Kausiketju 2025-2026 - Supittoman ajan avausosa

Eikös odottamien pitäisi kertoa mikä se taso on, kun hyvät ja huonot tuurit teoriassa poistetaan yhtälöstä kokonaisuudessa. Käytännössä viimeistellyt maalit vain ratkaisee eli lukuisat melkein maalit eivät ratkaise tai toisesta näkövinkkelistä riittää puolustavalla osapuolella saada hyökkäävä joukkue jäämään vähintään inansa vajaaksi viimeisteistelyssä ja itse vähemmistä paikoissa viimeistelee ainakin yhden (enemmän).
Se kertoo juuri tuosta. Me siis luodaan paikkoja enemmän, kuin meitä vastaan luodaan.

Mutta me myös ollaan päästetty enemmän, kuin mitä meitä vastaan odottaman mukaan pitäisi päästää.

Pelissä siis rakenne sinällään kunnossa, mutta maalinestopelissä on ollut ongelmia. Osittain heikkoon maalivahtipeliin, osittain heikkoon puolustamiseen liittyen.

Kuitenkin esim. Veikkauksen asiantuntija taisi silloin syksyllä sanoa, että maaliodottama on historiaan katsoen ollut hyvä mittari ja että Ilves sieltä pohjalta nousee rajusti. Näinhän on tapahtunutkin.

Mutta viime keväänä hyvä esimerkki oli paikallispoffit, jossa naapuri taisi odottamaa joo luoda enemmän, mutta silti hävisivät 4-0, joten se ei ole tae suoraan menestyksestä, mikäli niitä paikkoja ei osata hyödyntää tai mikäli ei pystytä estämään kaverin paikkoja tarpeeksi tehokkaasti.
 
Niin tarvitsee olla oikeeseen aikaan tehokas tekemään tai estämään ja eikä vain ottelussa yhteissummana paljon. Voiko olla, että on joukkueena molemmissa tehokas ja sitten yksilönä ratkaiseva viimeinen viimeistelijä tai estäjä teholtaan jää vajaaksi. Tai epäonneakin.
 
Tässäkin kuitenkin vertaillaan koko kauden tilastoja. En tiedä kuinka relevantteja syyskuun karmeat tilastot odottamien ja päästettyjen maalien suhteen ovat tällä hetkellä. Ei kai Ilves ole pitkään aikaan päästänyt maaleja mitenkään kovin paljoa sitä yhtä Tappara-peliä lukuunottamatta?
 
Se kertoo juuri tuosta. Me siis luodaan paikkoja enemmän, kuin meitä vastaan luodaan.

Mutta me myös ollaan päästetty enemmän, kuin mitä meitä vastaan odottaman mukaan pitäisi päästää.

Pelissä siis rakenne sinällään kunnossa, mutta maalinestopelissä on ollut ongelmia. Osittain heikkoon maalivahtipeliin, osittain heikkoon puolustamiseen liittyen.

Kuitenkin esim. Veikkauksen asiantuntija taisi silloin syksyllä sanoa, että maaliodottama on historiaan katsoen ollut hyvä mittari ja että Ilves sieltä pohjalta nousee rajusti. Näinhän on tapahtunutkin.

Mutta viime keväänä hyvä esimerkki oli paikallispoffit, jossa naapuri taisi odottamaa joo luoda enemmän, mutta silti hävisivät 4-0, joten se ei ole tae suoraan menestyksestä, mikäli niitä paikkoja ei osata hyödyntää tai mikäli ei pystytä estämään kaverin paikkoja tarpeeksi tehokkaasti.
En ole sinänsä eri mieltä, mutta tuo "me myös ollaan päästetty enemmän, kuin mitä meitä vastaan odottaman mukaan pitäisi päästää." menee myöskin osittain heikon syyskuun piikkiin. Jos otetaan lokakuun alusta tähän päivään, Ilves on päästänyt 86 maalia kun xPM on 88,93. Syyskuussa lukemat olivat 31 päästettyä maalia ja xPM 18,86 eli kun yhdessä kuukaudessa oltiin noin 12 maalia pakkasella. Ilves ei siis edelleenkään ole mitenkään kääntänyt tätä kelkkaa täysin kun koko kauden otannalla ollaan noin 9 maalia pakkasella, mutta kertoo siitä, että tuon alkukauden sukelluksen jälkeen Ilves on päästänyt noin odottaman verran maaleja.
 
