Eemeli Suomi - Uuden Ilveksen kasvot

Huh huh, olipa taas heikko paluu Suomelta joulun jälkeen. Oli piristymisen merkkejä ja hyviä/loistavia pelejä ennen taukoa, mutta sitten taas floppi.
YVllä ja 5vs5 jää vaan hautomaan ja puskemaan.

Tärkeitä pisteitä otettiin, mutta suotavaa olisi että oli kinkut pohkeissa vaan tässä yksittäisessä pelissä. Ei voi olla että puoli kautta pelattu ja kapulla kolme hyvää peliä.
 
Kapu vaeltelee niin yössä kuin vain voi olla. Penkitys olisi kohdallaan, ihan kuten Sebökin kohdallakin.

Yhtään peliä edistävää ratkaisua ei olla nähty hetkeen. Voi voi. Ilves tarttis kunnossa olevan Kapun.
 
Ei saa arvostella, soo soo! On tässä tullut huomattua foorumilla, että yksi on arvostelun ulkopuolella.
Suomi on (pitäisi olla meidän) paras pelaajamme, nyt ei mahdu edes sisäiseen top10 pelaajiin tällä kaudella. Joku voi värilaseilla vanhasta muistista kertoa tärkeydestä, mutta edelleen kauden isoin floppi ollut.
Voi myös huudella porkkanamaata yms, mutta toivoisin ylikaiken Suomen onnistumisia, mutta kun ei lähde niin ei. Missä on ollut tällä kaudella hyvä?

On myös melko ärsyttävää seurata muiden pelaajien roastaamista ja samalla Suomen päätä silitellään tai ollaan vaan hyshys. Kukaan ei vaadi täällä kaverilta mitään.

Koska tulee? Nauruhymiöt tulee arvostelun johdosta se on saletti, mutta koska se Suomi tulee tai kuinka kauan enemmän on ok antaa aikaa kuin kenellekään muulle?

Edellä tällä kaudella isossa kuvassa:
Langhammer
Zerenko
Lööf
Parikka
Lancaster
Johansson
Baptiste
Mäntykivi
Konnallakin ollut silti kultapotta lähes koko kauden vaikka onkin kuulemma ihan paska

Okei ehkä Suomi nouseekin kuin nouseekin sijalle 10.

Ens pelissä taas mahku kääntää kelkka, tapahtuuko?
 
Jotenkin Suomi vaikuttaa tällä kaudelta todella köykäiseltä, ei ole vääntövoimaa, eikä ees tuttua taistelutahtoa! Kaveri on vähän varjo itestään, kyllähän se tuolla pyörii, mutta ei kyllä enää mahdu meiän top6 hyökkääjiinkään.

Ainakaan noilla esityksillä ulkomaat EI kutsu, joten täällä tulee pelaan vielä ens kaudella, jos jotain positiivista haetaan..
 
Huomattu on myös, että Suomi on ylläolevan nimimerkin mielestä ainoa pelaaja kuka alisuorittaa.

Muiden alisuorittajien alisuorittaminen on siedettävää ja pudotus tasossa tai merkitys joukkueelle ei ole läheskään saman tasoista. Ei ole ainoa, mutta on merkittävin.

Positiivista on että Kapu luotsaa joukkuetta joka keikkuu sarjakärjessä, joten ei tää nyt silti uponnut ole koko laiva tai kapu! Voi olla merkittävässä roolissa arkipäiväisessä tekemisessä ja auttaa muita tulemaan/olemaan osa joukkuetta.

Ja keväällä saa kaiken anteeksi jos siellä lentää. Peace:)
 
Jotenkin Suomi vaikuttaa tällä kaudelta todella köykäiseltä, ei ole vääntövoimaa, eikä ees tuttua taistelutahtoa! Kaveri on vähän varjo itestään, kyllähän se tuolla pyörii, mutta ei kyllä enää mahdu meiän top6 hyökkääjiinkään.

Ainakaan noilla esityksillä ulkomaat EI kutsu, joten täällä tulee pelaan vielä ens kaudella, jos jotain positiivista haetaan..

