• Moro! Perinteinen Ilvesfoorumin kevätveikkaus järjestetään nyt jo kymmenettä kertaa. Suuren suosion saavuttanut veikkaus järjestetään omassa osiossaan täällä. Kaikki joukolla mukaan, ja veikkausonnea!

Scouttaus-, fantasiointi- ja MuTuilu-ketju

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja minzu85
  • Alkaa Alkaa
Fantasiointia vaan, samaan rahaan saisi edes pienen näpäytyksen naapurille

Ei hätää onhan meillä pakkirosteri jo täynnä jos Lööf tulee. Löytyy junnuja, Pelliä ja Latvalaa

Sanotaan näin, ettei naapurilla ole juuri tullut huteja kotimaisissa pakeissa. Kun he ovat vielä palaveeranneet aktiivisesti Kivihalmeen kanssa, tuskin kyse on pelkästä yliarvostuksesta. Toki arvostus on aina suhteessa hintaan, sillä saa pilattua monen hyvänkin pelaajan odotusarvon.
Tosiaan ei ainakaan vielä palaverit ole musteeksi paperille muodostunut.

Almari ja Kulonummi sinne kotimaisista on jo kiinnitetty, laatua siis tosiaan on jälleen naapurin pakkikalustossa.
 
Hyökkäys

Kahdesta ensimmäisestä kentästä on äärimmäisen vaikeaa tiputtaa ketään laituria pois, jotta jäisi tilaa isommalle nimelle. Laituri tilanne jopa erinomainen, joten rotaatioon vain junnuja, ehkä yksi Kappe voisi löytyä reservistä rotaatioon?

Henman - Jasek - Lööke
Török - JMJ - Hynninen
Ratinen - Borg - Kos
Engberg - Lantta - Korhonen

Palve olisi vapaana, saisiko sommiteltua kakkoseen? JMJ:llä hyvä kausi alla, onko mitään järkeä pudottaa kolmoseen? Toisaalta Palven tuonti olisi hulluutta, koska Hynnisellä paljon tuoretta kokemusta myös sentterinä. Hynninen on todella kova nimi, kannattaa seurata tulevalla kaudella.
Meiltä puuttui jälleen hävityssä välierässrjassa ne kahden ensimmäisem ketjun isot laiturit jotka pelin olisi kääntäynyt. Lööke ja Henman oli ihan paperia sentterinsä kanssa. Vaikea ymmärtää miten näiden varaan porukka jotenkin taas haihattelee ensikauden osalta. Kivoja runkosarjapelureita pistepörssiin, mutta isoissa peleissä pehmosta varjoissa viihtyvää poikaa.

Kakkos ketjussa Török ja Hynninen juuri sopivia palasia nousemaan esiin, mutta se on se kärki mikä oli taas vaisun tylsä.

Kolmoseen ja neloseenkin hyvää palasta. Absoluuttinen osaaminen puuttuu puolustuksesta ja hyökkäyksestä ensikaudesta.
 
Lähdetään nyt siitä, että sinne tulisi edes yksi, sekin riittäisi ennen kauden alkua ja kauden aikana sitten mahdolliset lisäykset.

Minä taasen pelkään että Simmeä ei yritetä edes korvata vaan sisäinen kasvu ja Fransen/Lööf yritetään ajaa siihen. Mikä toki on ampumista jalkaan.
Onhan se selvää, että Johanssonia ei voi korvata, kun se veisi liian ison osan budjetista. Tai jotain tälläistähän me kuultiin ainakin Suomen kohdalla.
Hyökkäys

Kahdesta ensimmäisestä kentästä on äärimmäisen vaikeaa tiputtaa ketään laituria pois, jotta jäisi tilaa isommalle nimelle. Laituri tilanne jopa erinomainen, joten rotaatioon vain junnuja, ehkä yksi Kappe voisi löytyä reservistä rotaatioon?

