Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Huomio: This feature may not be available in some browsers.
No, järjestäjä toimii parhaalla katsomallaan tavalla ja pulinat pois. Voidaan sitten keskustella ennen seuraavaa Luleå-Tappara-peliä, että onko mitään tehtävissä asiaa tulevaisuudessa muuttaakseen, ja ei kun eteenpäin. Ei auta itku markkinoilla.
Nyt on ilmeisesti tuon CHL finaalin lippujen suhteen sellainen tilanne, että Luuleå aikoo pakkolunastaa kaikki liput jotka on Suomesta tuonne H-katsomoon ostettu. Se on sitten täysin eri asia miten tämän aikovat hoitaa ongelmitta
Osaako @kirvesrinnassa tmv vahvistaa että pitääkö paikkaansa.
Eikös tämä hankittu teille korvaamaan Austin, vai meneekö ihan metsään?Ben Thomas taas pakistosta poppareilla, olisikohan mies lähtökuopissa kun ulkkaripakki tippunut seitsemänneksi puolustajaksi jo ennen tätä. Jotain seppää kyllä kaivataan tilalle jos näin on, muutenkin ohutta.
Eikös tämä hankittu teille korvaamaan Austin, vai meneekö ihan metsään?
Joka tapauksessa tällä kapealla otannalla, mitä kyseisen herran peliesityksiä on nähnyt, niin ei ole kyllä lunastanut odotuksia ollenkaan. Melko näkymätön ja virheherkkä kaveri ilmeisesti.
Veikkaan että aika monet muutkin olisivat valmiita melkoisiin temppuihin Austinin takiajos uutta "Austinia" on tarjolla niin olisin valmis uhraamaan Thomasin.
Veikkaan että aika moni muukin olisivat valmiita melkoisiin temppuihin Austinin takiaSen verran ärsytystä aiheutti täällä päässä arenaa viime kaudella!
Ai että mää nautin tästä viestistä.No, järjestäjä toimii parhaalla katsomallaan tavalla ja pulinat pois. Voidaan sitten keskustella ennen seuraavaa Luleå-Tappara-peliä, että onko mitään tehtävissä asiaa tulevaisuudessa muuttaakseen, ja ei kun eteenpäin. Ei auta itku markkinoilla.
Toivon, että seuraava CHL-finaali, missä Tappara pelaa on Luulajaa vastaan ja se pelataan Tampereella. Voitais laittaa Luulean fanit mankeliin ihmeellisillä lippuhommilla. ja sitte pari viikkoa ennen peliä pakkolunastaa kaikki takaisinNo, järjestäjä toimii parhaalla katsomallaan tavalla ja pulinat pois. Voidaan sitten keskustella ennen seuraavaa Luleå-Tappara-peliä, että onko mitään tehtävissä asiaa tulevaisuudessa muuttaakseen, ja ei kun eteenpäin. Ei auta itku markkinoilla.
Joo, kieltäkää niiltä liput. KAIKKI liput.Toivon, että seuraava CHL-finaali, missä Tappara pelaa on Luulajaa vastaan ja se pelataan Tampereella. Voitais laittaa Luulean fanit mankeliin ihmeellisillä lippuhommilla. ja sitte pari viikkoa ennen peliä pakkolunastaa kaikki takaisin
hahaa. Hauska juttu... Sori nyt ei oikein vittuilu maistu, mutta arvostan siltiJoo, kieltäkää niiltä liput. KAIKKI liput.
Nyt on ilmeisesti tuon CHL finaalin lippujen suhteen sellainen tilanne, että Luuleå aikoo pakkolunastaa kaikki liput jotka on Suomesta tuonne H-katsomoon ostettu. Se on sitten täysin eri asia miten tämän aikovat hoitaa ongelmitta
Osaako @kirvesrinnassa tmv vahvistaa että pitääkö paikkaansa.
Suomennos:Hej Vi hör av oss angående en återbetalning av din order från lhf.ebiljett.nu.
Vi kommer betala tillbaka 220 kr till det konto som debiterades. Det kan ta upp till sju bankdagar innan pengarna är tillbaka.
Om vi bara reserverat beloppet, kommer vi att ta bort reservationen. I så fall får du ingen återbetalning utan får istället tillbaka det reserverade beloppet.
Hei, Otamme yhteyttä lhf.ebiljett.nu-sivustolta tekemäsi tilauksen hyvittämisestä.
Palautamme 220 kruunua veloitetulle tilille. Rahojen palauttaminen voi kestää jopa seitsemän arkipäivää.
Jos olemme varanneet vain määrän, poistamme varauksen. Tässä tapauksessa et saa hyvitystä, vaan sinulle palautetaan varattu summa.
Joo jos Onssit ja tapparalaiset pitää Osastoa pahana niin tuolla voi sitten ihan aikuisten oikeasti tulla pahaa jälkeä.Kuulemma ei todellakaan kannata mennä vieraskannattajana H-katsomoon, siellä voi oikeasti tulla rumaa jälkeä jos järkkärit edes homman sallii mennä siihen pisteeseen..
Nyt on ilmeisesti tuon CHL finaalin lippujen suhteen sellainen tilanne, että Luuleå aikoo pakkolunastaa kaikki liput jotka on Suomesta tuonne H-katsomoon ostettu. Se on sitten täysin eri asia miten tämän aikovat hoitaa ongelmitta
Osaako @kirvesrinnassa tmv vahvistaa että pitääkö paikkaansa.
Joo jos Onssit ja tapparalaiset pitää Osastoa pahana niin tuolla voi sitten ihan aikuisten oikeasti tulla pahaa jälkeä.
No en ala rankingia eri ultraporukoiden suhteen tekemään mutta kyllä siellä sellaista porukkaa on mukana että saattaa isiä ja äitiä ikävä tulla vaikka on siellä joskus muinoin pahempaakin sakkia ollut. Tekevät muuten Poromafian kanssa myös yhteistyötä.Joku Luulajassa asuva suomalainen tuolla meidän foorumilla vielä kertoilee että eivät nuo Luleån ultrat ole niin pahoja mitä sanotaan niin pahaa pelkään että jotain käy jos tuollaista kuunnellaan ja vain lompsitaan sinne. Olivat jo lähetelleet tappelukutsua tännepäin, foorumille jne. mutta modet estivät.
No en ala rankingia eri ultraporukoiden suhteen tekemään mutta kyllä siellä sellaista porukkaa on mukana että saattaa isiä ja äitiä ikävä tulla vaikka on siellä joskus muinoin pahempaakin sakkia ollut. Tekevät muuten Poromafian kanssa myös yhteistyötä.