan loukit ei oikeataan näkynyt heidän suorituksessa ja tuloksessa
 
Viimeksi muokattu:
En seuraa kiekkoa kovin aktiivisesti, mutta näin sivusta seurattuna se olisi pitänyt jonain näistä kausista ottaa. Etenkin viime kausi oli isosti hukattu paikka, kun Tappara oli historiallisen heikko. Ei noi Kärpät ja Hifkitkään ikuisesti sakkaa, pikkuseuroja vastaan pääsi Ilves ihan hyvistä asemista koittaan, mutta kun ei maistu niin ei maistu. Uskon, että vaan vaikeampaa on päästä finaaliin tulevaisuudessa ja kuten nähtiin on Tampereen kiekkobuumi laskusuunnassa.
 
Ilveksessä häviämisen aura alkaa olla jo niin vahva, että tämä näkynee jo nyt isosti rekrytointipuolella. A-korin pelaajia ei tänne saa, mutta vielä vaikeampaa voi olla saada tänne valmentajaa. Tähän lisänä Nokia Arenalla pelaamisen kalleus, niin valtavan isoja haasteita on nyt edessä.
 
Ilves Hockey Oy:lle

Arvoisa hallitus, arvoisa operatiivinen johto,

Olen vuosikymmeniä kannattanut Ilvestä, käynyt peleissä, ostanut tuotteita. Pyydän, että otatte tämän tekstin rakentavana asiakaspalautteena.

Viimeisen viiden vuoden aikana Ilves on vakiinnuttanut asemansa kärkipään joukkueena, mistä on annettava kiitosta. Toisaalta, finaalipaikka ja mestaruus ovat jääneet saavuttamatta. Tuntuu, että kehittyminen on hiipunut, eikä riittäviä askeleita aivan absoluuttiselle huipulle ole pystytty ottamaan.

Haluan nostaa esille kaksi päättyvää kautta koskettanutta ja laajasti puhuttanutta asiaa.

Ylivoimapeli. Toimimatonta läpi kauden. Miten varmistatte, että sama ei toistu seuraavalla kaudella? Yleisellä tasolla, miten varmistatte, että jatkossa mikään yksittäinen pelin osa-alue ei samalla tavalla jää vajaaksi ja estä mahdollisuutta menestykseen? Yhtiön johto päättää mm. rekrytoinneista ja viime kädessä kantaa vastuun.

Pelaajamateriaali. Puheenjohtajan mukaan valittu strategia on, että terävin kärki jätetään hankkimatta, minkä sijasta panostetaan materiaalin leveyteen (Aamulehti 21.4.2026). Tätä strategista linjaa toivoisin johdon avaavan meille kannattajille, siis yhtiön asiakkaille. Toivon tähän linjaan pikaista muutosta.

Edellä mainittujen seikkojen lisäksi haluan nostaa esille taloudelliset resurssit ja pelaajabudjetin. On selvää, että rahalla ei voi ostaa mestaruutta, enkä myöskään näe, että pelaajabudjetti oli syyllinen finaalin ulkopuolelle jäämiseen. Kuitenkin, jos jäämme resursseissa jälkeen kärkiseuroista, annamme tarpeetonta tasoitusta. Ei pidä tyytyä siihen, että pelaajabudjetilla mitattuna olemme kärjen tuntumassa, vaan pitäisi päästä jaetulle kärkisijalle. Tämän ei pitäisi olla tekemätön paikka seuralle, jolla on valtavan suuri kannattajapohja, ja joka operoi Suomen toiseksi suurimmalla talousalueella. Konkreettinen ehdotus: osakeanti.

Puheenjohtaja lausui kauden 2024-2025 päätteeksi, että pronssimitali ei riitä. Tämä loi uskoa tulevaan. Valitettavasti kuitenkin kaudella 2025-2026 joko strategia tai sen toteutus epäonnistui. Miten jatkossa otetaan ne puuttuvat askeleet eteenpäin? Toivon johdolta avointa viestintää koko Ilves-yhteisölle.