Jep samaa peliä siis katsottu :cool: tosin jos ajatukset jo muualla, jotenki semmoinen ollut tatsi. Jos ei puhuttaisiin Ilveksen kasvastista/kapteenista, niin 4 kenttä tai popparit tällä hetkellä muuten. Muuten tuskin sopimusta tarjottaisiin, jos ei ois aikasempien kausien pisteet.
 
Taas on ristiinnaulitseminen käynnissä. Ennen joulutaukoa hyvät matsit kapulta, niin Kärppiä, kuin Saipaakin vastaan.

Hävisikö Ilves kapteenin panokseen Lukko matsin? No ei hävinnyt. Mikä on palstaveljien ongelma? Se, että Suomi ei keikukkaan pistepörssin kärkisijoilla ja lado illasta toiseen tehoja?

Rauhoittukaa nyt.
 
En tiedä mitä peliä oot katsonut, mutta omasta mielestäni, on ollut pelin "ulkopuolella" viimeiset matsit. Liikaa menee kulmiin, ja syötöt ei osu. Toivottavasti lähtisi kulkemaan.
 
En tiedä mitä peliä oot katsonut, mutta omasta mielestäni, on ollut pelin "ulkopuolella" viimeiset matsit. Liikaa menee kulmiin, ja syötöt ei osu. Toivottavasti lähtisi kulkemaan.

Mitä tarkoittaa tuo "viimeiset matsit" ennen joulutaukoa, vai sen jälkeen?
 
Taas on ristiinnaulitseminen käynnissä. Ennen joulutaukoa hyvät matsit kapulta, niin Kärppiä, kuin Saipaakin vastaan.

Hävisikö Ilves kapteenin panokseen Lukko matsin? No ei hävinnyt. Mikä on palstaveljien ongelma? Se, että Suomi ei keikukkaan pistepörssin kärkisijoilla ja lado illasta toiseen tehoja?

Rauhoittukaa nyt.
Kyllähän Suomi nimenomaan on saanut todella rauhassa olla kritiikin suhteen, jos mietitään sitä missä roolissa joukkueessa on. Pelasi tosiaan ihan hyvät matsit Kärppiä ja Saipaa vastaan, ei mitään säkenöiviä, ja ihan surkeat Tpsää ja Lukkoa vastaan.

Eihän joukkue tosiaan Suomen peliin hävinnyt, aika paljon täytyy tapahtua, että laitahyökkääjän peli vaikuttaisi niin negatiivisesti lopputulokseen. Ei Ilves silti mitään Suomelta tässä(kään) matsissa saanut, tai no -2 siellä taisi olla taulussa.

En tiedä onko ensinnäkään mitään kyseenalaistettavaa siinä, että täällä annetaan kritiikkiä meidän isoimmalle tähdelle, joka ei millään muotoa suorita kärkipelaajan tavoin. On muuten ihan todella paljon kritiikkiä saaneen Sebokin kanssa pörsseissä tasoissa.

Kyllähän se, että kärkipelaajan rooliin hankittu pelaaja ei suorita kärkipelaajan tavoin on heikkoa suorittamista.
 
Kyllähän Suomi nimenomaan on saanut todella rauhassa olla kritiikin suhteen, jos mietitään sitä missä roolissa joukkueessa on.

Mitä nyt tuntuu kuraa saavan niskaan aina sitä mukaa kun Ilves häviää.

En tiedä onko ensinnäkään mitään kyseenalaistettavaa siinä, että täällä annetaan kritiikkiä meidän isoimmalle tähdelle, joka ei millään muotoa suorita kärkipelaajan tavoin.

Mitä sinä odotat Suomelta? Mainitsin nuo Kärpät ja Saipa matsit, jotka olivat minun kirjoissa hyvää tekemistä. Sinua ne ei vakuuttaneet....

Mitä Suomen tarvitsisi mielestäsi tehdä, että se vakuuttaisi sinut ja olisi palkan arvoinen?
 
Mitä nyt tuntuu kuraa saavan niskaan aina sitä mukaa kun Ilves häviää.

Mitä sinä odotat Suomelta? Mainitsin nuo Kärpät ja Saipa matsit, jotka olivat minun kirjoissa hyvää tekemistä. Sinua ne ei vakuuttaneet....

