Tampereen Tappara

Finaaleissa.
Hatun nosto naapuriin.

Joukkue uudistui.
Valmennus uudistui.
Pelitapa uudistui.
Sentteristö…. no niinpä.

Epätodellisen kova suoritus.
Ei selittelyä.

On tässä myös kirjoitettava kun katsoo tuota grönborgia, vaikea uskoa että tuolla lähdetään… uskalletaan… käy edes ajatuksen tasolla, lähteä kupittelemaan.

Ja jos tuo ”mahdottomuus” edes tapahtuisi, tuskin pelaisi grönborgin joukkueessa yhtäkään peliä.

Jotenkin tulee fiilis että naapurilla on kansainvälisen tason kiekko organisaatio… meillä ripa ja tillu.
 
Joukkue uudistui.
Valmennus uudistui.
Pelitapa uudistui.
Sentteristö…. no niinpä.
Tässä on Tappara vielä siirtymäkaudella, osa porukkaa on täysin Grönborgin pelitapaan soveltumatonta Tapolan miestä. Ajattelin ennen kauden alkua, että jos Tappara selviää neljän parhaan joukkoon, olisi se jo hyvä saavutus.

Jännäksi menee paikallisvääntö myös ensi kaudella. Ilves aloittaa tuplafinalisti Niemelän johdolla uuden nousun rakentamisen ja Tappara jatkaa siirtymistä täysipainoisesti Grönborgin pelityyliin. Saadaan varmasti hyvät ja kiihkeät paikallisväännöt silloinkin aikaiseksi. Niemelä ja Ilveksen pelaajabudjetti voi olla aika kova yhdistelmä!
 
Mua ei ainakaan enää kiinnosta paskan vertaa paikalliset. Niitä pelataan muutenkin ihan liikaa. Oon ihan valmis siihen että hävitään ne kaikki jos keväällä pelataan pidemmälle.

Näinhän se on nyt mennyt mutta toisinpäin.
 
Varmasti joo jos se menisi niin, että häviämällä paikalliset menet pidemmälle. Näinhän se ei ole vaan ihan hyvin voi myös hävitä paikalliset ja kausi voi silti loppua ennen Tapparaa. Itseäni ainakin kiinnostaa Ilveksen pelit, eihän periaatteessa kannattaisi edes katsella pelejä ennen kuin mestaruus on katkolla jos noin ajattelee.
 
Mua ei ainakaan enää kiinnosta paskan vertaa paikalliset. Niitä pelataan muutenkin ihan liikaa. Oon ihan valmis siihen että hävitään ne kaikki jos keväällä pelataan pidemmälle.
Olisihan se koko keinotekoisen välisarjan poistaminen urheilullisesti ainoa oikea ratkaisu. Liiga taitaa kuitenkin pyöriä liikaa pääsylippujen ja oheismyynnin voimin. Esimerkiksi vaikkapa SHL:ssä pärjää tv-rahoilla vaikka Mouhijärven kokoinen kyläpahanen vallan mainiosti, eikä viikonloppua painoteta pelipäiviä suunnitellessa kaljamyynnin takia edes runkosarjassa.
 
Varmasti joo jos se menisi niin, että häviämällä paikalliset menet pidemmälle. Näinhän se ei ole vaan ihan hyvin voi myös hävitä paikalliset ja kausi voi silti loppua ennen Tapparaa. Itseäni ainakin kiinnostaa Ilveksen pelit, eihän periaatteessa kannattaisi edes katsella pelejä ennen kuin mestaruus on katkolla jos noin ajattelee.
Toki, mutta ymmärsit pointin. En saa enää mitään isompia kiksejä siitä että Ilves voittaa Tapparan. Ei jaksa edes työkavereille vittuilla, no ne nyt ei edes seuraa kun vasta välierissä.

Sitten kun voitetaan ne pleijareissa tms niin alkaa innostaa enemmän.
 
Esimerkiksi vaikkapa SHL:ssä pärjää tv-rahoilla vaikka Mouhijärven kokoinen kyläpahanen vallan mainiosti, eikä viikonloppua painoteta pelipäiviä suunnitellessa kaljamyynnin takia edes runkosarjassa.
Toki Ruotsissa saa myös mainostaa rahapelejä ja niistä taitaa tulla aika mukavasti rahaa seurojen kirstuun. Katsellaan tämän suhteen Suomessakin sitten muutaman vuoden päästä.
 
Toki Ruotsissa saa myös mainostaa rahapelejä ja niistä taitaa tulla aika mukavasti rahaa seurojen kirstuun. Katsellaan tämän suhteen Suomessakin sitten muutaman vuoden päästä.
Joo, uskoisin tämän olevan merkittävä buusti Liigalle. Siellä pyöritään ihan toisenlaisissa summissa mitä paikallisissa kivijalkasponsorifirmoissa. Liiga tulee olemaan merkittävä markkinointialusta pelifirmoille.
 
Onnittelut finaalipaikasta! Taas läpsytellen päätyyn saakka, tästä toki tänä vuonna ISO kiitos Ilvekselle, vaikka Kalpa oli niin saakelin hyvä. Lahteen menee lentäen onneksi vain 10min niin ei tarvitse bussijalkoja pelätä! Antaa lahelaisten syödä sitä valtatie 12:sta.
 
Jos perjantain peli venyy jatkoaikojen tai teknisten ongelmien (Raksilan jää huudettu) takia, lauantain kello 17 alkava peli tulee todella äkkiä. Itse heittäisin nämä b2b-pelit viimeistään playoffs-vaiheesta hevon kuuseen, sitä kaljaa on myyty runkosarjassa ihan riittäviin. Nyt pitäisi urheilullisuus olla prioriteeteissä ykkösenä. Systeemi on surkea.

Runkosarjassa jatkoajat loppuvat viiden minuutin päästä ja jokusen pisteen menetys kaudessa (puolin ja toisin) väsymyksen takia ei ole niin iso asia kuin ottelun häviäminen tiukassa pudotuspelisarjassa.
Seurat päättivät ja halusivat näin. Katsojien mieleen olisi ollut, että sarjat pelataan limittäin, mutta seuroille oli tärkeämpää kaljan myynti.
 
Isot onnittelut palstan asiallisille Tappara -kannattajille. Kova, kovempi, Tappara!
1713034776409.jpeg
 
Seurat päättivät ja halusivat näin. Katsojien mieleen olisi ollut, että sarjat pelataan limittäin, mutta seuroille oli tärkeämpää kaljan myynti.
Ymmärrän tämän vielä jotenkin runkosarjassa, mutta oltaisiinko voitu edes playoffsit sitten rauhoittaa tältä.

Kyllähän esimerkiksi KalPasta näki Tappara-sarjassa, että jälkimmäiset pelit olivat todella raskaita sille. Nämä b2b-pelit pudotuspeleissä ovat oikein ison ja karvaisen perseen näyttö urheilullisuudelle.
 
Takaisin
Ylös