Ilveksen juniorikiekkoilu

Se mikä on tässä kaikista ikävintä niin tässä kärsii viattomat pojat perheineen. Jos reenimatkoihin menee 1h per päivä enemmän, niin se saattaa jo vaikuttaa koulunkäyntiin jne. + muun perheen yhteiseen aikaan, jos joku aina on kuskaamassa. Vanhemmille se on kuitenkin 2h per päivä, ja kulut kasvaa merkittävästi kun ajellaan eestaas. Jotkut toimivat fiksusti ja hyppäs pois kelkasta ajoissa, eikä jääneet odottamaan toteutuuko tämä.

Itselläni menee kyllä rehellisesti sanottuna asioihin joissa en jaksa empatiaa tuntea, jos Tapparan logon vapaaehtoisesti valinnut viaton poika perheineen joutuu Tapparan hölmöilyn uhriksi.
 
Luulisi Pirkkaakin kiinnostavan jossain määrin oman luomuksensa valvominen. Mikäli Tappara kiertää sääntöjä osallistumalla kahdella joukkueella sarjaan (vaikkakin toinen joukkue on näennäisesti Nokia), pitäisi ehdottomasti liitosta löytyä sen verran jämäkkyyttä ja määrätä vaikka molemmille joukkueille rangaistus. Vaikeahan tuota on näyttää toteen mutta niin kauan perseily jatkuu kun sen annetaan jatkua. Alimmalla sarjaportaalla tuskin on estettä pelata kahdella joukkueella samasta seurasta.

Keskustelu velloo aika vahvasti U16-ikäluokan ympärillä, U15 tosiaan on myös ollut paljon lähtijöitä ainakin palvelusivuston otannalla, vielähän on siirtoaikaa paljolti jäljellä. Mahtaako siellä olla samanlainen henki hoitaa asioita kerran ovi on vinhaan käynyt..
 
Luulisi Pirkkaakin kiinnostavan jossain määrin oman luomuksensa valvominen. Mikäli Tappara kiertää sääntöjä osallistumalla kahdella joukkueella sarjaan (vaikkakin toinen joukkue on näennäisesti Nokia), pitäisi ehdottomasti liitosta löytyä sen verran jämäkkyyttä ja määrätä vaikka molemmille joukkueille rangaistus.
Toinen porukka on HC Nokian hallinnon alla, joten tuskin tuolle mitään voi. Nyt kun tän sekoilun vuoksi pelaajatkin tulee olemaan hyvin pitkälti HC:n omasta juniorimyllystä, niin eipä tuossa kai mitään väärää ole. Tuo porukka vaan heikkeni huomattavasti siitä mikä oli Tapparan ajatus, että voi hyvin olla että HC:lla on kaksi porukkaa lopulta suomisarjassa :)
 
Tässähän Leppänen sen selkeästi sanoo, että sääntöjä kierretään.

Ongelma vaan on tosiaan se, että Sentteri Oy:n säännöissä sanotaan vuorojen menevän tamperelaisille seuroille priorisoituna. Tapsuliinit taas myi mallin pelaajille niin, että Sentterissä operoidaan. Ja siitä on nyt ansaitusti Ilves ja Kilpurit nostaneet metelin.
Mikähän herra tämä Leppänen oikein on miehiään kun haluaa ehdoin tahdoin kiertää sääntöjä? Kuulin, että viime kaudella sama herra keksi vaihtaa Tapparan U15AAA joukkueiden pelaajat päittäin alkusarjan kuudelle viimeiselle kierrokselle jotta kummatkin joukkueet saataisiin U15AAA jatkosarjaan mukaan. En uskonut, mutta kokoonpanoja tarkistaessa näin todellakin on, aika noloa sanoisin.
 
Tapparan "haastajassa" n.2/3 kentällisestä pelaajia tuli Tesoman AA ryhmästä. Kärki sekä haastaja oli keväällä Ilveksen vastaavien edellä, joten epäilen että mikäli syksyllä olisi ollut tasaset ryhmät kuten Ilveksellä, niin silti molemmat porukat olisi olleet tuolla kevään AAA sarjassa.
 
Mikähän herra tämä Leppänen oikein on miehiään kun haluaa ehdoin tahdoin kiertää sääntöjä? Kuulin, että viime kaudella sama herra keksi vaihtaa Tapparan U15AAA joukkueiden pelaajat päittäin alkusarjan kuudelle viimeiselle kierrokselle jotta kummatkin joukkueet saataisiin U15AAA jatkosarjaan mukaan. En uskonut, mutta kokoonpanoja tarkistaessa näin todellakin on, aika noloa sanoisin.

Noloa hommaa.

Googlettelun perusteella Leppänen näyttäisi pelanneen nuorempana Ilveksessä ja jatkoi siitä Nokialle, jossa ura päättyi alasarjoissa. Sen jälkeen on ollut juniorien valmennusta HC Nokiassa ja yhtenä vuonna valmennuspäällikkönä. 2018 siirtyi Tapparan D-junnuihin valmennushommiin.

Eihän Leppänen kuitenkaan Sentterin asioista ole ollut päättämässä. TJ Mattila ja hallituksen PJ Klaavu sekä hallituksen jäsen Jussila ovat sentterin hallituksesta niitä, joilla on toimi myös Tappara ryn johtokunnassa.

Kyllähän tuo on Kooveen ja Ilveksen näkökulmasta huono kombinaatio, kun TJ ja hallituksen PJ voivat liittoutua jonkin yksittäisen osakkaan edunvalvojaksi.

Viimeksi muokattu:
Mikähän herra tämä Leppänen oikein on miehiään kun haluaa ehdoin tahdoin kiertää sääntöjä? Kuulin, että viime kaudella sama herra keksi vaihtaa Tapparan U15AAA joukkueiden pelaajat päittäin alkusarjan kuudelle viimeiselle kierrokselle jotta kummatkin joukkueet saataisiin U15AAA jatkosarjaan mukaan. En uskonut, mutta kokoonpanoja tarkistaessa näin todellakin on, aika noloa sanoisin.
Pari viikkoa sitten kuultua Tapparasta poistuneiden pelaajien vanhemmilta:

”Niin paljoa ne ei tsekeistä saa pelaajia tuotua että sillä korjataan Leppäsen sekoilut”
 
Takaisin
Ylös