Euroopan sarjat ja eurokilpailut

Onko muilla jotain toista suosikkimaajoukkuetta läheisten tai vähän kaukaisempien sukujuurien vuoksi sieltä maasta. Itsellä on Kreikka sellainen ja olisikin kaikista toiseksi hienoin asia jos pääsisivät arvokisoihin pienen tauon jälkeen.

Vastailkaa toki jos haluatte ja koette ettei tämä paljasta liikaa yksityiskohtia henkilökohtaisesta elämästä. :)
Itellä kaikkien suosikki Kazakstan :D
 
Ei löydy sukujuuria mihinkään toiseen maahan, mutta MM-kisat 1998, Ronaldo ja ennen kaikkea Zidane jätti niin lähtemättömän vaikutuksen, että rakastuin jalkapalloon sillon 10 vuotiaana.

Joten sanotaan nyt vaikka, että Ranskan ja Brasilian otteita on aina kiva seurata vaikka en kumpaakaan tietenkään "kannata"
Itsellä on toi ”suosikki” vaihtunut vähän väliä useimmiten pelaajan mukaan. 2010 kisoissa oli Saksa. Siihen aikoihin tykkäsin muunmuassa Gomezista, Özilistä ja Mullerista, en ole varma pelasiko edes kaikki vielä tuolloin. EM-2016 suosikki oli Islanti. Pohjoismaita yleensä sympatisoin jalkapallossa mutta silmään pisti erityisesti maagisten rajaheittojen heittäjä Aron Gunnarson ja fanien viikinkihuuto katsomossa. Silloin kun Mbappe tuli kuvioihin niin vaihtui Ranskaan. Myöhemmin olen myös alkanut tykkäämään Italiasta mutta sitä on vähän vaikea gloryhuntata kun ei se menesty enään. :D Mutta Kreikka on ollut kaikkien näiden edellä aina joko alitajuntaisesti tai tietoisesti. :)
 
Onko muilla jotain toista suosikkimaajoukkuetta läheisten tai vähän kaukaisempien sukujuurien vuoksi sieltä maasta. Itsellä on Kreikka sellainen ja olisikin kaikista toiseksi hienoin asia jos pääsisivät arvokisoihin pienen tauon jälkeen.

Vastailkaa toki jos haluatte ja koette ettei tämä paljasta liikaa yksityiskohtia henkilökohtaisesta elämästä. :)

Ei ole sukua, mutta symppaan Espanjaa, Brasiliaa, Argentiinaa, Hollantia. Myöskään Englannin menestys ei haittaa.

Saksaa aina inhonnut ja Ranska myös vähän sellanen.
 
Takaisin
Ylös