Ihan yleisenä huomiona, että kun vertaillaan odottamaa ja päästettyjä maaleja, niin rankkukisamaalit ja tyhjiin tehdyt pitää ottaa pois, koska ei niistä odottamaakaan kerry. Ei sillä, että kumpiakaan ihan hirveästi olisi Ilvekselle tehty, mutta ehkä sen verran, että tuo päästettyjen ja odottaman suhde vähän kaunistuu. (ja tehtyjen ja odottaman suhde rumistuu, tyhjiin on ladottu näppituntumalta aika paljon kasseja. Eilen viimeksi Török asetti kirsikan kakun päälle lopussa.)
 
Eikös odottamien pitäisi kertoa mikä se taso on, kun hyvät ja huonot tuurit teoriassa poistetaan yhtälöstä kokonaisuudessa. Käytännössä viimeistellyt maalit vain ratkaisee eli lukuisat melkein maalit eivät ratkaise tai toisesta näkövinkkelistä riittää puolustavalla osapuolella saada hyökkäävä joukkue jäämään vähintään inansa vajaaksi viimeisteistelyssä ja itse vähemmistä paikoissa viimeistelee ainakin yhden (enemmän).

Se kertoo juuri tuosta. Me siis luodaan paikkoja enemmän, kuin meitä vastaan luodaan.

Mutta me myös ollaan päästetty enemmän, kuin mitä meitä vastaan odottaman mukaan pitäisi päästää.

Pelissä siis rakenne sinällään kunnossa, mutta maalinestopelissä on ollut ongelmia. Osittain heikkoon maalivahtipeliin, osittain heikkoon puolustamiseen liittyen.

Kuitenkin esim. Veikkauksen asiantuntija taisi silloin syksyllä sanoa, että maaliodottama on historiaan katsoen ollut hyvä mittari ja että Ilves sieltä pohjalta nousee rajusti. Näinhän on tapahtunutkin.

Mutta viime keväänä hyvä esimerkki oli paikallispoffit, jossa naapuri taisi odottamaa joo luoda enemmän, mutta silti hävisivät 4-0, joten se ei ole tae suoraan menestyksestä, mikäli niitä paikkoja ei osata hyödyntää tai mikäli ei pystytä estämään kaverin paikkoja tarpeeksi tehokkaasti.

Ilveksen kohdalla merkittävää tässä on juuri tuo syksy, jolloin pärjättiin xG-tilastoissa, mutta hävittiin pelejä jatkuvasti. Vaikka tuohon epäsuhtaan oli syynsä(mm. karmealla tasolla ollut maalivahtipeli), niin xG-tilastot ennustivat Ilveksen nousua, koska oli todennäköistä, ettei se ollut lopullinen maalivahtipelin taso ja lisäksi noin selvässä melko lyhyen otannan poikkeamassa on lähes varmuudella myös paljon tuloksellista "huonoa tuuria". Sen karmean syksyn jälkeenhän Ilves on ollut myös tuloksellisesti huippujoukkue tähän sarjaan.

Myös lähes kaikki muut joukkueet ovat kulkeneet sarjataulukossa siihen suuntaan, mihin syksyn xG:t "ennustivat".

Mulla tässä pointtina oli se, että Ilveksen tämän kauden xG-tilastot ovat parempia kuin kertaakaan sinä aikana, kun niitä on julkisesti kerätty. Sillä on merkitystä. Ja kun vertasin Ilvestä xG-tilastojen pohjalta viime kauden KalPaan, en tarkoittanut, että se ennustaa Ilvekselle vääjäämättä mestaruutta :D
 
Ja keväällä on taas aivan eri pelit. Runkosarja on vain harjoittelua sinne, mutta luvut antaa osviittaa kyllä, että meillä on jälleen hyvät mahdollisuudet pärjätä.

Poikkeuksellista sekin, että tosiaan meillä on paremmat tilastot, mutta tulokset eivät ole varsinkaan alkukaudella realisoituneet tilastojen mukaisiksi.

Toivottavasti realisoituu sitten poffeissa :cool:
 
Niin, tosiaan ne xG:t eivät suoraan kertoneet KalPankaan voittavan mestaruutta, mutta ne kertoivat KalPan olevan pelillisesti todella kovalla tasolla. Niistä myös löytyi syy, miksi kolmanneksi runkosarjassa sijoittunut KalPa lähti pleijareihin Veikkauksen pienimmällä mestaruuskertoimella ja ne ovat merkittävä tekijä yhtälailla siinä, miksi Ilves, joka vielä heittää kolikkoa TOP4-paikastaan, on tällä hetkellä Veikkauksen arvioissa selvästi toiseksi todennäköisin mestari tällä kaudella.
 
Veikkaus ei tosiaan ihan turhaan niitä tilastoja laske noihin mestaruuskertoimiin.
 
Takaisin
Ylös