Ilveksen valmentajisto ja johto

”Emme luonnollisestikaan voi olla miesten edustusjoukkueemme viime kauteen täysin tyytyväisiä, mutta samalla on hyvä muistaa, että sekä Liigassa että CHL:ssä nähtiin monia laadukkaita joukkueita ja kärkisijoista käytiin kova kilpailu.”
Nämä ovat niitä samoja selityksiä mitä täällä foorumillakin saa lukea vuodesta toiseen, että kun oltiin kuitenkin neljän parhaan joukossa ja kerätty eniten pisteistä viidessä vuodessa yms.

Toiset suorittaa, toiset selittelee. Siinä se ero esimerkiksi meidän ja naapurin välillä.
 
Onhan tuo pirullinen kierre missä ollaan, päästään jatkuvasti top-4 sijalle runkosarjassa mut läpilyönti jää vajaaksi. Tietyssä mielessä tässä on paljon hyvää kun top-4 paikalta on aina sauma mestaruuteen, meitä se vaan on kiertänyt mikä hiertää kovasti. Mestaruutta kaivataan ja v...ttaa kun vajaaks on jäänyt.
 
Jotenkin silti tuntuu, että täällä ainakin nimenomaan noita selityksiä haluttaisiin kuulla :D.
Ehkä sitten kuitenkin haluttais jonkinlaista uskoa siitä että analyysit on tehty ja syyt sille että jälleen kerran jäi luu käteen on identifioitu. Lisäksi tietty se että nämä syyt seuraavalla kaudella vältetään ja suoritetaan paremmin.

Toisin sanoen uskoa siihen että ketjun otsikon mukainen joukkio kykenee parantamaan.
 
Jotenkin silti tuntuu, että täällä ainakin nimenomaan noita selityksiä haluttaisiin kuulla :D.
Kyllä täällä varmasti selittelyiden sijaan haluttaisiin kuulla ihan oikeita asioita, millä toimintaa ajateltiin parantaa. En tiedä kuuleeko noista asioista sitten suljettujen ovien sisällä, vai onko niissäkin kokouksissa vaan joojoo-lupauksia.
 
Jotenkin silti tuntuu, että täällä ainakin nimenomaan noita selityksiä haluttaisiin kuulla :D.

Tätäkin mietin että mitä toivoisin parantuvan. Sitten en oo keksiny mitään konkreettista ehdotusta urheilumuutokseen, kun tuohon top-4 sijaan on päästy tiuhaan tahtiin nykyjohdolla. Jos jollekin seuralle sanotaan että seuraavan 5:n vuoden aikana lupaan tuoda joukkueen 4 kertaa top-4 runkosarjassa, niin semmonen johtaja sais Liigassa kovimman palkan ja kysyntä olisi kova.

Ei tosin mullekaan aukea miksi tuo jackpot on kiertänyt meitä.
 
Ehkä sitten kuitenkin haluttais jonkinlaista uskoa siitä että analyysit on tehty ja syyt sille että jälleen kerran jäi luu käteen on identifioitu. Lisäksi tietty se että nämä syyt seuraavalla kaudella vältetään ja suoritetaan paremmin.

Toisin sanoen uskoa siihen että ketjun otsikon mukainen joukkio kykenee parantamaan.
Tätä itse ainakin kaipaan ja tarvitsen että jatkossa olisi mitään mielenkiintoa.
Ne pari tasokasta pakkia sisään ja jotain konkreettistä siitä mitä jatkossa tehdään toisin.
Ei vaan jaksa kiinnostaa.. fiilistelen kolmea hienoa pronssimitalia ja muutenkin muistelen menneitä. Tulevaisuuden Ilveksellä ei näytä olevan minulle mitään annettavaa.. jos niitä vahvistuksia ei tule.

Ja ei.. viimekausi ei päättynyt pettymykseen.. se päättyi siihen mitä itse kerjättiin kun joukkuetta rakennettiin. Se saatiin mitä ansaittiin.

Ja se että Tony Sund pelaa golfia ei myöskään jaksa kiinnostaa pätkän vertaa.
 
Tätäkin mietin että mitä toivoisin parantuvan. Sitten en oo keksiny mitään konkreettista ehdotusta urheilumuutokseen, kun tuohon top-4 sijaan on päästy tiuhaan tahtiin nykyjohdolla. Jos jollekin seuralle sanotaan että seuraavan 5:n vuoden aikana lupaan tuoda joukkueen 4 kertaa top-4 runkosarjassa, niin semmonen johtaja sais Liigassa kovimman palkan ja kysyntä olisi kova.

Ei tosin mullekaan aukea miksi tuo jackpot on kiertänyt meitä.
Niin siis ei ole lähelläkään ollut kun ei ole finaaleihin päästy. Vaatimustaso on puutteellinen. Kaikki viittaa siihen, ja valitettavasti ettei mikään muutu.
 
Takaisin
Ylös