Kannattajatoiminnan lieveilmiöt ja häiriökäyttäytyminen

Kanadaan matkakassaa keräävät myyvät ilves tuotteita areenan käytävillä käsittääkseni kaikissa kotipeleissä. Sieltä vaan ostamaan. En tiedä onko muuta tapaa tukea mutta fiksummat osaa vastata varmasti
Pari kertaa olen suoraan laittanut MobilePayllä rahaa junnuille Areenalla kun en ole viitsinyt ottaa mitään myytäviä tuotteita kantoon.
 
Tuomitsen huutelut, en soihtuja (niiden takia ottelu keskeytettiin)
Kertoo kaiken siitä että et sinä (tai muutkaan kaltaisesi) välitä tästä seurasta tai sen junioreista paskaakaan. Soihdut on lutuuria joo, mutta myös laittomia ja aiheuttavat tietenkin seuraamuksia tuollaisessa vapaaehtoisvoimin järkätyssä tapahtumassa. Kuinka vitun sekaisin pitää olla että ei tätä ymmärrä?
 
Mielenkiinnolla seurataan tätäkin.

Pihlajalinna oli tämänkin tapahtuman yksi sponsoreista, kuten Ilveksenkin ykkösketjun sponsori. Siellä on aiemminkin katkaistu näitä suhteita kun halukkuus assosioitua jonkun seuran kanssa ei olekaan enää PR-etu. K-Vantaan kanssa taisivat katkaista kun Pulkkisen sopimus tuli julki.

Niin sillä on kumminkin aika merkittävä ero perseileekö itse seura vai osa sen kannattajista (tai noh miksi nuo sitten yleensä edes laskee).
 
Niin sillä on kumminkin aika merkittävä ero perseileekö itse seura vai osa sen kannattajista (tai noh miksi nuo sitten yleensä edes laskee).
Toki jotkut isot nimet ovat hyvin herkkiä siitä, etteivät vaan assosioidu mihinkään negatiiviseen. Väkivaltainen pääsarjaurheiluhan on tältä puolelta jo valmiiksi riskibisnes, mutta tuolla markkinoinnissa kyllä tiedetään negatiivisten assosiaatioiden voima, vaikka sitten alitajuisestikin.

Mutta niin kuin Raunokin sanoi, kaikkihan tässä toivoo, että näin ei tapahdu, ja en itsekään siihen halua uskoa.
 
Olisi kyllä helpoin mahdollinen tie ulos tästä Osastolle etsiä selkäranka jostain ja ilmoittaa että tämä ei käy. Olivat häiriön aiheuttaneet Osastolaisia tai eivät. Haluavat tunnetta ja sitä ei olla muuttamassa ja jos olivat Osastolaisia niin hoitavat jatkotoimenpiteet sisäisesti. Eikös ottamalla kantaa luoda myös sitä kulttuuria?
Ja positiivisessa valossakin otsikoihin pääsisi niinkin helpolla että ilmoittavat että ovat vapaaehtoisia järjestämään seuraavan Winter Classicin junnuille talkoovoimin. Se on sitten täysin eri asia että halutaanko sinne enää ylipäänsä ketään, mutta sillä ei oikeastaan ole edes merkitystä tässä kohtaa.
Virheen sattuessa tärkeintä on virheen myöntäminen. Ei tää oo niin vaikeeta.
 
Omaan silmään osui muutamakin somekirjoittelu missä jo alettiin kysellä / nostaa Ilveksen yhteistyökumppaneita esiin, että mitä mieltä ovat tästä.

Toivottavasti nämä ei sen isommin vaikuta mm. halukkuuteen olla Ilveksen kumppani.

En minä Ilvekselle mitään pahaa toivo, mutta vähän alkaisin jo odottaa että sieltäkin tulisi painetta siihen suuntaan jos Ilves ei tosiaan muuhun pysty kuin tuollaiseen kädenlämpöiseen "soo soo"-sormenheristelytiedotteeseen. Osasto on monta kertaa oikeuttanut boikottinsa toteamalla "mikään ei muutu jos joku ei suutu". Nyt odottaisi että samaa käytettäisiin toiseen puoleen. Jos tästä hölmöilystä ei mitään seuraa niin jatkuuhan se ja ne jotka tämän sotkun aiheutti voi vaan naureskella ettei kukaan meille mitään voi.
 
Eikös tuolla junioreiden talviklassikossa ole ennenkin aiempina vuosina soihduteltu, ja kukaan ei tehnyt muuta kuin kehunut meininkiä? Joten vaikeaa on uskottavasti väittää, että niiden takia tässä nyt porukka olisi pettyneitä tai jopa vihaisia.
Viime vuonna joo, vaikka toki myös silloin tuli sanomista että viekää ne soihdut vittuun täältä. Silloin ei soihdutteltu enempää, nyt niitä sytyteltiin pelin aikanakin vähän väliä. Ihan saa peiliin katsoa myös soihtujen tapauksessa
 
Tästä piste. En pitänyt itsestäänselvyytenä. Toivottavasti sama kanta muillakin aktiiveilla(?) ja myös virallisesti.
Toivottavasti johtaa johonkin toimenpiteisiin perseilijöitä kohtaan, eikä jää vaan tahraksi, joka lakaistaan maton alle.

