• Moro! Perinteinen Ilvesfoorumin kevätveikkaus järjestetään nyt jo kymmenettä kertaa. Suuren suosion saavuttanut veikkaus järjestetään omassa osiossaan täällä. Kaikki joukolla mukaan, ja veikkausonnea!

Scouttaus-, fantasiointi- ja MuTuilu-ketju

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja minzu85
  • Alkaa Alkaa
Joo ei se homma sillä tavalla toimi joukkue urheilussa, että jokaista pelaajaa korvataan mitenkään yksi yhteen vaan pyritään rakentamaan mahdollisimman hyvä kokonaisuus rooleineen. Yleensä nämä Tillut on parempia arvioimaan pelaajien potentiaalia kuin me kannattajat.

Sitten toisaalta esimerkiksi tuo Simmen paikka on sellainen, että kyllähän siihen tilalla pitää joku vastaavan roolin pelaaja hankkia. Ei tuossa ole mitään mahdollisuutta joustaa tai mitään sisäistä kasvua edes tiedossa.

Jälkimmäiseen kappaleeseen: totta kai noin, mutta sekin johtuu siitä, että hyvä kiekollinen kärkipakki tarvitaan, eikä niinkään siitä, että Simme täytyy korvata. Mitään käytännön eroa näillä ei juuri tässä tapauksessa ole, mutta kuvaa ajatusmaailmaani, jossa korvaaminen on tässä yhteydessä täysin vieras käsite :)
 
Lööf tulee korvaamaan lähinnä Kucherikin. Simme pitää sitten korvata ihan eri ukolla. Leolla on potentiaalia mutta sen varaan ei voida luottaa.
Eikä se helppoa ole tuota Kucherikkiakaan korvata.. sen verran tärkeitä maaleja on hänkin kaivanut ja omassa päässä kova.
 
Jälkimmäiseen kappaleeseen: totta kai noin, mutta sekin johtuu siitä, että hyvä kiekollinen kärkipakki tarvitaan, eikä niinkään siitä, että Simme täytyy korvata. Mitään käytännön eroa näillä ei juuri tässä tapauksessa ole, mutta kuvaa ajatusmaailmaani, jossa korvaaminen on tässä yhteydessä täysin vieras käsite :)
Vaikka tähän korvaamispuheeseen tietysti aina usein liitetään joku nimi, niin kyllähän tällä juurikin haetaan sitä, että joku osa-alue mikä pelaajan poistuessa jää ns. tyhjäksi pitäisi täyttää, eikä jättää arpalippujen varaan ja kasvun toivoon. Potato/Potatoe.
Toki jossain hyökkäyksessä tässä on enemmän pelivaraa esim. Kovan laiturin ja sentterin voi korvata hankkimalla kaksi helvetin kovaa sentteriä tms. Jos se palvelee enemmän kokonaisuutta.
 
Lähinnä fanien toiveissa on nämä 1:1 korvaavuudet vuosi toisensa jälkeen. Kuuntelin äskettäin joulukuussa nauhoitetun Sihvonen vs Tamminen podcastin ja vaikka Tami mielipiteitä jakaakin, niin vanhoilla päivilläänkin paalutti tärkeimmät asiat joukkueen rakentamisessa.

1. Maalivahti

1 ja 2 kentän huippusentterit.

1 ja 2 pakkiparit

Tämän jälkeen kaikki muut. Näillä kulmakivillä rakennetaan kova kokonaisuus.

Jos tämä Rifalk tulee, niin "Tamin listassa" on ruksattuna ainoastaan ykkösmolari. Pakistossa ei ole huhuissakaan vielä ainuttakaan ylivoimapakkia. Lööf olisi toki hieno hankinta, mutta eihän se Tillukaan voi sentään niin pyörryksissä olla, että lähtisi Pelli ykköspakkina edes mestikseen.

Järvinen on rimaa hipoen tämä 2-sentteri. Hynninen on projektipelaaja vielä aikuisten peleihin enkä odota nousevan huipputasolle ainakaan ensimmäisenä vuotenaan.
 
Jos tämä Rifalk tulee, niin Tillun listassa on ruksattuna ainoastaan ykkösmolari.
Kyllähän tuossa meillä Jasek on huippusentteri vaikka miten päin kääntelisi. Sentteriä ei tuohon varmasti enää tule. Siellä on Jmj/Henman/Török/Hynninen josta käytännössä kuka tahansa voisi pelata 2 kentän keskellä. Jmj lienee todennäköisin, sitten Hynninen.

1 prio on eliitti tason kiekollinen puolustaja, 2 prio mahdollinen kärkilaituri.
 
Lähinnä fanien toiveissa on nämä 1:1 korvaavuudet vuosi toisensa jälkeen. Kuuntelin äskettäin joulukuussa nauhoitetun Sihvonen vs Tamminen podcastin ja vaikka Tami mielipiteitä jakaakin, niin vanhoilla päivilläänkin paalutti tärkeimmät asiat joukkueen rakentamisessa.

1. Maalivahti

1 ja 2 kentän huippusentterit.

1 ja 2 pakkiparit

Tämän jälkeen kaikki muut. Näillä kulmakivillä rakennetaan kova kokonaisuus.