Kunnioittaen,
Asiakkaanne
 
Ilves tekee jotenkin taidetta siitä, että ollaan ihan hyviä, mutta ei tosi hyviä. Tekeminenhän on äärimmäisen tasaista ja suoritus riittää tiettyyn pisteeseen saakka. Mutta, tietyllä tapaa tuntuu, että eletään loopissa.
Ilveksessä häviämisen aura alkaa olla jo niin vahva, että tämä näkynee jo nyt isosti rekrytointipuolella. A-korin pelaajia ei tänne saa, mutta vielä vaikeampaa voi olla saada tänne valmentajaa. Tähän lisänä Nokia Arenalla pelaamisen kalleus, niin valtavan isoja haasteita on nyt edessä.
En mä nyt ehkä ihan tälläsenkää usko. Onhan siellä Hifk ollut mestari kanssa viimeiseen lähes 30 vuoteen kerran. Ja siis kokoajan painanut kärkiresursseilla toisin kuin Ilves. Paljon isompia pannukakku kausia takana myös näillä resursseilla. Ja silti edelleen naaraa hyviä pelaajia.
 
Ilves on nyt vaarassa luisua näivettymisen tielle. Onko nykyjohdossa riittävästi riskinottokykyä vai varotaanko itsemme "kuoliaaksi"? Sellaista jotain X-factoria tämä nyt vähän kaipaisi koko toimintaan, jotta saataisiin uutta bensaa liekkeihin ja yleisöä sytytettyä.

Jos kannua tosissaan halutaan, niin kärjessä tarvii olla laatuakin. Ylivoima on osin valmennuksellinen asia, osin se on itseluottamuksen asia, eli jos pelaajat kipsaantuvat niin sitä voi olla vaikea avata, vaikka olisi millainen Houdini. Mutta kyllä sitten iso merkitys on myös sillä että millaisia palasia ylivoimalla on. Henman väärässä paikassa ykkös yv:n pyörittäjänä, kuten myös Pelli toisen yv:n viivamiehenä. Laukaisu-uhkaa ei oikein ollut kummassakaan ylivoimassa, eikä kakkosessa edes varsinaista pyörittäjää. Iso tekijä ylivoimiin oli varmasti Männyn vaikea kausi ja Svejkovskyn floppaaminen. Odotin myös Jasekilta enemmän apua maalintekoon, kun kuitenkin 19 maalia Lahdessa teki.

Nyt rakenteilla on todella tasapaksu joukkue, josta puuttuu sekä fyysisyyttä että maalintekotaitoa. Miten näistä palasista saa hyvän ylivoiman kasattua edes? Pakistostakin puuttuu fyysisyys ja aito ilkeys lähes täysin. Moni ilmaissut ettei tämmöinen joukkue kiinnosta eikä sytytä millään tavoin. Kuinka käy tässä taloustilanteessa yleisömäärien nyt kun vielä pelejä tullaan lisäämään ja joukkuemäärä kasvaa? Jos yleisömäärät pienenevät, niin tämä tottakai johtaa siihen, että Risto ja kumppanit kiristävät kukkaronnyörejä ja budjettia pienennetään. Miten se vaikuttaa taas joukkueen rakentamiseen? Ehkä joudutaan peluuttamaan enemmän junnuja väkisin liian raakileina, mikä ei taas playoffseissa pärjäämisen todennäköisyyksiä nosta.

Ison prospectin Kosin kohdalla täytyy toivoa että armoton häseltäminen ratkaisupaikoissa on vain junnumaisuutta, eikä pelisilmän ja ratkaisukyvyn puutetta, eli ratis-syndroomaa. Jotkut odottavat uutta Rautiaista, mutta joku 30 pistettä tai lähelle olisi jo kova suoritus. En tiedä voiko vielä kärkiketjujen roolia hänen varaansa laskea, mutta ilmeisesti aiotaan ajaa käärmettä pyssyyn hänen tiimoiltaan.

Maalivahtiosasto ei Armaliksen pudotuspeliesitysten myötä järin suurta luottamusta herätä. Länsinaapurissa Rifalk floppasi ensimmäistä kertaa urallaan nyt pudotuspeleissä. Onko ura menossa mihin suuntaan? Koska tulee jälleen eteen se tilanne, että Ilves saisi etua maalivahtipelistään ja voittaisi maalivahtien taiston?


Plus että pakkaa tulee hämmentämään Jokerit, joka sekä itse noussee tuonne Liigan kärkeen plus että potkii näitä kahta alisuorittajaa tekemään paremmin.
Mikäs sen takaa että Jokerit nousee kärkeen? Sekö että teksti tv - scouttauksella hankitaan pistepörssin kärki kuten Virmasen Masan aikoihin, tai kuten Kärpät on tehnyt viime vuodet? Jokereiden maalivahtiosasto, alaketjut, sekä valmennus nostavat isoja kysymysmerkkejä. Suuri osa näistä hankituista kärkipelaajistakin floppasi pudotuspeleissä.
 
Viimeksi muokattu:
Takaisin
Ylös