En ymmärrä näitä skenepistejuttuja, mutta on ihmeellinen skenepiste, jos sellaisen saa kannattamansa seuran muroihin kusemisesta.
 
Toivottavasti johtaa johonkin toimenpiteisiin perseilijöitä kohtaan, eikä jää vaan tahraksi, joka lakaistaan maton alle.

En ymmärrä näitä skenepistejuttuja, mutta on ihmeellinen skenepiste, jos sellaisen saa kannattamansa seuran muroihin kusemisesta.
Skenellä on omat jutut. Kyllähän tämä nähtiin viime keväänäkin tuon Haka-bandisgaten tiimoilta, kun paikallisvastustajan värejä omassa päädyssä puolusteltiin Ilveksen kannattamisella lätkän puolella ja jollain skeneyhteyksillä. Tästä käytiin aika kovasanaista vääntöä silloin, vaikka lopulta päädyttiinkin anteeksipyyntöön.
 
Mitä pidempään tämä mediahiljaisuus jatkuu niin sitä todennäköisempää on että tässä ollaan nyt ison muutoksen edessä koko kannattajatoiminnassa. Mikäli linja pysyy ja mistään ei olla valmiita ottamaan vastuuta niin se johtaa eittämättä siihen nykyiset vastuuhenkilöt vetäytyvät hommistaan ja jatkavat toimintaansa jonkun toisen kannattajaryhmän alla.
 
Kauniit olit puheet seurasta ja kulttuurista aiemmin, mutta ei niille mitään katetta ole ollut. Omaa kaveriporukkaa suojellaan niin kovin että se tuhoaa kaiken kehityksen.
Nostan tämän vielä erikseen, sillä tässä on olennainen osa tätä soppaa. On kovin inhimillistä, että omaa kaveriporukkaa suojellaan. Mä en kuitenkaan muista millään, että oisin maksanut Nuorten Miesten Kaveriporukan jäsenmaksua tälle vuodelle. Sen sijaan Osasto 41:n jäsenmaksun olen maksanut. Aattelin sillä viidellätoista eurolla tukevani kannattajakulttuuria ja sen kehittymistä. Sitä, että jatkossakin meillä ois marsseja, tifoja ja oman joukkueen tukemista.

Se ei oo olennaista, että onko siellä ollut Osaston bandista vai ei. En mäkään voi vaikka somessa kirjoitella työnantajastani jotain sontaa ja sitten sanoa, että eikä ku katopa ku mulla ei ollut tota henkilökorttia kaulassa, niin ei lasketa! Sanktioita tulisi aivan satavarmasti ja siinä ois mun aivan turha itkeä mitään. Asiat ovat valitettavan usein juuri sitä miltä näyttävät eikä nyt näytä kovin hyvältä.
 
Mitä noihin pyroihin tulee, niin mä ymmärrän niitä suosivan asenteen tällaiseen kannattajatoimintaan liittyen sekä sen, etteivät aktiivit ole aina samaa mieltä yleisten järjestyssääntöjen kanssa, mutta täytyykö tämän ulottua myös junioripuolen tapahtumiin, joissa järjestelyt turvatoimineen ovat talkoovetoisia ja sen myötä lähtökohtaisesti niin hataria, että kynnys tapahtuman keskeyttämiselle/perumisille on varsin pieni ja siinä tapauksessa sitten kärsijänä ovat seura ja mikä pahinta, niin juniorit itse?

Eli eikö tässä tehdä mitään eroa ns. aikuisten maailmaan?

Tämä on ihan aito kysymys aktiiveille.
 
Tästä piste. En pitänyt itsestäänselvyytenä. Toivottavasti sama kanta muillakin aktiiveilla(?) ja myös virallisesti.

Ja toivottavasti saadaan rauhaa maailmaan, nälänhätää ei enää ole ja jokaisen tilille tipahtaa miljoona.

Eiköhän ole päivänselvää kaikille, että juuri aktiivit huutelevat ja sekoilevat siellä eniten ja sitten naureskelevat kaveriporukassaan että olipa siisti meininki. Siksi olenkin muutaman kerran esittänyt kysymyksen, että mitä joku virallinen anteeksipyyntö auttaisi, kun kahden kuukauden päästä tapahtuisi kuitenkin seuraava ylilyönti? Pari käyttäjää täällä totesikin osuvasti, että kaveriporukkaa suojellaan ja siltä sataa rispektiä sekä skenepisteitä, mikä tuntuu välillä olevan joukkuetta tärkeämpää.

Lue Aamulehti. Soihdut oli yksi syy. Alkoholi, huono käytös ja se, ettei järkkäreitä toteltu oli oikea syy. Jos näillä on tunne, ettei homma ole heillä hyppysissä enää, joutuvat poliisilta apua pyytämään. Näin kävi.

