Olen tähän asti itsepintaisesti keskittynyt Osaston hyviin puoliin, vaikka silmien alla on tapahtunut samoja ylilyöntejä kuin Koulukadulla. Ja pahempia. On ollut helppo sulkea silmät ja hymäillä mukana, että ne aiemmat sekoilijat ovat olleet jotain tuntemattomia jonneja, tuskin edes Ilveksen kannattajia. On ollut tietoinen teko ignoorata hakalaisten ja meikäläisten YYA-teot. Väittää mukana, ettei nämä meidän megafonimiehet ja lipunheiluttelijat todellakaan, ne jotka häiriöitä aiheuttavat ovat niitä jotain ihan tuntemattomia rivikannattajia. Valehdella muiden mukana, kääntää asiat mustasta valkoiseksi. Valehdella itselleni minkälaista seuraa pidän illasta toiseen. Ylpeys yhteisöstä on ollut sokaisevaa.
En pysty enää, en aio enää. Osaston jäsenmaksuja en saa takaisin, mutta en aio sitä uusia. Kolehti- ja tiforahat ovat Osaston tilillä, olkoot. En suuntaa askeleitani enää kannattajakatsomoon, tämä seurue ei ole enää minua, vaikka niin hyviä kohtaamisia ja kaverisuhteita olen sieltä saanut. Toivon, ettei media käytä uutisoinnissaan niitä kannattajakatsomokuvia, joissa omat kasvoni ovat tunnistettavissa. Häpeä, yhtäkkinen musertava häpeä. Määrä ja intensiivisyys yllätti itsenikin. Aika ottaa etäisyyttä. Tämä vuodatus on vitun myötähävettävää itsenikin lukea, saa heittää nauruhymiöitä.