Tuukka Rask

Olet oikeassa, eivät kuulu nämä asiat jääkiekkoon tai urheiluun yleensäkään.

Mutta silti se kuuluu, mikä on säälittävää ja ennen kaikkea typerää. Ja nuo nyt ovat vielä aika tuoreita tapauksia, pl. Camilo Miettisen ja Akim Aliun kokemukset. Liittyy BLM-liikkeeseen siten, että rasismi on urheilussa yhtä lailla juurtunut, kuin se on Yhdysvalloissa poliisien toiminnassa. Kyse ei ole vain muutamasta mätämunasta, niinkuin yllä väitettiin. Väite on yhtä lapsellinen, kuin "Politiikka ei kuulu urheiluun".

Ajatuksena kiva ja sopivan yksinkertainen, mutta politiikka on kuulunut aina urheiluun. Antiikin ajoista nykypäivään asti. Totta se on, että eihän politiikka urheiluun kuuluisi, mutta se ei ole mahdollista.

Urheilijoita kuunnellaan, kunnioitetaan ja seurataan. Ei pelkästään tavan ihmiset, vaan myös korkeassa asemassa olevat ihmiset, politiikot myös. Harva urheilija on niin tyhmä etteikö sitä ymmärtäisi. Eikä Tuukka Rask tuohon harvalukuiseen joukkoon kuulu, onneksi. Mikäli Rask olisi lippistä pitänyt viime vuonna tai ensi vuonna, toivoen että jotain järkevää Jenkkilässä on siihen mennessä tapahtunut, tuskin sitä olisi kukaan sen kummemmin noteerannut. Tällä hetkellä aika vaan ei ollut kovin sopiva.

Oheen vaikka vielä Ilveksen Instagram-päivitys kesäkuun alusta:

"Kyse ei ole vain muutamasta mätämunasta, niinkuin yllä väitettiin. Väite on yhtä lapsellinen, kuin "Politiikka ei kuulu urheiluun"."

No jos nyt ajatellaan kuinka paljon amerikassa poliiseja on niin väitän että suhteessa kyse on nimenomaan muutamasta mätämunasta ja se että väittää toisin vasta lapsellista onkin. Tottakai siellä poliiseilla varmasti ennakkoluuloja on mustia kohtaan mutta ihan syystäkin. Se kun on helppo täältä lintukodosta pahoittaa mielensä kaikesta jenkkien poliisien tekemisistä vaikka ei ole minkäänlaista omakohtaista kokemusta siitä mitä poliisit tuolla joutuvat JOKA PÄIVÄ työssään kokemaan ja siinä sivussa henkensä riskeeraamaan.
 
Eikö tuo ole rasistista profilointia, jonka tarkoitus on aiheuttaa epäjärjestystä?
Eriarvoisuudesta kärsivät toki monet muutkin kuin afroamerikkalaiset ja tilastoja voidaan muodostaa monella eri muuttujalla. Mutta afroamerikkalaisten kohtaama rasismi ja eriarvoisuus juontavat pääosin juuri heidän ihonväristään. Näin ei ole esimerkiksi syrjäytyneiden valkoihoisten amerikkalaisten kohdalla.

Rakenteellinen rasismi on aina ollut läsnä NHL:ssä ja laji edustaa yhä korostetusti valkoista hegemoniaa. Siinä lienee syy siihen, miksi liigan kannanotot ovat olleet perin mitäänsanomattomia verrattuna esim. NBA:han: jääkiekko pelkää menettävänsä katsojia asettumalla liian voimakkaasti BLM-kannalle.

Sen verran paljon kohua tuo case Rask kuitenkin on herättänyt etenkin Marchandin twiitin jälkeen, että en ylläty, jos Bruinsin toimistolla sorvataan jonkinlainen julkilausuma, jonka Rask sitten twiittaa ulos omana meriselityksenään.
 
Rakennusten tuhoaminen on tietysti ikävää mutta tässä on kyse prioriteeteistä. Jos poliittiset mahdollisuudet ratkaista ongelma ovat lopussa painetta täytyy antaa muilla tavoin. Kun ongelmana on vuosisatoja kestänyt rasismi josta lähes puolet kansasta pyrkii pitämään kynsin ja hampain kiinni, ei Targetit ja Walmartit paljon paina vaakakupissa.

Eri mieltä olevien hakkaamiseen syyllistyy tällä hetkellä lähinnä poliisi sekä poliisia tukevat ihmiset.

Ei mene jakeluun se, että toisen omaisuuden tuhoaminen on oikeutettua yhtään minkään tekosyyn lomalla. Toivottavasti kyseinen ajatusmalli ei leviä ikinä minnekään. Vai onko tämä Anderssonin lanseeraamaa "parempaa väkivaltaa".
 
En ota mihinkään muuhun kantaa tässä kuin siihen, että omaisuuden tuhoaminen on kyllä sitä parempaa väkivaltaa kuin toisten tappaminen
 
En ota mihinkään muuhun kantaa tässä kuin siihen, että omaisuuden tuhoaminen on kyllä sitä parempaa väkivaltaa kuin toisten tappaminen

Miten olisi jos ei tehtäisi kumpaakaan. Itseltä nousee hattu niitä kohtaan, jotka tekevät töitä hallinnon saralla asioiden edistämiseksi. Kaupan tai ravintolan tuhoaminen ei asiaa edistä. Päinvastoin se syvä kuilu osapuolten välillä vain syvenee.
 
Sehän on toki parempi ettei kumpaakaan tehtäisi, mutta jos joutuisi vertaamaan niin...
 