Itse ainakin saan ry:n pomon kirjoituksesta sellaisen vaikutelman, että soihdut olivat noista merkittävin syy:

Hannu Toivo summaa eilistä:


Pikku sananen tämän päivän (21.2.2026) tapahtumista Koulukadulta.

Talvinen junioriurheilutapahtuma jääkiekon ja ringeten merkeissä alkoi aamuaikaisella pienten lasten peleillä vanhempien ja talkoolaisten järjestellessä vielä viimeisiä valmistelujaan päivän talviriehaan. Aamusta alkuiltaan tapahtumamme kulki käsikirjoituksen mukaan mainiosti, eli pelasimme lukuisia pelejä, järjestimme lajikokeilua lapsille, kioskikauppa kävi, kunnes...

Fact check:

Klo 19 oli ohjelmassa illan viimeinen ottelu, U18SM Ilves-Tappara.

--> klo 18.42 sain järjestyksenvalvonnalta tiedon, että tapahtuma-alueelle Koulukadun katsomoon ryhmittäytyi sangen suurilukuinen (pitkälti yli sata henkilöä) kannattajaryhmittymä, joka profiililtaan ei tavanomaiseen junioriurheilukannattajaan (lue. perheenjäsen, lähisukulainen tai ystävä) istunut. Teimme välittömästi tilannearvion järjestyksenvalvonnan ja tapahtumajärjestäjän kesken.

--> klo 18.56 mennessä olin ilmoittanut tapahtumaorganisaatiollemme, sekä poliisille, että ottelua ja tapahtumaa uhkaa sellaisia turvallisuusriskejä, johon emme näissä olosuhteissa mitenkään pystyneet varautumaan. (Tapahtuma-alue on kaupungin avoin liikuntapuisto, jossa samanaikaisesti toisessa kaukalossa vapaa jää avoinna ihan kaikelle kansalle.)

--> saimme ensimmäisen erän aikana päätetyksi järjestyksenvalvonnan ja poliisin kanssa, että turvallisin tapa purkaa tilanne on keskeyttää ottelu ja ilmoittaa keskeytyksestä (ja siirrosta pelattavaksi toisaalle) erätauolla katsomoiden luontevasti tyhjentyessä muutenkin. Tämän keskeytystiedon saatoimme ensimmäisellä erätauolla ensin tuomareille ja sen jälkeen molemmille joukkueille. Tämän Koulukadulla pelatun ensimmäisen erän aikana merkittävin turvallisuusuhka oli tulipaloriski soihtujen ominaisuudessa, mutta paljastuipa nopeasti myös alkoholiakin löytyneen kannattajaryhmittymältä. Lisäksi törkeä kielenkäyttö huuteluineen ja uhitteluineen on erityisen käsittämätöntä tässä kontekstissa (junioriurheilu!).

--> joukkueet siirtyivät pelaamaan takaisin tuttuun jäähalliinsa Hakametsään ja keskeytetty ottelu pelattiin siellä turvallisesti loppuun asti järjestyksenvalvonnan alla, sekä lukittujen ovien takana (eli tyhjälle katsomolle).

Harmittavia asioita on tässä kaikessa pitkä lista. Pelaajat, joukkueet ja vanhemmat olivat ottelua odottaneet. Tätä ulkoilmaottelua varten oli hankittu omat pelipaidat, talkoiltu kioski täyteen tarjottavaa täydelle katsomolle ja jne. jne. Todella väärin on myös se törkeä ala-arvoinen huutelu ja painokelvoton kielenkäyttö, jota kannattajaryhmän seasta kuului - juniorijääkiekko-ottelussa!!

Jotain on paljonkin pielessä, kun nuoret aikuiset ihmiset käyttäytyvät tällä tavoin. Sääli molempien joukkueiden, sekä kioskitalkoilijoiden, tapahtuman yhteistyökumppaniemme osalta, että hienon talviurheilupäivän ilta kääntyi tämänkaltaiseen tappioon.

Kiitän järjestyksenvalvontaa, sekä poliisia, että saimme tapahtumamme turvallisesti päätökseen kaikesta huolimatta.


Hannu”
 
Sen sijaan Osasto 41:n jäsenmaksun olen maksanut. Aattelin sillä viidellätoista eurolla tukevani kannattajakulttuuria ja sen kehittymistä. Sitä, että jatkossakin meillä ois marsseja, tifoja ja oman joukkueen tukemista.
Aivan samat ajatukset. Tähän mennessä tuolla Ilves-katsomossa onkin tehty aivan loistavaa työtä.

Osasto41 on tehnyt vuosien varrella uraa uurtavaa työtä kannattajakulttuurin eteen. Se on tuonut mukanaan tunnettavuutta ja sen että lauantai-illan kaltaiset tapaukset saavat taatusti palstatilaa mediassa koko valtakunnassa. Ei vain pirkanmaalla. Lisäksi tämän kaltaiset tapaukset valitettavasti antavat vettä myllyyn niille, joiden mielestä moinen lippujen heiluttelu ja laulaminen on katsojien ottelukokemuksen pilaamista.
 
Takaisin
Ylös