Onhan se valitettavaa, että ei Ilveskään seurana todennäköisesti pysty kaikkia rahallisesti auttamaan ja tukemaan tai tulemaan maksuissa vastaan, kun omat kaiken maailman kustannukset täytyy pystyä myös hoitamaan. Noin nuorista pelaajista on myös vaikea sanoa, että vaikka potentiaalia olisikin, että onko yksilöstä tulossa tulevaisuuden liiga- tai maajoukkuepelaaja. Jos siis vain se olisi sen tuen antamisen vaatimus ja mittari.
Mutta siitä huolimatta olisi toivottavaa ja suotavaa, että järjestelmät mahdollistaisi myös heikommassa asemassa olevien lasten ja nuorten mukana pysymisen. Itsessään yhteisö(t) ja yhteiskunta voisivat todennäköisesti paremmin, kun pystyttäisiin kamppailemaan monenlaisia nykyisiä ja tulevia haasteita vastaan ja seurojen tukiverkostot tarjoaisivat selkänojaa. Olivat ne sitten lapselle harrastuksen kautta arjen rutiineja, kaveriporukoita, mielekästä vapaa-ajan tekemistä, turvallisia aikuisia jne. Ei nyt toki Ilveksen tarvitse muuttua sosiaalipalveluita hyväntekeväisyytenä tekeväksi organisaatioksi, mutta empaattisena ihmisenä sitä toivoisi, että välitettäisiin enemmän ja pidettäisiin hieman parempaa huolta toisistamme silloin kun siihen on paikka ja tarvetta.
Ja kun kuitenkin harrastetoiminnan lisäksi sen kilpaurheilun hengessä pyritään löytämään niitä parhaita junioreita liigaan ja siitä eteenpäin, niin ei ole ollenkaan selvää, että ne parhaat yksilöt löytyy ja kehittyy vain niistä perheistä, joissa kotiolosuhteet ovat enemmän idylliset. Kehityskin tapahtuu eri tahdissa ja jos on jo ehtinyt pudota kyydistä pois, niin silloin on taatusti jo myöhäistä. Ja vaikka junnusta ei lopulta mitään ammattilaista tulisikaan, niin todennäköisesti Ilves-yhteisö jäisi melkolailla pysyvästi ja vahvasti mieleen, jos lapsuudesta on muistot siitä miten Ilves auttoi vaikeina aikoina. Jos miettii yhteisöä, kulttuuria, seuraan sitoutumista ja sen merkitystä läpi elämän. Ja jos/kun itellä meneekin joskus tulevaisuudessa paremmin, niin voisi olla vahva houkutus maksaa seuralle takaisin, tavalla tai toisella.