Henman - Jasek - Lööke
Török - JMJ - Hynninen
Ratinen - Borg - Kos
Engberg - Lantta - Korhonen

Palve olisi vapaana, saisiko sommiteltua kakkoseen? JMJ:llä hyvä kausi alla, onko mitään järkeä pudottaa kolmoseen? Toisaalta Palven tuonti olisi hulluutta, koska Hynnisellä paljon tuoretta kokemusta myös sentterinä. Hynninen on todella kova nimi, kannattaa seurata tulevalla kaudella.
Olen eri mieltä. Hynninen, Henman, Török kolmikosta olisi minulle todella helppoa sovitella kolmoseen kahtakin nimeä näistä.
 
Tapa kasata joukkue herättää kyllä itsessäni jatkuvasti kysymyksiä.
Tosiaan.. Johansson ei ole korvattavissa. Tuollainen pelaaja on luksusta mutta mitä jos..
Kun sitä rahaa ei kerran kuulemma ole niin..
Iso summa maalivahtiosastoon.
9-10 varmaa pakkia jotka hoitavat puolustamisen moitteita.
4 ihan oikeaa sentteriä.
Laitaan maalintekovoimaa ja voimaa.. sinne ne loput massit.

Ei KooKoon pakistossakaan mitään ihmemiehiä ole.. toki sieltä menestyksen myötä nousee pelaajia esiin väkisinkin.. kuten tämä heidän Suomi.
 
Onhan se selvää, että Johanssonia ei voi korvata, kun se veisi liian ison osan budjetista. Tai jotain tälläistähän me kuultiin ainakin Suomen kohdalla.

Tämä on kyllä juurisyy, että miksi rosterin taso on valahtanut parin vuoden takaisesta. Ei edes yritetä paikata onnistuneita lähtijöitä, vaan aina pitäisi omista kasvattaa vastaava. On se nyt perkele jos ei voi edes yrittää ja hankkia mahdollisimman kovaa pelaajaa tilalle. Nyt on sitten osastoa nönnönnöö rosteri piukassa ja monelta odotetaan sisäistä kasvua.
 
Vilkaisin äsken vielä KooKoon rosteria viimepelissään.
Jos en oikein kaikkea ymmärtänyt ennen sitä niin en ainakaan enää.
 
Jos Ratinen tai Kos on kahdessa ekassa kentässä kauden alussa niin parempi luovuttaa heti.
Olis mukava nähdä valmiit kärkikentät ilman sisäistä kasvua jo kauden alkaessa.
Tunnetusti joukkue on valmis vasta siirtorajalla jne.. Sehän on toiminut!
 
KooKoo pelaa finaaleissa.. ehkä ottaa jopa mestaruuden.
Ykkösketjussa pelaa Joonas Oden.

Kun vertaa KooKoon rosteria Ilveksen vastaavaan.. se on suorastaan heikko.
Valmentamassa kaveri joka potkittiin Ilveksestä kun taidot ei riitä. Meillä huippuvalmentaja.

En keksi kuin kaksi mahdollista syytä kaikkeen.

A. Meidät on kirottu.
B. Meillä ei osata rakentaa JOUKKUETTA.
 
Viimeksi muokattu:

Taitaa oikea vastaus olla B
 
Vilkaisin äsken vielä KooKoon rosteria viimepelissään.
Jos en oikein kaikkea ymmärtänyt ennen sitä niin en ainakaan enää.
Jep, kuinkahan moni täällä on lopulta katsonut KooKoon ja SaiPan rosterit, entä moniko olisi valmis vaihtamaan ne päikseen Ilveksen kanssa. Saati sitten olisi ollut ennen kauden alkua valmis vaihtamaan.

Toki naapurin rosteri oli kovempi kuin meillä, mutta silti minusta jäi omasta tekemisestä enemmän kiinni kuin rosterin laadusta tai laajuudesta. Kyllä esimerkiksi yv ja av olisi pitänyt sujua edes Liigan keskivertotasolla nykyisilläkin pelaajilla ja hölmöt/huolimattomat jäähyt olisi pitänyt jättää ottamatta. Siinä minusta suurimmat syyt tähän välierätappioon.

