KE 25.2.2026 | Pelicans - Ilves

Ihan kivasti pidettiin kiekkoa hyökkäysalueella ja laukauksiakin oli, mutta montako varsinaista huipputorjuntaa Bartosak joutui esittämään? Eipä jäänyt juurikaan sellaisia mieleen.
Vedot oli ihan paskoja. Kaks tolppaa toki ja olisi noilla luoduilla paikoilla pitänyt riittävä määrä maaleja tehdä. Ei tänään.

Fokus playoffien ekalle kierrokselle. Pelli helvettiin ylivoimasta ja uutta pakkia markkinoilta. Edelleen voisi myös valmennukseen tuoda vahvistusta. Erikoistilanteet hävittiin tänäänkin, eikä mitään parannusta näy.

Domino on ottamassa ykkösveskarin paikkaa.
 
Ilves pelasi hyvän pelin joka ei vain tuonut pisteitä. Jalat kävi hienosti ja maalillekkin kohtuullisesti mentiin.
Patrik Bartosak on vain aivan saakelin kova veskari kotimaiseen Liigaan!

En kehoita ketään menemään katsomaan kuinka Luke Henman reagoi oman maalivahdin yliajoon.
 
Ilves pelasi hyvän pelin joka ei vain tuonut pisteitä. Jalat kävi hienosti ja maalillekkin kohtuullisesti mentiin.
Patrik Bartosak on vain aivan saakelin kova veskari kotimaiseen Liigaan!
Tästä ihan samaa mieltä, mutta enemmän maskia ja maalineduspeliä vaadittais silti.
 
Käsittämätöntä kuinka koko kentällä ollut nippu seurailee suut auki vierestä kun vastustaja painelee molarin ylitte.

Oli vahinkoa tai ei, niin pieni muistutus on paikallaan.
Tarkoittikohan tää Latvalan jatkojen yhteydessä todettu: "Ensi kaudellakaan ei ole mukava mennä Ilveksen maalille." sittenkin meidän omia maalivahteja eikä vastustajia?
 
Niin saatanan hirveä viikko on menossa että tämän pelin voi kuitata että joskus jääkiekko on tällaista. Paremman maalivahdin joukkue yleensä voittaa ja se oli perheenhakkaaja tänään.
 
Hävettää olla Ilves. Koko illan kruunasi maalivahdin yliajo, jota kukaan ei kiinnostanut mennä muistuttamaan.

Koko halli, yliajaja ja koko maailma odotti, että Ilves näyttää kyntensä. Ei mitään.

Paska joukkuehenki, maailman pehmein nippu ja saatiin taas mitä ansaittiin.

Pelikaanit voitti, koska halusi voittoa enemmän.

Kiitos Niemelä ja kiitos Tillu.
Legion of Ilves on uusi legion of doom.
 
Pienen marginaalin peli. Paikoista ei maistunut, ja tuomari hölmöili loppuun jäähyn, josta aika hepponen kuti vielä maaliin.

Bartosak oli kans aika kovassa iskussa.

Pelin kuva oli kuitenkin se, että Ilves hallitsi suvereenisti, ei tästä nyt poffi-sarjaan voisi huonoin mielin lähteä.

Olis voinut olla 1 - 2 JA voittokin ihan otettavissa, jos ei tuomari olisi ratkaissut peliä Armaliksen avustuksella.
 
Yksittäinen seikka joka lämmitti tänään tuomarityöskentelyssä on asia, jota olen pitkin kautta kritisoinut.

Eli kun pelaaja sitoo mailan kainaloon, on siitä lähes aina vihelletty koukkaaminen. Tänään tuomarit näyttivät aivan selvästi, että "suljit" mailan kainaloon.

Pidättelen jo hengitystä, että tämä linja pitää jatkossakin.
 
Pelillisesti Ilves oli ylivoimainen, mutta tehottomuus ja järkyttävä ero maalivahtipelissä käänsi silti pelin Pellulle.

Muuten voisi kuitata, että tällaista joskus sattuu, mutta ei olisi varaa pisteitä pudotella. Vaikeaa tulee neljän joukkoon päästä, sillä kaikki pahimmat viholliset voittivat.

Pelin rakenteet sinänsä edelleen hyvässä kunnossa, mutta tehokkaampi pitäisi olla ja tietysti maalivahtipeliä ei näin selvästi saa hävitä.

Lauantaina pakkovoiton paikka Kouvolassa ja vaikka se otettaisiin, niin siltikin ollaan sarjataulukossa vielä vaikeassa tilanteessa.
 
Niin, ei tämä muuten olisi kuin peli muiden joukossa mutta kun nyt joka ottelu on kuuden pisteen ottelu. Realismiakin on se, että vaikka Ilves jonkinlaista loppukiriä on viritellyt, ei sekään nyt voi joka peliä voittaa että tilastotappioksi voisi muuten tämän laskea. 7 peliä vielä jäljellä ja jos niistä 6 voittaa niin siinä olisi 111 pistettä joka olisi yhtä paljon kuin viime kaudella. Yleensä se myös on 4 joukkoon riittänyt. Viime vuonna runkosarja voitettiin 112 pisteellä ja jos ei sekään neljän joukkoon riitä, pitää todeta vain että kova oli taso tänä vuonna.
 
Takaisin
Ylös