Paikalliskilpailijat jalkapallossa

katso liitettä 16327

Siellä alustetaan jo telakoitumista naapurissa. Tapparan jääkiekko-osaaminen sekä taitoluisteluosaaminen myös valtti nurmikolla! Eikä rahaakaan tarvi kuin muutaman satkun!
"Tapparan urheiluosaaminen olisi valtti"

Jaaha tervetuloa sitten vaan vanupuikko Rautakorven keskialueen limaträppi.
 
Ei siinä, rahallahan tuon saisi nopeastikin kuntoon koska ei suomalaisessa jalkapallossa niin isot rahat liiku. Ja olosuhteetkin Tampereella kunnossa, voisivathan he ottaa vaikka Ratinan pelialustaksi Tammelan sijaan jos eivät Ilvekselle rahaa halua antaa. Toki se tunnelma siellä on sitten mitä on.
 
Operaatio Tappara United etenee suunnitelman mukaisesti

Eiköhän Tappara riennä apuun ja vastikkeeksi nimeä muokataan hiukan ja housut vaihdetaan oranssiksi ja aiemmin Tapparaksi muuttumisskenaariota mahdottomana pitäneet Tamukit sönköttävät, että mikään ei ole muuttunut.
Juuri näin. Nimeä muokataan, mutta sinioranssin tulkinnan mukaan FCT on suoraa jatkumoa TamU:lle ja luonnollisesti mestaruuksien määrässä hyppäävät suoraan Ilveksen edelle.
 

TPV lähtee Ykköseen Bowlesilla :D Jonkun muun seuran kohdalla tämä tuskin olisi sen kummempi uutinen, mutta meneehän persun palkkaaminen aika selkeästi paltsareiden arvoja vastaan.

Voi olla, ettei tällä loppujen lopuksi ole niin suurta väliä paltsareille kuin ennalta voisi olettaa, mutta tulen seuraamaan tätä sosiaalipornoa ff2:lla joka tapauksessa mielenkiinnolla :)
 
Joo, on kyllä erikoinen valinta monestakin syystä. Tunnen muutaman tyypin TPV:n faniaktiiveista ja veikkaan, että ovat kyllä vittuuntuneita tästä.

Bowles jatkaa myös tätä klassikkotason kommentointiaan:

”Tamu päätti mennä eri suuntaan, enkä jäänyt sitä murehtimaan. Me pelataan nyt samassa sarjassa Ykköstä, ja derbyt tulevat olemaan mielenkiintoisia. Eiköhän me niistä tulla vähintään yksi kiusallaan voittamaankin”, Bowles virnuilee.
 
Takaisin
Ylös