Tuohan ei pidä paikkaansa alkuunkaan.Valkoihoisia on hakattu ja jopa tapettu mutta eihän mediat täällä uutisoi siitä.
Myös valkoihoisia on kuollut ja loukkaantunut. Nämä George Floyd -protestit eroavat aiemmasta kansalaisoikeusliikkeestä ja ns. rotumellakoista (hölmö termi, koska ihmisrotuja ei ole) siinä, että mielenosoituksissa on ollut mukana paljon valkoihoisia. Suurin osa osoittamassa mieltään, osa vastustamassa mielenosoituksia ja sen lisäksi on kuollut sivullisia. Noin 30 kuolleesta 25 on ammuttu. Lainvalvojia on ilmeisesti surmattu kaksi, molemmat valkoihoisen äärioikeistolaisen toimesta.

Kuten jo aiemmin mainitsin kertoessani amerikkalaisten suhteesta poliisiin, asiat eivät enää ole niin yksinkertaisia kuin ne joskus saattoivat olla ja jollaisina ne usein yhä yritetään esittää: että vastakkain ovat afroamerikkalaiset ja valkoiset, republikaanit ja demokraatit, rikkaat ja köyhät, pohjoinen ja etelä ... Esimerkiksi siitä iläluokasta, joka tänä vuonna pääsee ensimmäistä kertaa äänestämään, enää puolet on valkoihoisia.
 
väitän että suhteessa kyse on nimenomaan muutamasta mätämunasta ja se että väittää toisin vasta lapsellista onkin.
Olet oikeassa, sait käännettyä pääni.

Tässä muuten pari hauskaa videota, aiheeseen ehkä jotenkin liittyen

Tekevät vain pirun hyvää, pirun hyvää poliisin työtä, ilman ennakkoluuloja tai muuta.

Se kun on helppo täältä lintukodosta pahoittaa mielensä kaikesta jenkkien poliisien tekemisistä vaikka ei ole minkäänlaista omakohtaista kokemusta siitä mitä poliisit tuolla joutuvat JOKA PÄIVÄ työssään kokemaan ja siinä sivussa henkensä riskeeraamaan.
Olet aivan oikeassa taas. Täältä on erittäin hyvä huudella, ja ennen kaikkea turvallista. Suomessa esimerkiksi ei tarvitse pelätä nukkuessaan omaan sänkyyn kuolemista, poliisin toimesta. Tai poliisin ajamista väkijoukkoon, vaarallisesti.

Suomessa myös poliisien on turvallisempi työskennellä ei pelkästään sen takia, että aselakimme eivät ole niin löyhiä ja typeriä, kuten Yhdysvalloissa, vaan myös sen takia, että Suomessa poliiseja koulutetaan, kuinka toimia voimankäyttötilanteissa, ja pistoolia käytetään vasta aivan viimeisenä vaihtoehtona. Ja sitäkin osataan käsitellä oikein. Näistäkin faktoista huolimatta poliisi myös Suomessa riskeeraa henkensä joka päivä ollessaan työvuorossa.
 
Voisiko täällä porukka palata Raskiin? Helvetin ärsyttävää kokoajan nähdä että kommentteja on tullut mutta eivät liity Raskiin.
 
Olet oikeassa, sait käännettyä pääni.

Tässä muuten pari hauskaa videota, aiheeseen ehkä jotenkin liittyen

Tekevät vain pirun hyvää, pirun hyvää poliisin työtä, ilman ennakkoluuloja tai muuta.

Olet aivan oikeassa taas. Täältä on erittäin hyvä huudella, ja ennen kaikkea turvallista. Suomessa esimerkiksi ei tarvitse pelätä nukkuessaan omaan sänkyyn kuolemista, poliisin toimesta. Tai poliisin ajamista väkijoukkoon, vaarallisesti.

Suomessa myös poliisien on turvallisempi työskennellä ei pelkästään sen takia, että aselakimme eivät ole niin löyhiä ja typeriä, kuten Yhdysvalloissa, vaan myös sen takia, että Suomessa poliiseja koulutetaan, kuinka toimia voimankäyttötilanteissa, ja pistoolia käytetään vasta aivan viimeisenä vaihtoehtona. Ja sitäkin osataan käsitellä oikein. Näistäkin faktoista huolimatta poliisi myös Suomessa riskeeraa henkensä joka päivä ollessaan työvuorossa.

Koita pärjätä vaikka vaikeaa onkin.
 
  • Love
Reactions: ipe
Mitkähän ovat Tuukan mahkut Vezinaan?
Finalistit:

Rask: 41 peliä, 26 voittoa, GAA 2,12, T% 92,9

Vasilevski:52 peliä, 35 voittoa, GAA 2,56, T% 91,7

Hellebuyck:56 peliä, 36 voittoa, 2,57, t% 92,2

edit. lähti vähän aikaisin näppäilyvirheen takia.
 
Vahva tunne on että Tuukka tulee tämän palkinnon tällä kaudella viemään. Ansaitsisi sen ainakin.
 
Ymmärtäähän ton että muutama kuukausi tossa kuplassa ilman perhettä yms. voi olla henkisesti todella rankkaa. Saattaa olla, että Tuukka ei oo loppujen lopuks ainoo joka jättää leikin kesken.

Pakko myös arvostaa Tuukan rehellisyyttä.
 
Jos Tuukka on todennut että lataus ja motivaatio ei ole lainkaan kohdillaan niin ratkaisu on oikea. Antaa niiden pelata joilla on.
 
Takaisin
Ylös