Ilveksen valmentajisto ja johto

En usko tällä johtoporukalla enää minkäänlaiseen kehitykseen vaikka kuinka perkaisivat ja analysoisivat viime kausia.

Mahat ovat täynnä. Hommat rullaa mukavasti omalla painollaan kaudesta toiseen. Aina jätetään jostain vajaaksi. Ihan viimeistä 10:ntä prosenttia ei tehdä joukkueen kasaamisessa. Hyvä+.

Tärkein on jo saavutettu.
Itse nään, että kunnianhimoa yms on kyllä varmasti, mutta hieman pöhöttynyttä on toiminta noin muuten. Joistakin kommenteista paistaa sieltä suunnalta jopa pieni ylimielisyys, että kyllä he tietävät mitä tekevät.

Onhan tosi hienoja asioita saatu aikaiseksi, mutta mentiikö tällä kaudella missään asiassa oikeasti eteenpäin? Tarkoitan siis ihan kaikkea urheilullisesta näkökulmasta myyntiin yms.

Totuus taitaa olla, että ei. Ollaan ehkä oltu vähän liian tyytyväisiä nykytilaan ja unohdettu oikeasti kehittää sitä kokoajan.
 
Pitäisikö tämä kommentti tulkita niin, että toimitusjohtajan kirjoittamilla kesäterveisien sisällöillä on merkitystä organisaation kehittymiseen?

Meinaatko, että noi kesäterveiset kertovat katsojille organisaation suunnasta ja suunnitelmista?

Ihan perusjargonia nää kesäterveiset on. Ei meinaa yhtään mitään suuntaan eikä toiseen. Tekeminen ratkaisee eikä kesäkauden höpinät.

Ennenkaikkea pelit näyttää sitten onko tehty asioita oikein vai ei.
Tulkinta on ihan itsensä pääteltävissä. Vastauksena ei,en, mutta silti olis voinu lätinän sekaan asiaakin laittaa. Noi terveiset vaikutti väsyneen Tj,n pakkpullalta. Pelit näyttää ja uuden Ilveksen osalta näyttäny jo kymmenisen vuotta. Paljo hyviä hetkiä, mutta max 95% suoritukseen jääny parhaatkin kaudet.
Hyvää kesänjatkoa!
 
Itse en edes usko etteikö olisi kunnianhimoa ja halua, mutta taito koota sellainen paketti jolla Ilves pääsisi finaaliin on todistetusti nolla. Ehkä sitten seuraavat yrittäjät saavat parempaa aikaan.
Periaatteen tasolla kaikki on muuten valmiit siihen. Kannattajat jne... Joukkueen kasaamisesta ja maximi suorittamiseen pääsemisestä kiinni. Naapuri ei ainaka Tapolan aikana "happyfamily" meiningillä mestaruuksia napsinu. Soraääniä ja rutinoita oli, mutta niitä enää kannua nosteltaessa muisteltu.
 
Itse nään, että kunnianhimoa yms on kyllä varmasti, mutta hieman pöhöttynyttä on toiminta noin muuten. Joistakin kommenteista paistaa sieltä suunnalta jopa pieni ylimielisyys, että kyllä he tietävät mitä tekevät.

Onhan tosi hienoja asioita saatu aikaiseksi, mutta mentiikö tällä kaudella missään asiassa oikeasti eteenpäin? Tarkoitan siis ihan kaikkea urheilullisesta näkökulmasta myyntiin yms.

Totuus taitaa olla, että ei. Ollaan ehkä oltu vähän liian tyytyväisiä nykytilaan ja unohdettu oikeasti kehittää sitä kokoajan.
Kunnianhimo olisi minusta näkynyt myös siinä, että Ripa olisi tervehdyksessään ollut aidosti pettynyt urheilulliseen tulokseen. Nythän top-4 koettiin hienona juttuna ja mainittiin sitä saavutusta kiillottamaan alkukauden sukellus.

Johto tekee nyt juuri niin kuin mitä sen nokkamiehet asettivat aikanaan tavoitteeksi. Tähän saakka pitikin päästä ja lasikatto on vankka. Nyt olisi uusien kasvojen vuoro jatkaa kehittymistä ennen kuin mukavuudentunne valtaa lisää alaa organisaatiossa. Toivottavasti työ tämän eteen saadaan kuluvan kauden aikana käyntiin, tai ainakin vakavat keskustelut urheilujohdon jatkosta.
 
Takaisin
Ylös