Niilon Pojat

Porttikieltoa ei vaan ole laillista antaa yleisötapahtumiin, vielä. Pauli Kiuru (kok.) tuohon ajaa muutosta. E

Kiuru ajaa muutosta henkilörekisterilläkin, joka määrittelee GDPR tason yksityisyydensuojasta. Eli ei ole mahdollista pitää ”huligaanireksiteriä”, jolla voitaisiin estää näiden pääsy ottelutapahtumiin joka paikkakunnalla. Tälläisiä on käytössä Euroopassa useampiakin ja näiden perustella asetetaan jopa matkustuskieltoja.

"Porttikielto" taas on täysin laillista antaa järjestyksenvalvonnan toimesta. Se ettei se saa kirjata sitä reksiteriin on eriasia. Mutta omassa päässään se järkkäri saa muistaa aiemmin ongelmia aiheuttaneet ja kieltää näiltä pääsyn tapahtumaan. Täysin laillista.

Ja siis ne järkkärit on siä töissä (työelämää), ne fanikaman myyjät, kaljanmyyjät, yleisöhaastattelijat jne ovat myös töissä siälä sen joukkueen henkilökunnan lisäksi, eli kyllä työelämälainsäädäntö koskee hyvin voimakkaasti Ilvestä ja Stadion Oy:tä ja näiden on siis taattavat työntekijöilleen turvallinen työympäristö ja kaikki muu, mikä siihen työelämälainsäädäntöön kuuluu.

Yleisötapahtuma on tapahtuma, jolla on järjestäjä. Järjestäjän vastuut on myös määritetty laissa ja erityisesti se velvollisuus taata yleisön turvallisuus on iso asia ja siihen linkittyy vaade noudattaa viranomaisten antamia käskyjä ja vaateita. Niistä ei voi luistaa... että tervetuloa vain tapahtuma järjestämisen mielenkiintoiseen maailmaan.
 
Vaikka Niillojen toimintaa kovasti arvostan, kuten ilmiselvä valtaosa tällä palstalla, ei muutamaa asiaa voi Niilojen osalta ohittaa.

Liian monta kertaa on menty rajojen yli ja omaa toimintaa ei ole haluttu muuttaa ja ottaa virheistä opiksi.Tähän tilanteeseen ajautuminen on ollut nähtävissä pitkään ja on tarvittu vain se kuuluisa viimeinen pisara, joka sekin on ollut jo aikaisemminkin tarjolla. Syyttömyyttä ja muiden tahojen ymmärtämättömyyttä on luonnollisesti taas julistettu.

Lukion aloittaneen nuorukaisen itsevarmuudella esitetään puolustavia näkemyksiä alkaen kulttuurista, Serbiasta, epäreilusta turvatarkastuksesta päätyen horinaan poliitikoista terrorisoimassa kulttuuria. Myös Yle ja poliisi mainittu. Erittäin kauniisti ilmaistuna; Nämä ajatukset painavat K-marketin hedelmävaa'an mukaan vähän ja aiheuttavat lukijassaan lähinnä hilpeyttä. Onhan sekin jotain.

Joudutte Niilot miettimään onko teidän identiteetti olla Niilon pojat ja toimia seuran ja joukkueen tukena vai Savupojat, tehden itsestänne ja kuvitelluista oikeuksistanne seuran edelle menevän olemassaolonne tarkoituksen. Virheitä sattuu kaikille, mutta olisi niistä hyvä myös ottaa opiksi. Hämmästyttävästi olette löytäneet vastustajaksenne seuran, joka pyrkii luovimaan siinä ahtaahkossa tilassa, jonka viranomaiset tässä asiassa antavat. Kaikki ovat vapaita tekemään päätöksiä omasta puolestaan. Kuoppaa ei kuitenkaan kannattaisi kaivaa itselleen liian syväksi, eikä ainakaan jäädä savupoikien panttivangiksi ja samalla rakentaa muille isoa kynnystä tulla toimintaan mukaan.

Myötämielisiä ajatuksia kehitellen, järjen ja Niilon poikien paluuta toivoen.
 
Eikös säännöistä piittaamattomuus ole virhe?
Ei maailma, onneks, ihan noin selkeästi toimi.

Mantan lakituksen historiasta:

"Patsaiden lakitukset ovat olennainen osa ylioppilaiden vappuperinteitä kautta Suomen. Helsingissä Havis Amanda, tutummin Manta, on saanut valkolakin kutreilleen jo sadan vuoden ajan. Manta lakitettiin tiettävästi jo ensimmäisenä vappunaan vuonna 1909. Perinne on jatkunut ainakin vuodesta 1921, joskin aluksi luvatta. Vasta 1951 lakitukseen saatiin virallinen lupa, kun viranomaiset antoivat asiassa kansalaisille periksi."