Yleisesti ottaen tietysti pitäisi olla sitä helpompaa menestyä mitä paremmat pelaajat on, mutta toisaalta urheilun suola on siinä, että ei isollakaan rahalla voi ostaa varmaa mestaruutta. Eli toki itsekin tervehdin suurella ilolla huippupelaajia rosteriin, mutta kyllä tulevan kauden joukkue taas siltä näyttää, että todennäköisesti ollaan kärkipäässä sarjataulukkoa ja on realistiset mahdollisuudet taistella mestaruudesta.
 
KooKoo pelaa finaaleissa.. ehkä ottaa jopa mestaruuden.
Ykkösketjussa pelaa Joonas Oden.
Voihan sitä tuuri aina silloin tällöin käydä vaikka millä nipulla (paitsi Ilveksellä), mutta eipä sillä kestävää menestystä luoda, josta mallia pitäisi ottaa. Ässät, kun olisi tiputtanut SaiPan, niin Ilveskin olisi ehkä finaalissa ja KooKoo pronssipelissä.
Ja toki Tappara tuosta ottanee mestaruuden taas helpohkosti. Ei pidä luovuttaa siis millään nipulla, mutta vähän enemmän pitää vaatia.
 
Juu.. me täällä naureskelemme jollekkin Jokipakalle, mutta ei häntä varmuudella kiinnosta. Nauraa suurella todennäköisenä kohta itsekkin taas yhtä mestaruutta rikkaampana.
 
KooKoo pelaa finaaleissa.. ehkä ottaa jopa mestaruuden.
Ykkösketjussa pelaa Joonas Oden.

Kun vertaa KooKoon rosteria Ilveksen vastaavaan.. se on suorastaan heikko.
Valmentamassa kaveri joka potkittiin Ilveksestä kun taidot ei riitä. Meillä huippuvalmentaja.

En keksi kuin kaksi mahdollista syytä kaikkeen.

A. Meidät on kirottu.
B. Meillä ei osata rakentaa JOUKKUETTA.
B ja A

Oden ennen Ratista 100 kertaa sadasta

Meskanen ennen Kossia 100 kertaa sadasta.

Mutta jälkiviisaus on maailman helpoin asia.
 
Tosiaan ei ainakaan vielä palaverit ole musteeksi paperille muodostunut.

Almari ja Kulonummi sinne kotimaisista on jo kiinnitetty, laatua siis tosiaan on jälleen naapurin pakkikalustossa.
Yhtään huhua en tästä paluusta ole nähnyt. Vain sitä että lähtee koittamaan siipiä Amerikkaan
 
Yhtään huhua en tästä paluusta ole nähnyt. Vain sitä että lähtee koittamaan siipiä Amerikkaan
Ei ole vielä mitään allekirjoitettuna Amerikan suuntaan. Naapuriin on.

Toki lähtenee koittamaan jos sieltä joku hyvä sauma avautuu, mutta näillä näkymin on vuoden täällä.
 
Jännä nähdä ketkä Hölön apureina ensi kaudella. Jussi Silander ainakin vanha tuttu, mutta hän vissiin ylivoimasta aiemmin vastannut ja ollut tasoa "Kalto", joten ei kiitos. Yksi jokerikortti ja suurelle yleisölle tuntematon Markus Juurikkala, jolla valmentajakokemusta Euroopasta pienemmistä sarjoista sekä nyt Romanian maajoukkueesta. Tiedän, että Hölölle tuttu mies.

Ville Peltonen taisi myös vapautua Sveitsistä, mutta hän tuskin apuvalmentajaksi nyt tulee.

Toki toiveissa, että palkkaukset tehdään osaamisen eikä kaveruuden perusteella.
 
Takaisin
Ylös