Tampereen Tappara

Aika mielenkiintoisen tilanteen kyllä Tapparan 2020-luku aiheuttanut Liigassa. Tuntuu, että vähän kaikki on kyllästyneitä tähän. "Jaa Tappara voitti mestaruuden. Kiva, mitäs seuraavalta kanavalta tulee?"
Kaikilla tarkoitan siis muuta Liigaa sekä MYÖS Tapparan-faneja. Monelta heitä kannattavalta kuullut, että olisi saanut KooKoo voittaa tai että joku muu olisi saanut voittaa. Toki otanta on oma kuplani, mutta silti. Alkaa olla sama meininki, kun Bundesligassa tai Ranskan Liigassa jalkapallossa.

Eikä mitään siis Tapparalta pois, kovaa duunia.
Tätä samaa on useampi omakin tuttu ja työkaveri mouho sanonut, että ei tää edes tuntunut finaalisarjalta ja ei tuntunut kiinnostavan. Jotkut kertoivat kuinka katsoivat kotona pelin ja sillä hyvä. Olisivat jopa olleet ok sen kanssa, että KooKoo olisi voittanut.
Oon noiden kommenttien jälkeen miettinyt, että kuinka paljon meidän pitäisi voittaa, että kyllästyttäisiin tuolla tavalla? Väitän, että jos joskus kyllästyn itsessään Ilveksen menestykseen, niin sen jälkeen mua ajaa eteenpäin muiden häviäminen. Ja taas tuntuu mestaruudet hyvälle.
 
Samaa tullut omassa somessa vastaan

Sitten jos tappara ei satukaan pärjäämään niin sitten siellä sanotaan kuitenkin että tahallaan hävisivät koska jatkuva voittaminen tylsistyttää
 
Tapparan ollessa kyseessä, niin ei tosiaan lopu! Siellä pistetään tulevalle sesongille ihan huikeeta nippua. Mestaruus on taas ainoa tavoite, siis ainoa tavoite! Siellä ei selitellä, vaan lyödään vuosi toisensa perään kovat piippuun!

Itsekkään en usko,että Tappara mihinkään romahtaa, mutta lähihistorian tapainen menestysputki kyllä katkeaa, kun Ilves, Kärpät, Lukko ja HIFK ilmoittautuvat todenteolla mukaan mestaruustaistoon, ja luultavasti myös Jokerit.

Tappara on ollut viimeiseen viiteen vuoteen neljä kertaa finaaleissa, ja vastustajat ovat olleet TPS,Pelsut, Pelsut ja Kookoo.

Juhani Tamminen voisi sanoa Ilvekselle,Kärpille, HIFK:le ja Lukolle: " MÄ HÄPEÄN"
 
Takaisin
Ylös