Täällä puramme Ilveksen aiheuttamaa pahaa oloa

Ei tämä johdu Jyp-pelistä. Viimekaudella olin samaa mieltä kauden alussa. Sitten tuli Svej ja Klingberg ja muutin mieltäni.
Jyp-peliä en edes katsonut.

Yritän vain katsoa ilman värilaseja, mutta moni asiantuntija on kanssani kyllä erimieltä.
Olen mielellääm myös väärässä ja tälläkin kaudella valmis muuttamaan mieltäni asioiden olennaisesti muuttuessa.
Mistä osastosta olet huolissasi tässä nykyisessä ilveksen joukkueessa. Erittäin vaikea on veikata miten käy keväällä, mutta näin henkilökohtaisesti TÄSSÄ hetkessä näin syyskuussa, ei minulla ole suurempia pelkoja siitä, etteikö ilves menestyisi.
 
Nyt voisi joukkue lähteä nöyrästi tekemään hommia ja lopettaa tämän ylimielisen neppailun ja sähläämisen. Nättinen vilttiin, Taponen maalille ja Kalto niskaperseotteella pellolle.
 
Miksi tämmöinen kalto edes hankittiin
Kun ei edes palstan kovimmat positiivarit keksi yhtäkään järjellistä perustelua niin se kertoo kaiken tästä rekrystä. Aivan kamala virhe joka toki tiedettiin jo etukäteen, mutta silti se tehtiin.
 
Aivan järkyttävää alisuorittamista tällä hetkellä kärkihepoilta. Svejkovskya esimerkiksi ei ole näkynyt kentällä mitenkään näissä kahdessa ensimmäisessä pelissä. Samoin Calle on aivan yössä.

En mä nyt ranteita vielä auki vetele kahden pelin jälkeen, mutta pitäisi kyllä tulosyksiköiden alkaa pikkuhiljaa heräilemään tähän kauteen.

Se ykkösen vasen laita muuten puuttuu edelleen. Mitään Henmanilta pois ottamatta en oikein ymmärrä miksi hommattiin alaketjujen sentteri, kun tarve oli ykkösketjun laiturille. Voihan mies tuohon rooliin vielä kasvaa kauden aikana, mutta nähdyn perusteella siihen on aika pitkä matka.
 
Ilveksen isoin ongelma on johtavien pelaajien täydellinen sulaminen. Vastuuta annetaan vailla mitään näyttöjä tällä hetkellä. Muita ketjuja myllättään mutta pyhään ei uskalla Hölö koskea. Yv t ja ratkaisuhetket jäällä täysin muniin puhallellen.

Matias Mäntykivi&Jens Lööke
Liigan surkein ykkösketju tällä hetkellä.

Matias Mäntykivi
0+1 = 1 +- -4

Jens Lööke
0+0 = 0 +- -3

Kupla on puhjennut rumasti.

Siellä on pojilla Suomea ikävä.

Vielä kun kentän tärkeimmällä pelipaikalla maalivahti on mestistasoa on soppa valmis.

Nyt katsotaan Hölöä, onko kykyä reagoida asiaan ja miten se tehdään.
 
Hahaaaa, keskiviikkona Mikkelissä on ensimmäistä kertaa tällä kaudella runkosarjan 15 & 16 vastakkain. En olis uskonut, eiköhän kaksi tappiota mene vielä vahingon piikkiin, mutta paree olis alkaa pelin kulkea.
 
Aivan järkyttävää alisuorittamista tällä hetkellä kärkihepoilta. Svejkovskya esimerkiksi ei ole näkynyt kentällä mitenkään näissä kahdessa ensimmäisessä pelissä. Samoin Calle on aivan yössä.

En mä nyt ranteita vielä auki vetele kahden pelin jälkeen, mutta pitäisi kyllä tulosyksiköiden alkaa pikkuhiljaa heräilemään tähän kauteen.

Se ykkösen vasen laita muuten puuttuu edelleen. Mitään Henmanilta pois ottamatta en oikein ymmärrä miksi hommattiin alaketjujen sentteri, kun tarve oli ykkösketjun laiturille. Voihan mies tuohon rooliin vielä kasvaa kauden aikana, mutta nähdyn perusteella siihen on aika pitkä matka.
On Svejkovsky näkyny, muutama kiva kiekon menetys, josta maali vastustajalle, Calle tuskin on tyytyväinen omaan rooliinsa, Borg on pihalla, kuin op.n naru, Näde yv.lle on täys vitsi.

Onko joukkue kasattu toivotaan toivotaan osastolla?
 
No ei se aiheuta. Olisi voinut kirjoittaa myös positiivisuus -ketjuun, mutta voi se Tammela ja jalkapallo, olla jollekin myös negatiivinen. Tuskin tulee dialektisuus -ketjua? Jos sellainen tulisi, niin ei se olisi kovinkaan suosittu.
 
Takaisin
Ylös