Onneks monta vuosikertaa ylioppilaita jaksoi laittaa itsensä likoon, jotta vihdoin saatiin hyväksyntä. Yleisöhän tykkäs siitä alusta asti, koska se kuulu ja kuuluu edelleen asiaan.

Samalla tavalla kuin soihdut kuuluu jalkapallokatsomoon.
 
Ei mitään kiekko-Ilvestä vastaan, mutta alkaa jo vähän muistella lämmöllä niitä aikoja, kun Veikkausliiga ja futis-Ilves olivat enemmän underground-juttu. Silloin mukana ei ollut kaikkia näitä kendojanareita poseeraamassa ja esittämässä niin hyviä ihmisiä.
En huomannut kenenkään täällä olleen pahastunut TPS-pelin pyroista, mutta pitihän siitä pahoittaa mielensä, kun muutenkin aivan pihalla oleva seurajohto nosti asian häräksi.

Yököttää ajatus siitä, että osa väestä täällä on ihan suosiolla hyväksymässä sen, että seurajohto rankaisee kannattajia tilaisuuden tullen, vain siksi, että kenkäkauppiaan egoa koeteltiin kotipelissä Oulua vastaan. Ajan tasalla oleva toimari ei olisi aloittanut moista riitaa kannattajien kanssa – varsinkaan, kun seura on katastrofaalisessa kriisissä eivätkä kannattajat kuitenkaan hölmöilleet millään raketeilla tai bängereillä.
 
Yököttää ajatus siitä, että osa väestä täällä on ihan suosiolla hyväksymässä sen, että seurajohto rankaisee kannattajia tilaisuuden tullen, vain siksi, että kenkäkauppiaan egoa koeteltiin kotipelissä Oulua vastaan.
Naurattaa kyllä tälläinen uhriutuminen jossa ei nähdä seuran kannalta kokonaiskuvaa jonka kanssa pitäisi jotenkin taiteilla jotta kannattajat ja viranomaiset olisivat edes auttavasti tyytyväisiä. Mielummin sitten keksitään tälläisiä kallujen salaliittoteorioita ja ilmeisesti ihan tosissaan uskotaan vielä niihin. Helppo kaataa kaikki yhden henkilön niskaan johon on samassa porukassa muutenkin suhtauduttu alusta asti todella nihkeästi.
 
Eikös säännöistä piittaamattomuus ole virhe?
Mee ny vattalles jo. :D

Ne jotka näitä rangaistuisia antavat eivät edes itse tiedä mihinkä rangaistava on syyllistynyt eikä rangaistavan nimeä eikös se ole virhe?

Niilon pojat protestoivat kohtuuttomia rangaistuksia. Kohtuuttomat rangaistukset ovat nämä porttikiellot jos et vieläkään ole tätä ottanut ymmärykseesi.
 
No jaa, ei omasta mielestä porttikielto ole kohtuuton, sen kesto sen sijaan on ylimitoitettu.

Mutta toki tuon näki kilometrien päähän että sellainen vielä tulee.
 
Jahas ja taas tätä paremmat fanit vääntöä. Täällä on kuulkaas aika paljon kannattajia jotka ovat jo 80-luvun alussa Ilveksen fudismatseja käyneet katselemassa.
Hyvin ohitettu viestin sisältö. Käyn silloin tällöin itsekin kiekkopeleissä, joten olen itsekin kendojanari. Pointti on nyt vain siinä, että eräillä on kivenkova pakko pakottaa tuota kiekon lajikulttuuria, missä kannattajat eivät saa olla yhtään mitään mieltä, ja ryhmät kuten Osasto 41 nähdään velvollisina olemaan paikalla omaksi viihteeksi.

Hyvin samanlainen vouhotus oli täällä foorumilla aikoinaan kiekon puolella, kun Osasto jäi pois peleistä, koska aivan väärälle henkilölle annettiin porttikielto. Nyt tämä poseeraamisen kulttuuri on levinnyt myös futiksen puolelle.

