En nyt sanoisi että viime kaudella vedettiin all-in, kun joukkueessa roikotettiin Tuulolaa ja Sebökiä, joiden anti jäi jo runkosarjassa valjuksi eikä joukkuetta varsinaisesti vahvistettu. Koskiranta oli hyvä lisä pelaajistoon, muttei varsinainen vahvistus ja Moro pelkkä täytemies. Nyt tuntuu että ollaan tosissaan liikkeellä kun viime vuonna huomattiin että jos antaa muiden tankata, niin se bensa loppuu kesken matkan.
Mestaruutta ei tietysti voiteta tankkaamalla vaan sen voittaa se paras joukkue. On liigassa ennenkin nähty nimekkäitä nippuja, jotka ei ole päässeet tosipeleissä edes ensimmäistä kierrosta pidemmälle, kuten vaikka HIFK 2005. Silti kuuntelen mieluummin vahingoniloista lällättelyä vaikka Mikkelistä tai Kuopiosta että ei tullut mestaruutta vaikka kuinka tankkasitte kuin katselen ne kevään pelit sohvalta ja kuuntelen säälittelyä siitä asemasta missä SaiPa tällä hetkellä on. Riskiä on otettava, ei älytöntä mutta pelkkä varovaisuuskaan ei tuota kuin kädenlämpöisen "ihan kiva" - tason tuloksen.