Kevinkö
Vakiokokoonpanossa
- Viestejä
- 439
Les.
Epäonnistui keväisin? Oli puoluspäähän heikko? Loukkaantui runkosarjan lopussa? Oli koko kauden 23-24 omassa päässä hukassa? Peliesityksillä ei mahtunut pelaamaan.
Les.
Oli iso Ilves. Hymyili aina Kalevan Prismassa kun kohdattiin. Omistaa ison Ilves sydämen. Ulkomaalaispelaaja, jota voisi kuitenkin luulla omaksi junioriksi.
Les on pelaaja joka persoonallaan ja olemuksellaan vahvistaa koko yhteisöä. Tällaisia hankintoja me haluamme. Toivottavasti Ilves ja Tampere tarjosi hänelle ja perheelleen hyvää. Hän ehdottomasti on top10 kaikkien aikojen ulkomaalaispelaaja Ilveksen historiassa.
Itse jään joka tapauksessa kaipaamaan. Kaikkea hyvää.