Mittava tuuletus rosteriin on tässä kohtaa paikallaan. Tällä nykyrungolla saavutettiin jo tarvittava ja porukan ongelmat alkoivat näkymään. Sen mitä huhuja olen useammaltakin henkilöltä kuullut, ei siellä pukutiloissa kaikki ole ollut kauden aikana kunnossa. Harjoitukset eivät maistuneet kaikille, koppiin on muodostunut useita kuppikuntia ja kirsikkana Quenneville olisi ollut sivussa kurinpidollisista syistä, kun lopullisesti myrkytti kopin. Kun kirjoitin Tapparan ongelmien johtuvan monista eri asioista ja pään sisäisistä jutuista, nämä asiat tuntuivat sopivan kentällä nähtyihin asioihin. Hutirekryjä, asenneongelmia ja keskittymistä muuhun kuin voittamiseen. Pelitavan toteuttaminen ei onnistunut pelaajilta. Sen sijaan että jatkettaisiin samalla rungolla ja otettaisiin sama paska vastaan ensi kaudella, nyt on hyvä hetki avata ovia ja ottaa pitkälti uusi startti. Tämä tarkoittaa aika pitkälti sitä, ettei Tappara todennäköiseti ole ensi vuonna lähellekään kirkkaimpaa mestaruussuosikkia, mutta parin kauden päästä taas entistä vahvempana. Nykyisillä pelaajilla jatkaminen ja siihen päälle lätkityillä kalliilla ulkkariostoksilla Tappara olisi tiukassa kisassa IFK:n ja Kärppien kanssa floppiputken pituudesta.