Ilveksen valmentajisto ja johto

Niin tai voisiko mitenkään olla, että Ilveksessä on enemmän kompetenssia arvioida tällaisia asioita kuin meillä kannattajilla, joilla on monesti vain pintapuolinen näkemys? Nyt on kuitenkin saatu sellainen kaveri mukaan valmennustiimiin, joka haluttiinkin. Lisäksi luotan 100 % Hölön näkemykseen.

"Valmennustiimiä kootessamme kävimme aluksi sisäisen keskustelun siitä, minkälaista osaamista tarvitsemme apuvalmentajan tehtävään. Kartoitimme ja haastattelimme eri henkilöitä, minkä pohjalta rajasimme ensin vaihtoehtojamme ja etenimme sitten lopulliseen valintaamme. Olemme todella tyytyväisiä, että saimme haluamamme henkilön tähän rooliin."
Juu täällä ei kenelläkään ole samanlaisia tietoja kuin mitä organisaatiolla on. Se olikin vähän vitsillä heitettynä meikältä.

Minulla kans yhtälailla täysi luotto Hölöön ja hänen näkemykseensä.
Tärkeintä on, että tiimi toimii ja pelaajat kehittyy yms.
 
Merikiven "vihaamiselle" ei missään vaiheessa ole ollutkaan mitään kunnollisia perusteita.
Eikö? Mielestäni jäätyminen tiukoissa paikoissa käy perusteeksi.
 
Eikö? Mielestäni jäätyminen tiukoissa paikoissa käy perusteeksi.
Pelaajathan siellä ovat jäätyneet.

Ei se Merikivi siellä ylivoimassa kentällä ole ollut.

Kyllä Merikivi on luonut toimivat sapluunat ylivoiman pelaamiseen ylivoima pelaajien kanssa.

Kaltolle nyt varmaan kannattaa antaa ihan reilu mahdollisuus. Rima on toki aika korkealla tällä hetkellä kun tilastoja katsoo.
 
Tiedä sitten onko Niemelän toiveiden mukaista vai ihan puhtaasti säästö, mutta yksi pää tippuu pois valmennuksesta vs muutama aikaisempi kausi. Tarkoittanee noin 35-45k:n säästöä henkilöstökuluihin.

Niemelä tuntuu muutenkin olevan hyvin "dominoiva" persoona kaukalon laidalla ja kopissa, joten tuskin tällä on isoa valmennuksellista vaikusta.
 
Enemmänkin säästöä, koska sivukulut. Muutoin on apuvalkkuna ollut ihan taksvärkkinä.
 
Pelaajathan siellä ovat jäätyneet.

Ei se Merikivi siellä ylivoimassa kentällä ole ollut.

Kyllä Merikivi on luonut toimivat sapluunat ylivoiman pelaamiseen ylivoima pelaajien kanssa.

Kaltolle nyt varmaan kannattaa antaa ihan reilu mahdollisuus. Rima on toki aika korkealla tällä hetkellä kun tilastoja katsoo.
Näinkin, mutta onko Merikivi pystynyt keksimään lääkkeitä, jos ja kun Ilveksen ylivoiman kuvioita on vastustaja pelannut pois? Mielestäni ei aina ja tässä on ehkä se, mistä häntä kritisoin. Lisäksi itse sanoi, ettei haittaa vaikkei tule maaleja, kun paikoille päästään.
 
Eikös päävalmentaja kannakkaan vastuuta näistä?

Ihmeen pienellä on Hölö selvinnyt KalPa sarjasta vaikka useampikin asia meni vihkon puolelle.
 
Eikös päävalmentaja kannakkaan vastuuta näistä?

Ihmeen pienellä on Hölö selvinnyt KalPa sarjasta vaikka useampikin asia meni vihkon puolelle.
Päävalmentaja tottakai kantaa päävastuun, mutta kyllä sun nyt pitäisi tietää, että Tanska on vastannut alivoimasta ja Merikivi ylivoimasta.
 
Kalton haastattelu

Positiivinen kaveri siitä plussaa ja mitä omia harrastus aikoja muistelee niin juuri positiiviset valmentajat saivat pelkällä asenteella parhaan irti joukkueista. Mitä taktisiin puoliin tulee niin en enempää jaksaisi ressata Kalton tepsin aikoja, eiköhän Mänty ja Jasek osaa sitä ylivoimaa pyörittää valmensi sitä sitten Merikivi tai Kalto.
 
"Gary"

1748269849476.png
 
Jatkoajasta poimittua:

"Kalto teki nuorten kanssa helvetisti töitä ja moni tykkäsi ja menikin eteenpäin.

Tervetullut takaisin milloin vain."

Olettaisin, että Kalto hankittiin tänne tuomaan juurikin tuota junnuosaamista, ja haastattelusta kieltämättä saakin ihan positiivisen ja pelaajaläheisen kuvan herrasta. Toivottavasti hänkin jotain vetovoimaa ja osaamista tuo junnupuolelle, niille on tarvetta.

Ainoa itseäni hieman hirvittävä asia on nimenomaan tuo ylivoima, joka ei kyllä Tepeksessä kovin kaksista ollut missään vaiheessa Kalton aikana. Toki täällä on hieman toisen kaliiperin materiaali käytössä, ja kai Hölökin siihen jollain tasolla vaikuttaa. Aika näyttää.

Kyllä itse ainakin Kalton otan kerran kerrasta mieluummin kuin Havun, ihan pelkän mediapreesenssinkin kannalta. Toivotaan miehelle (ja ylivoimalle) onnistumisia. Tervetuloa!
 
Ottamatta kantaa Kalton osaamiseen ja pätevyyteen tietämättömyyttäni, niin hiano homma että tulee porukkaa päälystöön myös organisaation ulkopuolelta. Aika sen sitte näyttää miten Kalto onnistuu. Tervetuloa vaan.
 
Gary Kalto ainakin haastettelussa lupaava.. tulee auttamaan pelaajia menestymään.. tämä on kulma jota itse aina arvostan. Valmentaja ei ole johtaja/pomo vaan apulainen ja mahdollistaja taustalla.
 
Mielenkiintoista, että Mäntymaa ei huhuista huolimatta tarttunut kummankaan tamperelaisen seuran haaviin. Mistähän lienee ollut kiinni vai oliko huhu pelkkä ankka?
 
Mielenkiintoista, että Mäntymaa ei huhuista huolimatta tarttunut kummankaan tamperelaisen seuran haaviin. Mistähän lienee ollut kiinni vai oliko huhu pelkkä ankka?

Kyllähän tuossa Ilveksen tiedotteessa kerrottiin että montaa kaveria haastateltiin ja kartoitettiin ja kierros kierrokselta karsittiin kunnes Kaltoon päädyttiin. Havu on hyvinkin voinut olla tuossa porukassa.
 
Mielenkiintoista, että Mäntymaa ei huhuista huolimatta tarttunut kummankaan tamperelaisen seuran haaviin. Mistähän lienee ollut kiinni vai oliko huhu pelkkä ankka?

Mikäs siinä ollessa, kun Kärpät maksaa vielä ensi kauden sohvalla makoilusta. Kerkee sitä hetken huilailla ja pohtia.

E: Pääsee Ilvekseen sitten päävalmentajaksi suoraan.

:)
 
Takaisin
Ylös