Mitä Suomen tarvitsisi mielestäsi tehdä, että se vakuuttaisi sinut ja olisi palkan arvoinen?
Onhan Suomi myös osaltaan ihan itse aiheuttamassa tätä kuraa niskaansa.
Sanoin, että Kärppiä ja Saipaa vastaan Suomi pelasi ihan hyvät pelit, eivät nuo silti esityksenä myöskään mitään erityistä dominanssia olleet. Otantakoko on kuitenkin jo suht iso, ja kyllähän siellä on noiden ihan hyvien pelien vastapainoksi myös paljon todella huonoja, kuten nyt nämä kaksi viimeistä.

Suomi on Ilveksessä ainakin oman käsitykseni mukaan kärkipelaaja, joten odotuksena on, että tekee tulosta. Luo tilanteita, ja viimeistelee. Tämän lisäksi kapteeninan näyttää eteen esimerkkiä ja pelaa fyysisesti jämäkästi.

Kyllä nämä joukkueiden kärkipelaajat ovat yleensä vaarallisia pelistä toiseen, luovat paikkoja joko itselleen, tai muille. Eniten huolestuttaa se, että Suomi ei ihan oikeasti juurikaan luo paikkoja. Ei itselleen eikä muille. Ylivoimalla rooli on vaihtunut, mutta ei Suomi sielläkään ole juurikaan maaliodottamaa saanut aikaiseksi, ei läheskään samalla tavalla kuin viime kaudella. Silloin voitiin sentään tuskailla kun ei se Mese osu kiekkoon tjsp.

Mäntykivi on hyvä vertailukohta, jäi tänään kiikareille, eikä ollut erityisen hyvä, mutta loi siitä huolimatta Saarelalle, sekä Ikoselle huippupaikat. Oli myös itse muutaman kerran puolittaisessa paikassa. Suomelta ei nähty kahdessa viimeisessä pelissä kumpaakaan, eikä koko kaudenkaan otannalla ”peli” tunnu olevan Suomelle ”velkaa” tehopisteitä.

Häiritsee myös tuo omassa päässä mitäänsanomattomana hiihtely, kyllä siellä ovat Suomen hyvät suoritkukset myös hyvin vähissä.

Kyllähän Suomi on tällä hetkellä oletettavasti hyvin kaukana palkkansa arvosta. Pistepörssissä sijalla 60~ ja ihan kokonaisvaltaisuudesta lähtien melkoisen keskinkertainen. Ihan hyvä, mutta ei millään muotoa eroa tekevä yksilö.

Ihmettelen niitä jotka ovat tyytyväisiä Suomen otteisiin, en usko myöskään miehen itse olevan.
 
Otantakoko on kuitenkin jo suht iso, ja kyllähän siellä on noiden ihan hyvien pelien vastapainoksi myös paljon todella huonoja, kuten nyt nämä kaksi viimeistä.

Miten nämä kaksi viimeisintä on todella huonoja esityksiä? Tekikö se jotain ratkaisevia kämmejä?

Eniten huolestuttaa se, että Suomi ei ihan oikeasti juurikaan luo paikkoja

Tämä on mielestäni aivan täyttä kuraa. Saipa matsissakin hieno riisto maalintakana ja syöttö maalilla seisovalle Mäntykivelle. Maali.

Mutta meillä on selvästi eri näkemys siitä miten ja mikä olisi hyväksyttävää suorittamista joukkueen kipparilta.
 
Miten nämä kaksi viimeisintä on todella huonoja esityksiä? Tekikö se jotain ratkaisevia kämmejä?

Tämä on mielestäni aivan täyttä kuraa. Saipa matsissakin hieno riisto maalintakana ja syöttö maalilla seisovalle Mäntykivelle. Maali.

Mutta meillä on selvästi eri näkemys siitä miten ja mikä olisi hyväksyttävää suorittamista joukkueen kipparilta.
Mitä sää äijä nyt höpiset?

Suomi ollu ihan ulapalla viimeiset 2 peliä, sitä ennen oli 2 hyvää peliä, jota edelsi monta huonompaa.

