Boikotti Ilvesjohtoa kohtaan

Nyt meni Heke pahasti pieleen arviosi Tapparasta. Et selvästikään tunne naapuriamme.

Jos itse halutaan menestyä, niin pitää osata rehellisesti ja objektiivisesti tarkastella kilpaijoiden suorituksia.

Tapparan menestys perustuu jopa poikkeuksellisen pitkiin työuriin ja pitkäjänteisyyteen. Siinä missä Ilveksessä ovet kävivät johtajien, hallituksen ja valmentajien kohdalla, niin Tapparassa luotettiin pitkäjänteisyyteen.

Mikko Leinonen, 24 vuotta toimarina, jäi eläkkeelle, mutta jo parin vuoden päästä palasi takaisin, ensin hallitukseen ja sitten hallituksen puheenjohtajaksi. Piti rautaisella otteella langat itsellään.

Mika Aro, tuli Tapparan toimariksi Leinosen jäädessä eläkkeelle. Ura jäi Tapparan mittakaavassa lyhyeksi. Joidenkin mielestä laitettiin pois, toisten mielestä ehti lähteä itse. Ilkeimpien tapparalaisten mielestä ”sellainen pölyimurikauppias”. Leinonen palasi Aron aikana takaisin aina hallituksen pj:ksi asti.

Ari Penttilä, toimarina 1.10.2025 alkaen. Isä Esko Penttilä oli Tamhockey Oy:n perustajaosakkaita. Ari oli ollut Tamhockeyn hallituksessa mukana 2011 alkaen ennen kuin valittiin toimariksi. 15 vuotta Tapparassa.

Urheilupuolella Rautakorpi (14 kautta) ja Tapola (10 kautta) ovat tehneet pitkät urat Tapparassa. Rautakorpi halusi vielä valmentaa (JYP) ja Tapola lähti takomaan isoa rahaa. Tapola saatetaan vielä nähdäkin Tapparassa.

Eikä unohdeta Tuomo ja Heikki Penttilää

27 vuotta Tapparaa johtanut Leinonen on todennut, että Areenan ja sen, että Ilves on saanut asiansa kuntoon, toivat lisämotivaatiota jatkaa. Mikäli ikä ei olisi tullut vastaan, niin Mikki olisi edelleen johdossa.

Kommentti: Tapparan poikkeuksellinen menestys ei ole perustunut jatkuviin organisaatiomuutoksiin, vaan ennemmin naapurimme muutokset ovat olleet hyvinkin pieniä. Kun jättää sen pölyimurikauppiaan pois, niin pitkälle pääsee, kun toteaa, että Mikki + Penttilät.
Ilmeisesti siellä on kyvykkyys toista tasoa kuin meillä valitettavasti.
 
Ilmeisesti siellä on kyvykkyys toista tasoa kuin meillä valitettavasti.

No sen me tiedämme varmuudella, että sillä ei ole niin synkkää aikakautta taustalla, kun meillä oli. Tapparakin konttasi, mutta ei läheskään yhtä pitkään.

Kun Manngård poistui, niin Ilves oli 15. ja Tappara oli 1. (en tarkoita yhtä kautta). Tappara on edelleen ykkönen ja Ilves noussut myös kärkeen 2-4 (en tarkoita yhden kauden sijoituksia).

Ilves on saavuttanut paljon Tapparaa, niin taloudellisesti kuin urheilullisesti.

Fanit elävät yhden kauden jänteellä. Ehkä jotkut kokivat, että Ilves on jo paljon Tapparaa edellä vuosi sitten, kun kyykytimme Tapparaa totaalisesti.

Joka tapauksessa Ilves tarvitsee uuden toimarin parin vuoden sisällä. Kiekkoseuran toimarina ei ihan jokainen kestä. Siinä pitää sietää 365/24/7 arvostelua. Myös siellä huoltoaseman kusilaarilla.
 
Takaisin
Ylös