Ilves Euroopassa 2026 - paremman arpaonnen toivossa

Joo no kaippa tuon ekan parin tiputtamiseen on oikeasti ihan realistiset mahkut ja olin vähän turhan pessimistinen. Se ensitoive, sitten Rapid, sitten Köpis.
Joo Köpis ainakin on sellainen vastustaja, että Tammelaan pitäisi minimissään 6500 lippua myydä tuohon matsiin mikäli aloitetaan kotona tai otetaan hyvä tulos ensin vieraista. Pätee kyllä melkein jokaisen muunkin joukkueen kohdalla kolmannella karsintakierroksella mutta uskon, että kööpenhaminalais nippu vetää eniten yleisöä. Pitää tietty muistaa se, kun tasoero on näin raju niin yleensä kai hakevat ainakin kotikentällä murskavoittoa jotta kierrätysvaraa jäisi toiseen osaan kun kaudet alkaa kohtapuolin eripuolilla Eurooppaa.

Pelataan toki nykyinen ottelupari ensin. Edessä pitkä matka Islantiin joten fokus täysiä tähän.
 
Eipä tällä kertaa kovasti ole tarve itkeä. Vaikea arpa, mutta vaikea arpa sieltä oli tulossa 80% todennäköisyydellä. Toki Köpis tai Wienin toinen joukkue olisi ollut kiinnostavampia vastustajia kuin Rijeka, mutta ei tämäkään mikään tylsä vastustaja olisi.
 
Harmi, ettei tullut sitä mahdollista "lottovoittoa", mutta kivaa vaihtelua maiden suhteen. Varmasti on tekemistä jo Stjarnaniakin vastaan, joten turha tässä on mennä asioiden edellä
 
Stjarnan lähtee ensimmäiseen osaotteluun lievänä ennakkosuosikkina vedonlyöntiyhtiöiden mukaan. Heille tarjotaan sivustosta riippuen 2,2-2,3 kerrointa, kun taas Ilvekselle vastaava luku on 2,6-2,7. Kertoimien valossa puhutaan siis vaikeammasta vastustajasta kuin Differdange, mutta eipä näitä kertoimilla ole ennenkään ratkottu.
 
Tasaiselta näyttää! Mielenkiintoista seurailla, miten linjat kehittyvät tulevien päivien aikana. Meidän paraneva vire voi liikuttaa linjaa jonkin verran. Avauskokoonpanojen julkistuksen jälkeen tulee sitten oma markkinoiden reaktio.

On kuitenkin varmasti Differdangea kovempi jengi. Sitä en taas tiedä, löytyykö tästä porukasta Thillin tasoista yksilöä, joka voi taikoa maaleja yksin.
 
Tuo kone on muuten Boeing 757-256, johon menee semmonen parisen sataa henkeä. Se on tullut yöllä Tampereelle ja lähti aikataulun mukaan klo 11 takaisin.
1784710963764.png

Tuo kone on aika iso meille ja lisäksi miksi maksaisimme siitä, että kone lennetään ensin tänne. ChatGPT:n mukaan noin isolla koneella 3-4h lento on 30 000 - 80 000 euroa.
 
Tuo kone on muuten Boeing 757-256, johon menee semmonen parisen sataa henkeä. Se on tullut yöllä Tampereelle ja lähti aikataulun mukaan klo 11 takaisin.
katso liitettä 19402
Tuo kone on aika iso meille ja lisäksi miksi maksaisimme siitä, että kone lennetään ensin tänne. ChatGPT:n mukaan noin isolla koneella 3-4h lento on 30 000 - 80 000 euroa.
Itsellä näyttää että 12:00 olisi pitänyt lähteä vielä toinen kone Islantiin, joka on myöhässä eikä ole vielä lähtenyt.
 
Takaisin
Ylös