Jos tämä Rifalk tulee, niin "Tamin listassa" on ruksattuna ainoastaan ykkösmolari. Pakistossa ei ole huhuissakaan vielä ainuttakaan ylivoimapakkia. Lööf olisi toki hieno hankinta, mutta eihän se Tillukaan voi sentään niin pyörryksissä olla, että lähtisi Pelli ykköspakkina edes mestikseen.
Niin siis tuosta Tamin listastahan puuttuisi lähinnä ykkösparin rightin pakki, kaikki muut olisi joko jo joukkueessa tai varmoina huhuina tiedossa. Vai eikö Jasek ja 50 pistettä runkosarjaan riitä ykkössentteriksi tai pakiston rungoksi Lööf+Parikka+Pelli? Melko utopistista olisi ajatella, että vielä pistettäisiin kovempia nimiä tiskiin.

Eiköhän se rightin pakkikin sieltä tule vielä kärkipariin.
 
  • Tykkää
Reactions: M22
Pakko tuonne on joku kärkilaituri hommata, koska se on ihan sama vaikka keskellä pelaisi McDavid niin ratiset siinä ympärillä eivät niitä maaleja yhtään sen enempää tee.
 
Halu on uskoa, että näin. Kun, Iksan ja Bryggmaninkin perässä roikuttiin.

Jos ei Ilveshistoriaa mietitä niin tuo Bryggman kyllä kyrsii jo melkein enemmän kuin Iksa. Eilen taas saakeli löi kaksi maalia Luleån verkkoon Shl pleijareissa. Todella hyvä playoff pelaaja.
 
Echl:n pistepörssiä johtaa puolustaja Marcus Crawford, mikä voisi ainakin itseni mielestä olla aika mielenkiintoiken hankinta. Harmi vaan, että Pellillä on jo sopimus ensi kaudesta, sillä olisihan tuo aivan liian arpa ykköspakiksi.
 
Täytyy olla jotain vikaa pelaajassa, kun noilla ECHL-statseilla on ainoastaan Iso-Britanniaan päässyt kokeilemaan. Jäähyjäkin näyttää keräävän aika pirusti.

Tällä kertaa passaisin tämän. Jos tulisi kolmannen parin kiekolliseen rooliin, niin olisi riskinoton arvoinen. Muttei kärkipakin rooliin.
 
Onko meille huhuttu yhtäkään kärki jätkää vielä?

Tuntuu, että aika pitkälti sellaista perus metritavaraa. Tarvittaisi kyllä joku joka myy ne kausarit. Mitään Rifalkilta, Lööfiltä tai Jmjltä pois ottamatta niin eivät he ainakaan minussa herätä euforian tunnetta.

Joka vuosi on tullut, joku kärkimies sisään.
Mielestäni Rifalk, Lööf, Järvinen ja Hynninen nelikko innostaa todella paljon. Laatua, paluumuuttaja, oma kasvatti päättämään uransa(?) sekä mahdollinen tulevaisuuden stara.

Tähän päälle Lantta, joka olisi sopinut tämänkin kauden joukkueeseen. Haatanen ihan lupaava kaveri, mutta ymmärrän ettei varsinaisesti sytytä. Korhosta en liikaa haluaisi mollata ennen ekaa peliä, mutta joo.

Sitten Johanssonin korvaaja vielä kirsikkana.
 
Echl:n pistepörssiä johtaa puolustaja Marcus Crawford, mikä voisi ainakin itseni mielestä olla aika mielenkiintoiken hankinta. Harmi vaan, että Pellillä on jo sopimus ensi kaudesta, sillä olisihan tuo aivan liian arpa ykköspakiksi.

En oikein tätä näe. Ikä, pituus/paino-suhde ja historia ei tue Liigassa pärjäämistä.

Ennemmin:

Brent Johnson - Stats, Contract, Salary & More

Viimeksi muokattu:
Jos olisin Koskela tiedustelisin Linus Nässenin halukkuutta palata Liigaan. Tämä kausi SHL:ssä varmasti pettymys ja vaikka saisi todennäköisesti siellä myös jatkaa, voisi miettiä isompaa ruutua Liigassa ja Ilveksessä.

Oli Jukureissa todella hyvä.

Viimeksi muokattu:
Lähinnä fanien toiveissa on nämä 1:1 korvaavuudet vuosi toisensa jälkeen. Kuuntelin äskettäin joulukuussa nauhoitetun Sihvonen vs Tamminen podcastin ja vaikka Tami mielipiteitä jakaakin, niin vanhoilla päivilläänkin paalutti tärkeimmät asiat joukkueen rakentamisessa.

1. Maalivahti

1 ja 2 kentän huippusentterit.

1 ja 2 pakkiparit

Tämän jälkeen kaikki muut. Näillä kulmakivillä rakennetaan kova kokonaisuus.

Jos tämä Rifalk tulee, niin "Tamin listassa" on ruksattuna ainoastaan ykkösmolari. Pakistossa ei ole huhuissakaan vielä ainuttakaan ylivoimapakkia. Lööf olisi toki hieno hankinta, mutta eihän se Tillukaan voi sentään niin pyörryksissä olla, että lähtisi Pelli ykköspakkina edes mestikseen.

Järvinen on rimaa hipoen tämä 2-sentteri. Hynninen on projektipelaaja vielä aikuisten peleihin enkä odota nousevan huipputasolle ainakaan ensimmäisenä vuotenaan.
Kärpät on yrittänyt tätä ja menestys ollut, noh niin no, kaikki tietävät kyllä.
 
Jos olisin Koskela tiedustelisin Linis Nässenin halukkuutta palata Liigaan. Tämä kausi SHL:ssä varmasti pettymys ja vaikka saisi todennäköisesti siellä myös jatkaa, voisi miettiä isompaa ruutua Liigassa ja Ilveksessä.

Oli Jukureissa todella hyvä.

Huhut vie Hifkiin
 
Takaisin
Ylös