Eikö omalle kasvatille ja kapteenille saa antaa kritiikkiä ihan surkeasta pelaamisesta? Itseäkin vituttaa toi omissa hiihtely. Tällä hetkellä Suomi ei tee mitään voittavia ratkaisuja.

Silti on vain yksi Kapteeni. Meillä on helvetin hieno semmoinen. Kyllä sitäkin varmaan voi kritisoida silti..
 
Mitä sää äijä nyt höpiset?

Suomi ollu ihan ulapalla viimeiset 2 peliä, sitä ennen oli 2 hyvää peliä, jota edelsi monta huonompaa.

Kerroppas nyt sinäkin, että miten se on ollut aivan ulapalla, miten tämä on näkynyt?

Eikö omalle kasvatille ja kapteenille saa antaa kritiikkiä ihan surkeasta pelaamisesta? Itseäkin vituttaa toi omissa hiihtely. Tällä hetkellä Suomi ei tee mitään voittavia ratkaisuja.

Mitä tarkoittaa tämä ihan surkea pelaaminen?
 
Taas on ristiinnaulitseminen käynnissä. Ennen joulutaukoa hyvät matsit kapulta, niin Kärppiä, kuin Saipaakin vastaan.

Hävisikö Ilves kapteenin panokseen Lukko matsin? No ei hävinnyt. Mikä on palstaveljien ongelma? Se, että Suomi ei keikukkaan pistepörssin kärkisijoilla ja lado illasta toiseen tehoja?

Rauhoittukaa nyt.
No enpä täällä nyt mitään ristiinnaulitsemista ole kyllä havainnut. Kyllä kai sitä saa kapteenillekkin kritiikkiä antaa jos sille aihetta on?

Kyllähän se tosiasia on että kaukana on Eemeli vaikka viime kauden tekemisestä. Nyt ottaa tyhmiä jäähyjä, tehotilasto on pakkasella eikä pisteitäkään tahdo syntyä ja kyllä, ainakin itse niitä Eemeliltä odotan, varsinkin kun on kahdella edellisellä kaudella painanut 57 ja 47 pojoa. Tehotilastossakin on ollut noilla kausilla reilusti plussalla.

Pääkopasta on nyt kapulla kiinni tuo homma ja ehkä valmennuksen tarvisi ketjuja muokata takaisin siihen että Eemeli Konnan kanssa lyötäisiin yhteen koska jos alisuorittaa Eemeli niin vielä pahemmin sen tekee Kontiola. Lähtökohtaisesti nämä kaksi ovat kuitenkin ne kaksi meidän liideriä ja pelaajia joilta sitä tulosta eniten odotetaan, ihan jo palkankin puolesta. Mutta uskon kyllä että molemmat petraavat vielä ja palaavat tasolleen.
 
Miten nämä kaksi viimeisintä on todella huonoja esityksiä? Tekikö se jotain ratkaisevia kämmejä?

Tämä on mielestäni aivan täyttä kuraa. Saipa matsissakin hieno riisto maalintakana ja syöttö maalilla seisovalle Mäntykivelle. Maali.

Mutta meillä on selvästi eri näkemys siitä miten ja mikä olisi hyväksyttävää suorittamista joukkueen kipparilta.
No onhan nuo kaksi viimeistä todella huonoja esityksiä, jos joukkueen kärkipelaaja ei luo yhtään maalipaikkaa, ja on sen lisäksi miinuksilla omassa päässä. Molemmissa peleissä Suomi on ollut yksi Ilveksen huonoimmista hyökkääjistä.

Yritin juuri avata, että noita Saipa pelin kaltaisia suorituksia tulee todella vähän. Esimerkiksi kahdessa viime pelissä ei ollenkaan. Yksi onnistunut syöttö ei vielä nosta peliä erityisen hyväksi.

Meillä on tosiaan hyvin erilainen käsitys mitä Suomen otteista saa sanoa. Hyväksyttävä on erikoinen sana, kyllähän tämä ihan hyväksyttävää on, mutta ei se silti tarkoita, että Suomi pelaisi odotuksien mukaan.
 
Takaisin
Ylös