Naurattaa kyllä tälläinen uhriutuminen jossa ei nähdä seuran kannalta kokonaiskuvaa jonka kanssa pitäisi jotenkin taiteilla jotta kannattajat ja viranomaiset olisivat edes auttavasti tyytyväisiä. Mielummin sitten keksitään tälläisiä kallujen salaliittoteorioita ja ilmeisesti ihan tosissaan uskotaan vielä niihin. Helppo kaataa kaikki yhden henkilön niskaan johon on samassa porukassa muutenkin suhtauduttu alusta asti todella nihkeästi.
Sama pikkumainen toimari ihan faktana vei pelaajilta pois sen ilon, että he olisivat saaneet juhlia kannattajien kanssa. Toki jos näet asian noin sinisilmäisesti, niin pidä vain se ajatus päässäsi. Kentälläkin menee niin vahvasti, että pakkohan hänen on olla kyvykäs mies!
 
Ilmesesti jonkulle voi olla uus asia että on lakeja jotka on yksiselitteisesti perseestä.

Ei olisi tätä maatakaan jossei lakeja olisi noudatettu....
 
Sama pikkumainen toimari ihan faktana vei pelaajilta pois sen ilon, että he olisivat saaneet juhlia kannattajien kanssa. Toki jos näet asian noin sinisilmäisesti, niin pidä vain se ajatus päässäsi. Kentälläkin menee niin vahvasti, että pakkohan hänen on olla kyvykäs mies!
Tiedän kyllä ja suoraselkäisesti lopulta itse myönsi asian ja asteli kannattajien eteen. Virheen sattuessa tuo oli suoraselkäisin tapa toimia, eikö?

Eihän se tarkoita että yhden virheen vuoksi kaikki hänen tekemisensä ennen ja jälkeen tämän selkkauksen ovat pelkkää paskaa. Kentällä meni aikas mukavasti ennen tätä kautta.
 
Mää ymmärrä enää mitään. Osaisiko joku vääntää tyhmälle rautalangasta, että jos tapahtuman järjestäjä ei tiedä henkilön/henkilöiden nim(e/i)ä, jolle antaa "porttikiellon", niin miten se porttikielto on tiedoksi annettu? Siinä kahakassa osoiteltu sormella että sää ja sää ette tuu enää ja tää järkkäri x kyllä muistaa naamat vai öö häh.
 
Mun tietääkseni jostain kuvasta osotellu et tällä ja tällä tyypillä on tän ja tän mittanen kielto.
 
Ai, kuten edellisessä viestissäni mainitsin porttikieltojen saaneiden henkilöiden nimiä ei edes tiedetä niin sekö ei ole kohtuutonta?
Ei ole, kohtuuton on vain niiden kesto(mitä näistä keskusteluista ymmärtänyt ettei ole ihan paria peliä).

Kuten sanoin, kyllä tämän tilanteen näki tulevan jo kilometrien päästä varsinkin tuon hupilupikeissin jälkeen.
 
Mun tietääkseni jostain kuvasta osotellu et tällä ja tällä tyypillä on tän ja tän mittanen kielto.

Kiinnostaa kyllä faktat tämän(kin) keissin ympärillä, koska pelkästään tätäkin palstaa selaamalla mutua riittää.

Niilojen tiedotteessa mainittiin kuitenkin "seurajohdon ja poliisin määräämät [...] porttikiellot" ja niin vähän kuin sikoihin luotankaan, vaikea uskoa, että ainakaan poliisi osoittelisi kuvista tyyppejä ja vetelisi hatustaan jotain (laittomia) porttikieltoja.

Tämä nykytilanne ei palvele ketään. Seurajohdon pitää varmasti tunnistaa - ja tunnustaa - paremmin kannattajajärjestön merkitys ottelutunnelman luomisessa ja yleisen yhteisöllisyyden rakentamisessa, mutta samalla toisen osapuolen pitää myös ymmärtää se ympäristö, missä seura toimii. Ei sieltä voida tulla vaikka mediaan komppailemaan jotain pyroja, vaikka esimerkiksi seuralla töissä olevat ex-pelaajat niitä yksityishenkilöinä fiilistelisivät.

Toivottavasti tilanne ratkeaa ennen eurokotipeliä ja jatkossa kumpikin kiistan osapuoli (siis "toimisto" ja Niilot) kykenevät sekä parempaan itsereflektointiin että kunnioittamaan myös sitä toista osapuolta, koska molemmat ovat kuitenkin oikeasti samalla eli Ilveksen puolella.
 
Niilojen tiedotteessa mainittiin kuitenkin "seurajohdon ja poliisin määräämät [...] porttikiellot" ja niin vähän kuin sikoihin luotankaan, vaikea uskoa, että ainakaan poliisi osoittelisi kuvista tyyppejä ja vetelisi hatustaan jotain (laittomia) porttikieltoja.
Kyllä ne on kai ihan seurajohdon määrämät ne porttikiellot.
 
Takaisin
Ylös